Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Lasse Koskela. Kuva: Kotuksen arkisto.

Lasse Koskela toimi kirjallisuudentutkijana ja kriitikkona. Hän kirjoitti useita kirjoja kielen ja kirjallisuuden alalta.


rss Lasse Koskela

13.12.2009 14.47

Rukouksen viisaudesta

Läsin infektiota. Makoilin Viivin (kissa, 15 v., 8,2 kg) vieressä ja kuuntelin radiosta jumalanpalvelusta.

Pappi pyyteli Jumalalta jotenkin siihen malliin, että ”Anna meille meidän syntimme anteeksi, niin kuin mekin annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet”. Onko tuo nyt viisas rinnastus? Eikö kannattaisi pyytää ihan suoraan, että anna meille meidän syntimme anteeksi, siis koko roska, ottamatta pyyntöön rinnastusta ”niin kuin mekin annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet”?

Yleisen elämänkokemuksen perusteella näyttää siltä, että me yleensä annamme melko nihkeästi anteeksi niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet. Jos siis Jumala antaa meille anteeksi syntejämme saman kaavan mukaan, niin kyä se aika heikoo on, toi syntien anteeksi saaminen sitte. Ja Jumalahan voisi todeta, että sitä saa mitä tilaa. Ei tule syntis anteeksi, kunnes ole ittekään isommin antanu anteeksi niille jokka sua vastaan on rikkoneet.

Että revi siitä!

Olisi syytä muuttaa tota rukousta... jotenkin korostaa tota armon aspektia...

Mitähän raamatunsuomentaja Aarre Huhtala tähän sanoisi?


Palaa otsikoihin | 14 puheenvuoroa

14.12.2009 12.32
Ulla Tiililä
Ohjailua väitelauseessa
Hauska näkökulma ja hyvä esimerkki siitä, että esim. ns. väitelauseella ei vain väitetä ja kuvata maailmaa. Tässä tapauksessa kysymyksessä on ilmeisesti suostuttelua tai ohjaamista: meidänkin pitäisi antaa anteeksi. Kuvauksen kaltaista käskemistä harrastetaan viljalti myös hallinnon kielessä. (Termi taitaa olla Heikkiseltä.)
14.12.2009 16.41
samooja
Isä meidän
Isä meidän -rukouksessa on ko. säe:
Ja anna meille velkamme anteeksi,
niin kuin mekin annamme anteeksi
niille, jotka ovat meille velassa.
Matt. 5:12
Ja jae 14 selittää lisää:
Jos te annatte toisille ihmisille anteeksi heidän rikkomuksensa, antaa myös taivaallinen Isänne teille anteeksi.

Tuossa rukouksessa asia on esitetty hieman oudosti, jos ei tunne (ja hyväksy) jaetta 14.
Mutta uskoville siis luvataan että saa omat syntinsä anteeksi jos (vain) sallii saman muille. Minusta se on aika paljon luvattu se.

Ei se anteeksiantamisesta helppoa tee, mutta kyllä anteeksiantaminen on keskeinen periaate Jeesuksen kristillisen elämän opeista!
14.12.2009 18.24
Koskela
Kommentti
Joo, noin minäkin sitten ajattelin: Rukoukseen sisältyy siis eräänlainen vastavuoroisuus. Että jos annamme anteeksi niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet, niin sitten saamme mekin anteeksi.

Rupesin jo mielessäni käymään läpi listaa henkilöistä, joille voisin antaa anteeksi. Aika monelle voisin antaakin anteeksi, mutta sitten tuli mieleeni pari tyyppiä, joiden kohdalla äsähdin, että ei helvetissä, sille en kyllä anna anteeksi, en sitten kuuna kullan valkeana, kyllä jämpti on niin!

Että taitaa sitten minulta jäädä anteeksi saamatta jonkin verran syntejä...
16.12.2009 16.17
samooja
;)
kiitos kommentista

(kannattaa silti yrittää kehittää sitä anteeksiantokykyään - usko Jumalan lopulliseen oikeudenmukaisuuteen auttaa, kuolevaisuudessa kun epäreiluus on suunniteltu ominaisuus eikä bugi)
16.12.2009 18.31
Koskela
Samoojalle
Niin, kyllä minä olen tosta kuolevaisuudesta vakuuttunut... Pari kertaa on liipannut ihan läheltä. Että vähän niin kuin jatkoajalla tässä ollaan. Koetan harjoitella sitä anteeksi antamista. Vaikka kyä se joittenkin typpien kohdalla vaikeeta on...
18.12.2009 16.58
Raija Moilanen
Itsekehua?
Jos tekstiin onkin päässyt itsekehun herhiläinen? Kun elämäni varrella olen joskus ollut huomaavinani, että joillakuilla uskovilla on taipumusta korostaa hyvyyttään, niin tuon rinnastuksen voisi tulkita seuraavasti: "kun me olemme niin hyviä, että annamme anteeksi, niin etkös sinäkin".
19.12.2009 16.46
Syntinen Koskela
Raijalle

Niin, juu... Aika farisealaista meininkiä... josta minä pitkävihaisena ja hyvyydellä kerskumattomana olen vapaa...
4.1.2010 12.19
Pia
armoa ja tahtoa
Olisi mielenkiintoista tietää, mikä on ihmisten käsitys armosta ylipäätänsä. Anteeksiantamus yksilölajina vailla yhteyttä ja jatkumoa kanssaihmisten suuntaan kalskahtaa pintahienouksien kuorimisten jälkeen tavoittamattomalta utopialta.
Yksinkertaisimmillaan ihmisen voisi olettaa voivan hyvin, kun on saanut jakaa eteenpäin sitä käsittämätöntä armoa, josta on saanut olla osallinen. Elämä kätkee sisälleen myös hämmästyttävän määrän turhia väärinymmärryksiä, joiden purkaminen on joskus mahdotonta. Anteeksiantaminen vailla hyvityksen vaatimusta ei ole helppoa, siksi siihen onkin hyvä ojentautua tahdolla, nöyrällä asenteella. Koska niin on joku viisaampi kehottanut. Hyvä kysymys lienee, onko ihmistä viisaampaa.
8.1.2010 0.02
Koskela
Pialle, armosta
Niin, kokemus armosta on aika ainutlaatuinen - ja harvinainen. Se sisältää tunteen siitä, että on tullut ymmärretyksi, hyväksytyksi, kaikkine virheinemmekin.

Enin osa ns. synneistä muuten syntynee pelkästä epävarmuudesta ja osattomaksi jäämisen pelosta. Ovat siis siis sikäli ymmärrettäviä, vaikka niiden seuraukset voivat joissakin tapauksisssa olla hirveitä.

Vanheneminen kyllä näköjään auttaa: pikkupojan yhtäaikainen ahneus ja epävarmuus (siis miehellä) jää vähemmälle, ja niiden myötä myös synnit, kaiketi.

Että sitä on sitten 54-vuotiaana paljon sallivampi ja avarakatseisempi, ja synnitkin yleensä (poikkeuksia on; lista saatavissa maksua vastaan) jäävät pienemmiksi...
14.1.2010 15.57
K. Ruohomäki
Synti ja armo
Koskela ymmärtää näköjään synnin ja armon suhteen jotenkin toisin kuin tavanluterilainen. Isä Lutheruksen mukaan ei ole suuria ja pieniä syntejä, on vain syntiä ja synnin tekoja, joihin armo kohdistuu ei niinkään niitä yksitellen lukien vaan pikemmin kertarysäyksellä eli ns könttänä.
14.1.2010 22.44
Helena K
Kyä mun täytyy ny kumminkin tähän ihmisen ja Jumalan armollisuuren vertailuun toreta viisaan äitini enemmän tai vähemmän vapauttavin sanoin, jokka hän kerran lausu mun aavistellessani jumalallista rangaistusta töppäilyistäni: "Ei se oo kuule yhtä kiaro ku sää"
15.1.2010 1.19
Koskela
Helena K
No em mää nym mitenkän kiarona itteeni pirä. Paremminkin normaalina hämäläisena jolle nyv ov vähä vaikee antaa noita syntejä anteeks mua vastaar rikkoneille - ainaskan alta kolmenkymmenev vuare harkinnaj jälkee. Että ei kai tää ny oo ernomasen kiaroo.

Pikemminkin aika selevä peli.

Ja sitte mää kyä toivon että toi Jumala olis mun suhteen sitte ainaski viimmesellä tuamiolla jotenki mun kaltaseni. Saattasim päästä ehrollisella ton kiirastulen suhteen. Ehrottomasta helevetistä nyp puhumattakan.
Meinaan kun on ollu tosta helevistä kokemusta elikkä ainaskin esimakua ajottain jo täälä maam päällä.

Että sillai mää tästä asiasta aattelen. Mää olen olen ollu sille reilu kekä on ollu mulle reile reilu. Ja sitä samaa mää toivon Jumalaltaki. Oltas niinkun jotenkin tasossa. Sem mää hyväksyn kyllä. Että silimieni tasalta katton sitten Jumalaakij ja sanon että olisikko sitten itte niissä oloissa jotenkin pistänyp paremmaks. Ja jos nim miten?

Että semmosta asiaa mulla vaan. Jumalalle ja muulle mailmalle.
15.1.2010 16.15
Helena K
Juu emmää ny kyä tarkottanu esittää Koskelan suaruuresta tai kiarouresta mitään tiätäväni, vaikka toi terävä kommentti tulikin miäleeni. Mutta kyä mää silti pysyn pointissani enkä oo viä suastuvainen täysin allekirjotttaan että ihminen olis kaikkeuren paras mitta vaikkei täsä noin ookaan kun näihin tomumajan kokemuksiin pääsyä. Eihän sitä tiärä jos saavun joskus Koskelan ikään alkaako toi kiarouski hellittää. (Mennäkseni törkeesti henkellisistä pohrinnoista maallisempiin ilmaisuihin emmääkään ny kumminkaan niin kiaro oo kun lapsuuteni alahärmääses jokakesästen Häjyylyjen Nukkahaarukka-näytelmäs vai mikä se ny oli, mihinä yks akka väitti oikein oikeuren eres toisen akan olevan niin kiaro jottei se kusekaan siihen mihinä se kyykkää.)
18.1.2010 22.36
Koskela
Hm
Hm... että Koskelan ikään? Nykkö sitä jo sanotaan että kyäpä on käyny lyhköseksi Koskelankin askel? Ajottain on kyä ollukki, mutta ei juur ny. Paremmin nys sentän sujuu: tänäänkin kummiski yli kuus kilometriä. Vaka em mää ton askelem pituuresta tierä sitte... Olen sen arvioinu askelmittarissa seittemäksikymmeneksi sentiks - alakanttiiv varmaan.

Tästä tulikim miäleeni sekin ainoo kerta kun Koskelan Jussi otti kantaa henkellisiin ja teolookisiin kysymyksiin. Meinaan kun pitäjään oli tulossa tulisialunem pappi nin Jussi sano jotenkin silleen että sen on liian kiree miäs; "Ei sen armonkäsityksestä tierä." No sitte tuli se Salapakari, jota sen akka verätti pihtaamalla iham mihi vaa, ja huanosti kävi Jussin. Että on se aka vaikeeta toi teolookia kyllä...