Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Lasse Koskela. Kuva: Kotuksen arkisto.

Lasse Koskela toimi kirjallisuudentutkijana ja kriitikkona. Hän kirjoitti useita kirjoja kielen ja kirjallisuuden alalta.


rss Lasse Koskela

7.10.2011 21.11

Ovatko talouspuhe ja raha fiktiivistyneet?

Nyrkkisääntö: Kun luemme kaunokirjallista teosta, suhtaudumme sen tapahtumiin ikään kuin ne olisivat totta, vaikka emme tiedä, ovatko ne totta. Tämä illuusio päättyy, kun suljemme kirjan ja palaamme ns. reaalimaailmaan, jos kohta fiktion mallista jää ohjaavaa vaikutusta käyttäytymiseemme.

Entä talousuutiset? Niissä sanotaan, että käsillä on finanssikriisi. Kreikka on velkaa niin ja niin monta miljardia euroa, ne ja ne ovat taanneet niin ja niin monta miljardia tai miljoonaa, ja ne ja ne ovat kärsimässä niin ja niin monen miljardin tai miljoonan luottotappiot, että ovat menossa maksukyvyttömiksi, mutta Suomi saa niin ja niin isot vakuudet jos maksaa niin ja niin paljon. Siis miljoonia tai miljardeja – ihan sama, yhtä käsittämättömiä summia ne ovat.

Ja hei, lopuksi: susta tulee työtön.

Jaaha, kriisi tulee, vaikka en huomaa ympärilläni mitään muutosta. Mutta kun uskon tämän kriisin tulevan, tulen hysteeriseksi ja ennen pitkää hysteria aiheuttaa kriisin. Niinko?

Ilmeisesti mikä tahansa kriisi voidaan aiheuttaa fiktion avulla. Kun sanotaan, että on kriisi, niin kohta se on.

Rahakin taitaa fiktiivistyä. Kuulemme uutisista, jotka nykyään alkavat olla kaikki talousuutisia lukuun ottamatta loppukevennyksen Loimaalla syntynyttä kaksipäistä vasikkaa, että Suomi tai Kreikka tai kansantalous tai mikä lie on maksanut tai menettänyt esimerkiksi 880 0000 euroa. Minulla on taskussa 60 euroa.

Raha reaalistuu vasta silloin, kun sitä ei ole. Ilman kahta euroa – miljardien eurojen liikkeistä huolimatta tai niiden vuoksi – ei saa kaupasta leipää. Siinä tilanteessa ns. kriisi ns. realisoituu sen henkilön osalta, joka ei saa kaupasta leipää, kun hänellä ei ole kahta euroa.

Kaunokirjallisen teoksen lukija palaa lukukokemuksensa jälkeen ns. reaalimaailmaan ja tekee voileivän. Talouspuheeseen uskonut huomaa, ettei ole sitä leipää josta tehdä voileipä – eikä sitä voitakaan.

Maailmassa toimii ns. realiteettiperiaate, josta suuri idolini S. Freud aikoinaan muistutti. Nyt me seuraamme fiktiivistä talouspuhetta ja päädymme leivättömään realiteettiin.

Ikävä tapaus, sanoisi entinen esimieheni.


Palaa otsikoihin | 6 puheenvuoroa | Keskustele

8.10.2011 12.41
Urpu
Näyttöpäätteellä istuvat finanssiasiantuntijat, jotka määrittelivät arvopapereille hintoja ja päättivät, että iskenpä tähän tänään vielä pari tai kolme nollaa perään ja myyn eteenpäin, tekivät rahasta silkkaa fiktiota. Mitään rahaa ei ollut! Rahoitusriisihän siitä tuli, kun joku ensimmäisenä keksi, että tuo paperihan on täynnä ilmaa.

Kun Kreikka ja muutamat muut valtiot elivät yli varojensa ja käyttivät enemmän rahaa kuin tienasivat, eikä kellekään tullut mieleen maksaa tai kerätä veroja vaan aina otettiin lisää lainaa, niin fiktiivistä valtion rahaa siinäkin käytettiin. (Siitä on näin tavallisen suomalaisen näkökulmasta tosin turha syyttää globaalia finanssikriisiä.)

Tavalliselle ihmiselle rahan merkitys reaalistuu toden teolla vasta silloin kun sitä ei ole kukkarossa, ja suurimmalle osalle meistä myös itse raha on totta vain silloin kun sitä on oikeasti olemassa. Rahoitusfiktiomaailmassa rahaan taas tosiaankin suhtaudutaan ikään kuin se olisi totta vaikka ei (luultavasti) ihan tiedetä, onko se.
8.10.2011 16.37
William K
Fiktiivistä rahankäyttöä
Tosi fiktiivistä talousuutisissa ja muussa vastaavassa infossa on se mikä jätetään kertomatta samalla kun kerrotaan Kreikan veloista ja niiden takuuksista. Kertomatta jätetään, paljonko Suomi samaan aikaan on velkaa ja paljonko se ottaa joka vuosi lisää velkaa selvitäkseen Kreikan takuuksistaan. Fiktiota on sekin kun menestystarinaksi kuvataan sitä että viidentoista vuoden kuluttua saadaan vakuuksina takaisin miljoona euroa jokaista panostettua miljardia kohti. Se on vähän sama jos kulkisin ympäriinsä kerskumassa sillä että suuressa lottopottiryntäyksessä "voitin" kahdenkymmenenkahden euron panoksella kaksi euroa! Saahan sillä sentään sen Koskelan mainostaman leivän.

Kaiken lisäksi koko raha tosiaan on fiktiota. Eihän niillä paperinpaloilla sinänsä mitään arvoa ole. Eikä niillä kultakannasta luopumisen jälkeen ole myöskään vakuuksia. Niiden ainoa arvo on siinä luotossa jota ihmiset niille osoittavat. Jos kaikki Suomen kansalaiset haluaisivat kerralla nostaa rahansa pankeista, siitä selvittäisiin vain painamalla lisää rahaa. Sitä taas Euroopan keskuspankki ei sallisi, sillä eihän euro suinkaan ole "oma" rahamme vaan unionin. Niin olisimme siltä istumalta Kreikan tilanteessa enempiä mukisematta.

Nyrkkisääntö nro 2: "Jos paska olisi arvokasta, niin köyhillä ei olisi persettä." (Portugalilainen sananparsi.)
9.10.2011 13.09
Koskela
Urpulle
Juuri noin. Viime viikolla hävisin ke jonkin tonnin, pe sain sen takaisin. Se johtui siitä, että "markkina" ensin "sukelsi" ja sitten "elpyi".

Merkillisiä harrastuksia markkinalla, jos kohta ehkä minullakin, humanistilla.

Mutta voi sitä ajatella niinkin, että kirjastovirkailija elää nyt suurten mahdollisuuksien aikaa. Raha on halpaa (korot alhaalla) ja osakkeet ja rahasto-osuudet nekin halventuneet.

Nyt siis voi köyhäkin ostaa vaikka Nordeaa (en kyllä osta), Nokiaa (ostan), Sanoma (ostan), UPM (ostan), Elisa (myyn). Loput pääomaturvattuun korkosijoitukseen (tuotto alhainen mutta vakaa).

Revi siitä kreikkalainen, joka sortuu elon tiellä, kirjastovirkailija sen kuin porskuttaa...

10.10.2011 9.17
Maan pinnalla
Siis kuinka?
Olikohan jutun pää & häntä suunnilleen tämä: "Minä en ymmärrä isoja rahasummia. Raha tuntuu kuitenkin olevan todellista."? Siltä ainakin tuntuu, enkä oikein ymmärrä, miten jutut kaunokirjallisuudesta, freudilaisuudesta tai kaksipäisistä vasikoista liittyivät asiaan.

"Finanssikriisissä" on kyse siitä, että jotkin maat ovat eläneet yli varojensa, eivätkä pankit enää usko niiden kykyyn (tai haluun) maksaa velkojaan. Sen isommasta fiktiivisyydestä ei ole kyse.

On vielä tietymätöntä, mitä tämä kaikki tulee meihin vaikuttamaan. Se riippuu ehkä hiukan Suomen poliittisista päätöksistä, enemmän siitä, kuinka moni EU-maa ajautuu talouskriisiin. Mutta epätietoisuutta ei kannata mystifioida "fiktiivisyydeksi".
10.10.2011 14.45
Urpu
Koskelalle
Nimenomaan niin pitää ajatella! Panos se on humanistinkin panos "markkinan" hyvinvoinnissa ja juuri myönteinen, riskejä karttava asenne on kaikki kaikessa tässä interaktiivisessa tarinassa. Vain näin "markkinaan" kohdistuva luottamus kasvaa, ja se (hän?) "tervehtyy".

Jos ihminen vain jatkuvasti vaikeroi, että nythän on kriisi, "markkina" saattaa kuulemma sairastua esimerkiksi "multiple equilibria" -nimiseen tautitilaan, jossa kielteiset odotukset alkavat toteuttaa itseään (vrt. Evan 7.10. julkaisema Sixten Korkmanin analyysi 'EMU on eksyksissä'). Voilà!

Myös tarinan toista päähenkilöä, "valtion velkarahaa", joka onkin jo määritelmän mukaan tautinen otus ja siis pahis, voidaan sitäkin auttaa: sille voidaan tehdä "tukanleikkuu" (ks. Evan julkaisu) esimerkiksi niin, että laina vaihdetaan arvoltaan vähäisempään arvopaperiin. "Valtion velka" käy siis parturissa ja paranee ainakin vähän. (Tosin meidän humanistien panos tähän operaatioon voi olla vain välillinen ja joissain tapauksissa jopa kirpaiseva.)

Kreikkalaista tietysti käy sääliksi.


11.10.2011 21.38
ukko Savosta
Fiktiivistä on maailman meno
ainakin siihen nähden, että vanhoina hyvinä aikoina raha tarkoitti talviharmaata oravannahkaa. (Niitäkin taisi täältä mennä kahmalokaupalla Kreikan suuntaan, toivottavasti ei ilman vastinetta ja vakuutta!)

Vaan ei pidä valittaa. Nykymaailmassa näet "voi köyhäkin ostaa vaikka Nordeaa".