Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Lasse Koskela. Kuva: Kotuksen arkisto.

Lasse Koskela toimi kirjallisuudentutkijana ja kriitikkona. Hän kirjoitti useita kirjoja kielen ja kirjallisuuden alalta.


rss Lasse Koskela

14.12.2012 21.32

Murre?

Sana ”murre” olisi syytä kieltää.

Niin kuin hyvin tiedetään, meillä puhutaan suomen murteista. Alun perin ”murre” tarkoitti sellaista puhumista, joka jollakin tavalla poikkesi ns. oikeasta kielestä.  Puhuja siis ”mursi” eli jollakin tavalla rikkoi ”oikeaa” kieltä.

Mihin verrataan sitä puhujaa, joka puhuu murretta? Häntä verrataan suomen yleiskieliseen muotoon tai pahimmillaan kirjakieleen.

Yleiskielistä suomea ei kukaan suomalainen puhu äidinkielenään – vielä omituisempaa olisi puhua kirjakieltä.

Kirjakieli on kirjoittamista varten, ja kirjakielen kirjoittaminen opitaan koulussa. Taka ei sitä kyä nykysin opita, mutta noin periaatteessa opitaan eli semmosta teeskennellään kumminkin. Että opitaan.

Sekä ns. yleiskieli, jota nykyään suomeksi kutsutaan, että kirjakieli ovat sopimuksenvaraisia kielen puhumisen ja kirjoittamisen muotoja. Tässä mielessä ne ovat samanlaisia kuin latina, ei sitäkään kukaan puhu äidinkielenään.

Suomen kieli on oikeastaan abstraktio. Ei meistä kukaan sitä äidinkielenään puhu. Me puhumme tamperetta, muita hämäläismurteita tai savoa tai pohjalaista tai (jatka tästä).

Miten sykähdyttävää onkaan kuulla omaa kieltä toisen suusta ja puhua sitä itsekin.

Erityisenä haaveenani on kuulla oikealla kielellä laulettuna eräitä klassikkoiskelmiä. Esa Pakarinen levytti savon kielellä kappaleen I Who Have Nothing, ja se on upea esitys. Ei kyllä kuulu nykyisten radiokanavien soittolistoihin. Se oli savoa se, ei minun äirinkieltäni.

Minun toiveeni on Delikah hämäläisten kielellä. Esittäjäksi sopisi Matti Näsä. Tässä vähän alkua:

Rilaila

Kaihrinta vasten näin variojel liittyvän yhteen.

Kaihrin toi peittäny akkunaa or rakkaimpain.

Luanaan on toinen,

syrämmein toppaavan tunsin kun sen nährä sain.


Palaa otsikoihin | 26 puheenvuoroa

14.12.2012 23.00
Savolainen
"Yleiskielistä suomea ei kukaan suomalainen puhu äidinkielenään – vielä omituisempaa olisi puhua kirjakieltä."

Niinpä. Katselin tuossa joku päivä telkkarista "Mies vailla menneisyyttä", jossa kaikki henkilöt puhuvat kirjakieltä. Outoahan se on, mutta kyllä se Kaurismäen maailmassa toimii. Vaikka tosiaan kun sitä ajattelee, olisi aika vaikea kuvitella Nurmeksesta kotoisin olevan metellimiehen puhuvan niin kuin elokuvan päähenkilö.

Mikä siinä muuten on, että paikallispuhekielellä lauletut kappaleet ovat järjestään huumorimusiikkia. Tuomari Nurmion muutama slangilla laulama kappale ainoina mieleen tulevina poikkeuksina.

Itse tykkään Rehupiiklesin "He ain´t heavy, he´s my brother" -versiosta "Soom mun veli". Kun siinä on kuitenkin vähän kömpelön vitsikkään laulutavan lisäksi sattuva kertomus veljessuhteista. Miten siitä veljestä kuitenkin tykkää, vaikka välit olis poikki.
15.12.2012 7.52
Vapaamieli
Outoa sensoritoimintaa
Vaatimukset sanojen kieltämisestä ovat huonosti verhottuja pyrkimyksiä kieltää ajatuksia tai ainakin ajatusten ilmaiseminen.

Minun äidinkieleni on muuten suomi, vaikka sellainenkin halutaan kirjoituksessa kieltää. Puhun vieläpä jokseenkin yleiskielisesti. Ja kirjakieltä puhun tarvittaessa.

Ei yksi ”mä” murretta tee. Sitä paitsi ”mä” kuuluu nykyisin suomen yleispuhekieleen.
15.12.2012 14.01
Valpurga
Murre
Yhdyn yleisesti ottaen blogiin ja rakastan suuresti murrelauluja -- tuo savonkielinen Delilah on ihana. Mutta minusta kyllä murre-sanaa voi käyttää reilusti edelleen. Minusta on aivan omituista, kun sana toisensa jälkeen (niin kuin neekeri) leimataan poliittisesti inkorrektiksi.
15.12.2012 19.09
Urpu
Ihan sama sinänsä kutsuuko Tampereen murretta Tampereen murteeksi vai Tampereen kieleksi, paitsi että Tampereen "kieli" ei ole kieli (kuten suomi, ruotsi tai ranska) vaan kyse on tamperelaisesta tavasta puhuna suomen kieltä.

Meillä suomessa on tosiaan annettu alueellisille puhetavoille nimeksi murre. Murteet poikkeavat kukin omalla tavallaan yleiskielestä, eli siitä suomesta, jolla esim. Arvi Lind luki uutisia.

Itse en näe mitään syytä lakata kutsumasta murteita murteiksi, mutta nykyäänhän on niin, että kaikkien kielikukkien pitää antaa kukkia vaan, paitsi vakiintuneiden, sääntöihin tai sopimukseen perustuvien käytänteiden, joita pitää näköjään vastustaa ankarasti. Sillä tavalla on tosi tiedostava.
15.12.2012 19.27
Se kivikoira
Uusi koirarotu
Luulitte varmaan, että nimimerkki kirjoittaa nyt itsestään, mutta ei. Ollin kuulu ajatelma oli, että "monet ovat kirjoitusautomaatteja, kirjoittavat itsestään". Minä en.

Mikä on karjalan murre? Tämä se kuulostaa korvaan koirarodulta. Olen samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa, että murre-sanaa ei tarvita.

Mutta kun se karjalankieli kuulostaa niin suomenkielen murteelta. Ja lisäksi me puhumme kaakkoismurteita, siis suomenkieltä. Niitä puhuvat ainakin iäkkäät karjalaisjuuriset - ja niitä, nimittäin kaakkoismurteita, on paljon! On Kurkijoen, Muolaan, Sakkolan murre...

Apua! Mitä tehdä? Lienee viisainta opetella laulamaan ulkomaan kielellä, että "Kuljeksin, da kuljeksin, a sumtsha selgeä painaa..." Tai savoksi Esa Pakarisen tapaan: -- tietää vaen, ylensyönnä merriin julma hae."

Toivottavasti kuulemme lisää mukavia alustuksia kieliasioista. Kiitos Kotukselle.
16.12.2012 11.14
Valpurga
Delilah
Anteeksi, se olikin hämäläistenkielinen. Ilmankos tuo "luanaan" jäi vaivaamaan.
16.12.2012 11.42
Murtamaton
Murteet kuolivat jo
Murteet, siinä merkityksessä jossa murre-sanaa käytettiin vanhan hyvän ajan kielitieteessä, kuolivat yli sata vuotta sitten. Joku kielentutkija kirjoitti jo joskus 1900-luvun puolenvälin tienoilla, että aito murre kuuluu maailmaan, jossa vain kapea kärrytie kiemurteli kylästä toiseen.

Liikenteen kehitys, sisäinen liikkuvuus, kaupungistuminen, kansakoulu, lehdistö (kansan lukemistona), radio ja monet muut yhteiskunnan muutokset ovat vieneet pohjan alueellisilta kielimuodoilta. Vain niiden jäänteiden riekaleita elää: murteiden joitakin piirteitä esiintyy yleispuhekieleen sekoittuneina vaihtelevassa, mutta vähenevässä määrin.

Ikäryhmien, ammattiryhmien yms. kielimuodot elävät ja kehittyvät, alueelliset ja paikalliset kielimuodot hajoavat. Kun nykyajan suomalainen ihastelee murteita, hän ihastelee vanhempiensa tai todennäköisesti isovanhempiensa puhetapaa, ei omaansa. Ja ihailtu puhetapa on sekin jo kaukana siitä todellisesta murteesta, jota paikkakunnalta kerättiin aikoinaan murrearkistoon, jos satuttiin keräämään, ennenkuin linja-auto alkoi kulkea ja isä lampun ja radion osti.

Tämän takia murrenostalgia on tavallaan ymmärrettävää. Moneenkin ilmiöön ruvetaan kiinnittämään huomiota vasta, kun se on peruuttamattomasti hävinnyt ja vain sen jäänteitä esiintyy. Tähän liittyy illuusio murteista. Kuvitellaan, että ”puhutaan murretta”, kun rohjetaan ihan Helsingin torillakin sanoa ”mie”. Tai no ei sentään, mutta ehkä Kuopion torilla.
16.12.2012 12.36
Erkki (eka)
Meän kieli
Länsipohjassa Ruotsin puolella puhutaan meän kieltä, mutta suomen murteiden kuvauksissa tuo kielialue on vanhastaan luettu peräpohjalaisiin Tornion ja Jällivaaran murteisiin.

Muutama päivä sitten meän kieltä kuultiin tv-uutisissa, kun Pajalan kaivosmies puhui mm. ”hunteeraamisesta” ja siitä, ettei hanke mukamas ”kannate”...
17.12.2012 9.47
Munkiälinen
Nimittelyn turhuus
Osa Pohjois-Ruotsin suomalaisasutusta jäi aikoinaan Ruotsin eikä Venäjän (Suomen) puolelle, kun Haminan rauhassa vedettiin raja jokseenkin mielivaltaisesti Tornionjokeen. Sen kieli ei kuitenkaan ruvennut kehittymään omaan suuntaansa kovinkaan vahvasti. Ennen muuta sillä ei ole omaa armeijaa eikä laivastoa, joten se on murre (tai murreryhmä), ei kieli.

Sen sijaan esimerkiksi serbia ja kroatia ovat päättäneet olla eri kieliä, vaikka ne poikkeavat toisistaan vähemmän kuin Länsi-Helsingin kieli ja Itä-Helsingin kieli toisistaan. Tai ainakin poikkesivat ennen kuin niitä ruvettiin tietoisesti eriyttämään toisistaan vain erottamisen halusta.

Kielimuodon kutsuminen ”kieleksi”, ”murteeksi” tai joksikin muuksi on enemmänkin poliittinen kannanotto kuin todellisuuden kuvailua. Jotenkin tolkullisen kriteerin antaa se, että kyse on samasta kielestä, jos sen puhujat jokseenkin hyvin ymmärtävät toistensa puhetta. Tältä kannalta on naurettavaa väittää, että ”meänkieli” olisi oma kielensä sen enempää kuin Tornionjoen toisella puolella puhutut suomen muodot.

Toisaalta kielimuodot muodostavat kliinejä, käyttääkseni biologian termiä. Yhden seudun asukkaat ymmärtävät vaivatta naapuripitäjän murretta, vaikka pitävät sitä vähän omituisena, mutta heikommin vähän kauempana puhuttuja kielimuotoja. Missä sitten kulkee kieliraja?

Kuvitellaanpa muinainen tilanne, jossa ei ollut yleistä koululaitosta eikä väestön valtaosa muutenkaan tiennyt mistään ”yleiskielestä” vaan puhui oman paikkakuntansa murretta. Lähdetään sitten vaeltamaan vaikkapa Raumalta Hämeen kautta syvälle Savoon ja sieltä Suomen Karjalaan ja edelleen pitkälle Venäjän Karjalaan. Selvää on, että raumalaisukko tuskin ymmärtäisi itäkarjalaisukkoa, vaikka jokunen sana voisi tuntua tutulta. Mutta missä kieliraja kulkisi? Vedettiin se mihin tahansa, se kulkisi niin, että rajan lähellä asuvat ymmärtäisivät vaivatta toisiaan ”kielirajan” yli.

Kieli on siis sumea (fuzzy) käsite. Tämä ei tarkoita hämäryyttä vaan vain sitä, että todellisuudessa ei ole rajoja vaan monenlaisia eroja ja liukumia.
17.12.2012 10.58
Savolainen
Murtamattomalle
Kuopin torilla ei muuten sanota mie. Mikkelin torilla sanotaan, ja Savonlinnassa ja Joensuussa.

Itse kyllä erotan kotiseutuni murteen puhujista noin puolen pitäjän tarkkuudella mistä puhuja on kotoisin. Sanasto ja varsinkin intonaatio on erilainen. Vaikka se murre ei varmaan olekaan samaa kuin sata vuotta sitten kerätty.
17.12.2012 11.10
Ulla Tiililä
Yleiskieli, oma kieli
Kielenkäyttäjiä on moneksi. On sellaisia, joiden esivanhemmat ovat vaihtaneet kielensä ruotsista suomeksi ja omaksuneet kielimuodon, joka on aika lähellä "kirjakieltä". On myös maahanmuuttajataustaisia ja niitä, joilla on juuria eri puolelta perinteisiä murrealueita. Kyllä suomalaisen oma puhekieli voi olla myös yleis(puhe)kieli, jossa ei ole voimakkaita piirteitä mistään murteesta tai pieniä piirteitä eri murteista.
- Mitä kirjoitettuun kieleen tulee, sekään ei ole yksi ja yhtenäinen, vaan on aina ollut yhtä moninainen kuin puhuttu kieli.
17.12.2012 16.53
Murtamaton
Kuopiossapa juuri
Nimim. Savolainen, pointtini oli juuri se, että Kuopion tori saattaa vielä olla sie-savolaiselle sellainen paikka, jossa voi sanoa ”sie”. Mutta sitten kun ollaan isossa ja urbaanissa kaupungissa, siis Helsingissä, niin ”sie” tippuu pois aika nopeasti lähes kaikilta.
17.12.2012 17.04
Kirjakielinen
No ei yhtä moninainen
Ulla Tiililä liioittelee aika rajusti väittäessään, että ”kirjoitettu kieli – – on aina ollut yhtä moninainen kuin puhuttu kieli”.

Ensinnäkin kirjoitettu kieli on paljon nuorempi ilmiö kuin puhuttu kieli. Ei voi olla moninainen, jos ei edes ole olemassa.

Toiseksi kirjoitetut kielet olivat hyvin pitkään varsin yhtenäisiä ja kaavamaisiakin verrattuna puhuttuun kieleen. Ajatellaanpa vaikka vanhaa kirjasuomea verrattuna oman aikansa puhekielen vaihteluu. Ja vanhin kirjoitettu suomi oli lähes yksinomaan kristinuskon harjoittamiseen liittyviä, aluksi lähinnä liturgisia tekstejä (ilmauksen varsinaisessa merkityksessä!).

Edes nykyaikana, jolloin kuka tahansa ja hänen veljensä voi kirjoittaa julkisuuteen mitä tahansa ja myös tekee niin, kirjoitetun kielen vaihtelu tuskin pääsee lähellekään puhutun kielen vaihtelua.

Useimmat yleiskielistävät ilmaisuaan aika vahvasti, mikä on ihan fiksua. Jos me kirjotettas niinku sillai ihan just kum me puhutaan niin mitä mun pitikään sanoo siis niin eihän vittu sitä kukaan viittis kauaa lukee siis lukee tai no sit on tietysti niitä jotka kidutaa itseensä ja lukis vaikka krapulaisen apinan hakkaamaa tekstii jos joku kirjallisuus kriitikko sanois et se on suurta kijallisuutta.
17.12.2012 20.30
Lasse Koskela
Multippeleille kommentatööreille
Niin. Mikään kielimuoto, oli se sitten abstrakti "suomen kieli" tai sen "murre", ei koskaan ole pysähtyneessä, muuttumattomassa tilassa.

Näin ollen mitään oikeata ja pysyvää kuvausta mistään kielimuodosta ei ole olemassa muuta kuin sen ohimenevän hetken, jota se kuvasi.

"Murteet" ovat olemassa vaikka ne ovat alati muuttuvia, samoin abstraktio "suomen kieli". Ne kaikki muuttuvat joka hetki. Muutos ei silti ole kovin nopea: ymmärtäisimme Agricolan puhekieltä, jos hän saattuisi samalle baaritiskille.

On siis turha puhua siitä, että "aidot" murteet ovat kadonneet. Eivät ne ole kadonneet, ne ovat olemassa sillä tavalla alati muuttuvinä kuin ne ovat ennenkin olleet.

"Aidon" tai "puhtaan" suomen kielen tai jonkin sen murteen etsiminen on turhaa puuhaa. Joka hetki sekä suomen kieli että sen murteet ovat yhtä aitoja. Eilen, tänään ja huomenna.

Poikkeuksellisen keinotekoinen on vain suomen kirjakieli. Se on sopimuksenvarainen normien kokoelma, joka vastaa kielen muutoksia milloin paremmin, milloin huonommin. Huonoimmin varmaan silloin kun se tuomitsee rakenteen "alkaa tekemään. Kätevin olisi kyllä hämäläisten naseva "alkaa tekeen".

18.12.2012 8.22
Laura Kataja
Murre, istu!
Lasse Koskelaa tuntu vaivaavan (etymologisista syistä) tuo sana "murre". TIetysti siitä voi tulla mieleen koiran nimi (se olisi sellainen reilu peruskoira, keskikokoinen, pystykorvainen, pörröturkkinen, ei mikään hienosteleva puudeli tai chihuahua, ei spanieli, eikä joku dobermanni).

Mutta sen kuvaamalle kielelliselle ilmiölle tarvitaan nimi. Minulle tulee murteesta mieleen nimenomaan jotain kotoisaa ja paikallista (ja kielihän on murre jolla on armeija, oma tai jonkun muun...). Tietysti voisi keksiä uuden nimityksen, mutta ei nimi käsitettä pahenna, ellei käsite nimeä.

Tuo Rilaila herättää kyllä tunnelmaan sopivan mielikuvan...
18.12.2012 10.31
Ulla Tiililä
Tiililä liioittelee, juu. Liioittelu oli vastaveto siihen, että "kirjakieltä" käsitellään hyvin usein yhtenä ja yhtenäisenä ja jos siinä on moninaisuutta se onkin sitten "puheenomaista". Ajatuksen takana on se, että virallisten kirjoitusten rinnalla on aina ollut myös epävirallisia tekstejä, lippuja ja lappuja, kirjeitä ja muistiinpanoja, listoja ja raportteja, jotka ovat muodoltaan ja kieliopiltaankin omanlaisiaan. Sitten voi tietysti miettiä, mitä on "aina" ja mennä kirjoittamisen historiaan - se ei kuitenkaan ollut pointtini.
18.12.2012 12.45
Ei mili-tantti
Oma armeija
Laura Kataja kirjoitti: ”kielihän on murre jolla on armeija, oma tai jonkun muun...”. Siinä on tainnut kaksi sanontaa sekoittua.

Kieli on nimenomaan murre, jolla on oma armeija. Miten voisi sanoa, että jollakin on armeija, jos se ei ole sen oma armeija? Kyse on siitä, että kielen luo kansallisvaltio, jonka intressejä palvelemaan kieli tehdään (paaluttamalla yksi kielimuoto kansalliskielen asemaan). Tässä on tietysti vähän liioittelua, mutta vain vähän.

Kokonaan eri asia on, että joka maassa on armeija, joko oma tai vieras.
18.12.2012 19.13
K. Ruohomäki
Poikkeavia oppeja
Koskela on blogisteista vaikein. Hän näyttää usein kirjoittavan vakavissaan, niin kuin tälläkin kertaa, mutta jos sitten johonkin asiaan tai sanontaan puuttuu, niin kohta käy ilmi, että mitä nyt noin, tämähän oli vaan humooria. . .

"Murre" sanan kieltäminen on provokaatio, jonka ainoa tarkoitus on virittää keskustelua. Kun blogisti kirjoittaa: "Suomen kieli on oikeastaan abstraktio. Ei meistä kukaan sitä äidinkielenään puhu", joutuu kysymään, mitä tuo "oikeastaan" tarkoittaa? Se tarkoittaa, että suomen kielen toimintaa ohjaileva kielioppi on abstraktio, eikä sellaista abstraktiota kukaan puhu. Kaikki puhunnokset samoin kuin kaikki kirjainnokset ovat tuon kieliopin konkreettistumia, joiden kautta suomen kieli näyttäytyy havaittavassa maailmassa. Tämä kaikki on niin itsestään selvää, ettei edes Erkki huoli kommentissaan enää asiaan puuttua.

Kantaa sen sijaan ottaa Kotuksen toinen asiantuntija Ulla Tiililä. Hänestä yleiskieli voi olla monenkin suomalaisen puhekieli ja kirjoitettu kieli vaihtelultaan yhtä moninainen kuin puhuttu kieli. Hän on siis näissä kahdessa varsin perustavassa seikassa täysin vastakkaisella kannalla kuin blogisti. Pelin henkeen kuuluu, ettei kumpikaan vahingossakaan viittaa toiseensa.

Viriää kysymys: kuinka laitos, jonka arvovaltaiset edustajat esittävät kieliasioissa toisistaan täysin poikkeavia oppeja, voi toimia kielenkäyttöä ohjailevana hallinnollisena instanssina? Kuulen jo Heikkisen äänen: nämä eivät ole Kotuksen ohjeita vaan yksityishenkilöiden mielipiteitä. Missä siis piileskelevät Kotuksen ohjeet?

Oikea termi tässä on juuri murre, ei suinkaan kieli. Yleiskieli ja kirjakieli ovat omia murteitaan aluemurteiden rinnalla. Eivät mitään sen kummempaa.
18.12.2012 20.21
Lasse Koskela
Laura Katajalle ynnä koira-asioita
Niin, kärjistin kyllä. Halusin osoittaa, että sanaan "murre" sisältyy etten sanoisi alentava tai jopa syrjivä aspekti.

Murre on se kielimuoto, joka on murtunutta, rikkovaa, vaillinaista, huonompaa. Mutta entäs kun se on sitä vain suhteessa keinotekoiseen kielimuotoon, vaikkapa nyt ns. kirjakieleen?

Murre on koiran nimenä vallan tuttu. Meillä oli toistakymmentä vuotta terrierin ja englanninvanhanlammaskoiran (kuten nykysuositus kirjakielen normien mukaan sen käskee kirjoittamaan) risteytymä.

Oikein hyvä koira oli tämä Murre. Iloinen, energinen, ihmisiin kovin kiintyvä. Istui moottoripyörän kyydissä (siinä kuljettajan edessä bensatankin päällä) ja traktorin peräkärryssä korvat hulmuten.

Murre kuoli sydänvaivoihin korkeassa iässä kuten me murrenpuhujatkin usein teemme.

Mutta jos tästä lykkään uutta puheenaihetta: Kuunnelkaa poliitikkojen ja talousmiesten puheita. Se puhe ei ole murretta eikä suomen yleiskieltä vaan jotakin omituista erikoiskieltä, jonka merkityksistä ei ota pirukaan selvää.

Ainoa kieli - ennen tätä EK-kieltä - jota piru ei kuulemma oppinut, oli baskin kieli.

19.12.2012 8.52
Vesa Heikkinen
K. Ruohomäelle
Kiitos puheenvuorostasi!

Kotus-blogissa ei tosiaankaan ole tavoitteena virallisen totuuden etsiminen tai edes "Kotuksen ohjeiden" antaminen, vaikka joskus erilaisia normejakin nostetaan keskusteluissa esiin. Pikemminkin tavoitteena on keskustella monenlaisista kiinnostavista kieliasioista ja siten lisätä yleistä ymmärrystä kielen olemuksesta.

Minusta olisi suorastaan kummallista, jos Kotuksen sivuilla ei käytäisi tällaisia kielikeskusteluja, joissa monenlaiset mielipiteet ja näkemykset saavat sijaa. Parhaimmillaan nämä keskustelut lisäävät sekä kielitietoa että -tietoisuutta.
19.12.2012 10.08
Erkki (eka)
Näin Agricola 1548
Uuden testamentin toisen alkupuheensa loppuosassa Mikael Agricola kertoo, että hänen käännöksessään on ”Suomenkieli enimiten pruukattu” – siis Varsinais-Suomen murre – mutta ”hädän tähden / koska tarve on anonut / ovat myös muiden kielet / puheet ja sanat tähän sisälotetut”.

Ja kielen variaatiosta vielä: ”Niin että tällä maalla ja hiippakunnalla niin monet sekä maakunnat / että kielentavat löytään / sillä että aina kussakin maan kansas muutomat erinomaiset puheen ja sanan laskut eli tavat / tosin harjoitetaan.”

Esipuheessa on myös pätevä ohje tuleville suomen kielen viljelijöille: ”Vaan jos joku Jumalan ystävä / tästälähin paraammin taitaa osottaa / hänelle ompi vapaa ehto annettu / mutta kaϑϑokaan ettei hän tuimasti kipelly.”
19.12.2012 12.26
Laura Kataja
Armeija
Ei mili-tantille: "Tuolla jonkun muun armeijalla" viittasin juuri esim. meänkieleen josta on väkisin yritetty tehdä omaa kieltään, kun Ruotsin valtio ei voi myöntää, että sen alueella asuu alkuperäinen suomenkielinen vähemmistö. Ja antamalla ymmärtää että "murteen" puhuminen on jotenkin alempiarvoista, saadaan tuon kielen käyttäjät mukaan juoneen...

Vastaavia ilmiöitä lienee muuallakin: Kun valtion A pääkieli on valtion B: vähemmistökielenä, niin valtio B ei halua myöntää että se vähemmistä puhuu valtion A kieltä vaan vähemmistölle kehitetään ikioma kirjakieli.
19.12.2012 16.37
Erkki (eka)
Slangi?
Mitä slangi sitten on, murretta vai kieltä? Helsingin suomea käsittelevä kirjoitus löytyy mm. täältä:

http://www.kotus.fi/index.phtml?s=906
30.12.2012 23.28
ArjaK
Murteesta
Olen samaa mieltä murre-sanan käytöstä. Voimme hyvin puhua paikkakuntien tai alueiden kielillä. Tietyn alueenkin sisällä saattaa olla kielessä erilaisuutta. Jopa siten, ettei toinen ymmärrä tietyn sanan merkitystä. Kirjoittaessa on kuitenkin hyvä käyttää suomen kieltä ymmärrettävyyden takia.

Pohjoiskarjalainen kieli ei: Kiersin joitakin vuosia sitten ympäri Suomea koulutustehtävissä. Pääosin koulutuspaikat sijaitsivat Helsingin seudulla. Ymmärrettävyyden takia oli hyvä pysyä kirjakielessä, koska heti sai mulkaisuja, jos väliin lipsahti sanoja pohjoiskarjalaisella murteella. Tämä kokemus tuli lähinnä kehäkolmosen sisäpuolella,
ulkopuolella se ei niinkään haitannut.

Pohjoiskarjalainen kieli joo: Osallistuin tämän syksyn aikana erään ohjelmiston
verkkokoulutuskertoihin. Kouluttajaksi sattui osalleni aina sama mieshenkilö, joka puhui pohjoiskarjalaisittain, ei leveästi mutta sopivasti. Toimin hienosti ja oli melko kotoinen olo kuulokkeiden kautta.

Eri kielisyydella saadaan aikaan "aitouden tunnelmaa", jopa tietynlaista eksotiikkaa. Aku Ankkakin tätä on tavoitellut, ja on hauskaa lukea esim. raumankielistä akkaria. Savonkielinen Asterix saa jopa repeämään...
2.1.2013 9.52
Laura Kataja
savo ja karjala
ArjaK:lle: Tuosta pohjoiskarjalaisen murteen antamasta vaikutelmasta tuli mieleen se, että verokarhun puhelinpalvelu ainakin taannoin vastasi Lieksasta (muistaakseni). Savoksi viännetyt ohjeet kuulostivat sympaattisilta, vaikka mieleen kyllä tuli, että onko tässä savolaisittain siirretty vastuu kuulijalle.
15.3.2013 9.48
AN79
Ylä-Savo
Muistan 80-luvulta tarinan poppelissa asuvasta oravasta, jota kiusasi yläsavolainen puhetapa: koira oli koera, vene oli puatti, naatti oli nuatti.