Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Lasse Koskela. Kuva: Kotuksen arkisto.

Lasse Koskela toimi kirjallisuudentutkijana ja kriitikkona. Hän kirjoitti useita kirjoja kielen ja kirjallisuuden alalta.


rss Lasse Koskela

23.9.2013 9.50

Miten suomea tulisi opettaa ulkomaalaisille?

Pitäisikö ulkomaalaisille opettaa puhe- vai kirjakieltä?

Mahdetaanko ulkomaalaisille suomen kielen opiskelijoille vielä mainostaa suomen erikoispiirteitä, joita pidetään hyvin tärkeinä? Siispä vokaalin pituus on merkitsevä (tulee : tuulee, eri sanoja), konsonantin kesto sekin (kuka : kukka, eri sanoja), pitkä vokaali ja diftongi tuottavat eri merkityksen (täällä : tiellä, eri sanoja).

Mahdetaanko muistaa sanoa, että nämä yllä esitetyt väitteet koskevat vain kirjakieltä? Tavallisessa elämässä, arjen tilanteissa, suomen kielen opiskelija törmää puhekieleen, joka on usein murteen värittämää.

”Ottaako kukkaan lissee kalloo?” Tämmöisen ihan ystävällisen kysymyksen saattaa kuulla Savossa. Nyt ei kumminkaan ole kyse sen paremmin kukista kuin kalloistakaan. Lissee tarkoittaakin ’lisää’, vaikka s on kahdentunut ja pitkä vokaali ä muuttunut pitkäksi vokaaliksi e. Kalalle taas on käynyt niin, että yksikön partitiivissa l on kahdentunut (ei kalaa) ja lopun pitkä vokaali a muuttunut pitkäksi vokaaliksi o.

Jos oppikirjassa opetetaan lause ”Voisitko tarjota minulle savukkeen?” (tupakointi on kyllä epäterveellistä), voi jäädä hämäräksi, mitä tarkoittaa ”Et viittis heittää mua röökillä?”.

Opiskelin vähän ranskaa. Minulle opetettiin kirjakieltä. Ajattelin, että seuraavalla Normandian-reissulla ällistytän naapurini kielitaidollani. Ei se ihan niin mennyt. Katsoivat minua pitkään, enkä ymmärtänyt ollenkaan mitä he sanoivat.

Normandian lämmössä (oli tosiaan lämmin kesä) unohdin parissa päivässä kaiken aiemmin opettelemani ja rupesin kuuntelemaan puhetta. Sitten opettelin ynähtemään samalla tavalla (”Puh, es kil va toompee de loo?”). Nyt sujui paremmin, viesti välittyi vaikka en aina kaikkia sanoja oikein ymmärtänyt, lauseen rakenteesta puhumattakaan.

Mitä suomea ulkomailta tulleelle tulisi opettaa? Kirjakieli on tärkeää, koska sen avulla ymmärtää televisiouutiset, sanomalehtijutut ja Kelan lomakkeet. Tai noh, en mene takuuseen Kelan lomakkeista, kun tiukkaa teki minullakin.

Sosiaalisen kanssakäymisen (aargh mikä svetisismi) kannalta on kumminkin tärkeä ymmärtää suomalaisten puhetta, jossa variaatio on suuri.

Jotenkin voisi ajatella niin, että ensin opitaan puhumaan suomea, sitten lukemaan ja kirjoittamaan sitä. Näinhän suomalainenkin kielensä oppii. Tämä tekee opetuksesta haasteellista. Ja jos suomen opiskelija kysyy, mitä tarkoittaa ”haasteellista”, voi hänelle sanoa että ”vaikeeta”.


Palaa otsikoihin | 9 puheenvuoroa | Keskustele

23.9.2013 18.41
Kirjamieli
Yli ammutaan
Toivottavasti ei ”muisteta” väittää, että ”nämä yllä esitetyt väitteet koskevat vain kirjakieltä”. Vokaalien pituus on merkitsevä kaikissa suomen kielen muodoissa. Tätä ei muuksi muuta se, että pituudet vaihtelevat hiukan murteittain. Vaihtelu ei ole mielivaltaista, vaan pitkän ja lyhyen vokaalin ero pitää huomata silloinkin, kun murteessa on lyhyt vokaali ja yleiskielessä pitkä tai toisinpäin.

Kielenopetuksen ja -tutkimuksen alalla ilmeisesti kohtuus ei ole sallittua. Kirjakielisyyttä vastaan on nyt kapinoitu vuosikymmenet, ja puhekielen merkityksen korostamisessa on siinä lyöty yli vielä raskaammin kuin siinä, mitä vastaan molempia sukupuolia edustavat vihaiset eri-ikäiset henkilöt kapinoivat.

”Ulkomaalaisille suomen kielen opiskelijoille” (kovin laaja käsite, jonka alaan sopii niin Suomessa asuva pakolainen kuin laajasti oppinut, suomea jostain syystä harrastava Lontoon hienostokaupunginosan asukas) pitää tietysti opettaa sellaista suomea, mitä he tarvitsevat tai haluavat oppia. Ei sellaista pidä sanella jonain yleisenä periaatteena.

Useimmiten murteet kannattaisi jättää sikseen, ainakin kunnes kieli on muuten hallussa. Voi olla, että Suomessa ihmiset eivät osaa vaihtaa jonkinlaiseen yleiskieleen silloin, kun keskustelukumppani ei selvästikään hallitse toisen kotimurteen hienouksia. Sellaista sopii jo pitää moukkamaisuutena, koska käytännössä jokainen suomalainen osaa myös yleiskieltä.
24.9.2013 22.39
Maukka
Palvelua opiskelijoille
Lasse Koskela miettii vieraanvaraisesti, miten parhaiten palvelisimme suomenopiskelijoita. Minulla on sama mieli. Mutta jos saan puhua Koskelan aiheen vierestä, muutan kysymystä näin: Miten meidän tulisi huoltaa kieltämme, jotta se ei olisi turhan vaikeaa opittavaksi? Ja vastaan itse: Lisää valtaa kielipoliisille.

Uudissanat pitäisi rakentaa sääntöjen eikä poikkeusten mukaan. Se auttaisi kantaväestöäkin muistamaan, mitä mikin sana merkitsee.

Esimerkki: Ilmastaa- ja ilmata-verbejä ei olisi pitänyt ottaa arvovaltaiseen sanakirjaan niissä merkityksissä, mitä niille nyt siellä annetaan. Ymmärrettävyys kohenisi, jos niiden merkitykset keskenään vaihdettaisiin.

Vrt. kalastaa, linnustaa, rahastaa... ja toisaalta rasvata, suolata, tervata...
24.9.2013 22.59
...
Aika hyvä aihe kirjoitukselle
Bloginpitäjällä on mielestäni hyvä pointti tuossa, että luontevasti opitaan ensin puhumaan, sitten lukemaan ja kirjoittamaan.

Itselleni on huonommin hallitsemiani kieliä käyttäessäni usein tullut eteen tilanne, etten tiedä miten asia oikeasti sanottaisiin kevyempään keskustelusävyyn. Kun sitä ei koulussa tai kielikursseilla opeteta.

Asiasta tuli mieleen pari populäärikulttuuriesimerkkiä joista toinen löytyi IMDB:stä:

Terminator II:sta kohtaus, jossa poikaikäinen John Connor opettaa terminatoria olemaan vähemmän palikka:
______

John Connor: No, no, no, no. You gotta listen to the way people talk. You don't say "affirmative," or some shit like that. You say "no problemo." And if someone comes on to you with an attitude you say "eat me." And if you want to shine them on it's "hasta la vista, baby."

The Terminator: Hasta la vista, baby.

John Connor: Yeah but later, dickwad. And if someone gets upset you say, "chill out"! Or you can do combinations.

The Terminator: Chill out, dickwad.

John Connor: Great! See, you're getting it!

The Terminator: No problemo.
_____

Se toinen esimerkki on Jari Tervon Rovaniemikauden jostain romaanista jonka nimi ei nyt tule mieleen. Siinä pikkurikollinen selvittää koko ruotsinmatkallaan eteen tulleet sosiaaliset (tai paremminkin epäsosiaaliset) tilanteet osaamalla vain yhden sanan ruotsia: "skitprat".

Tuollaista kieltä ei opita koulussa.



25.9.2013 9.13
Erkki Lyytikäinen
Kultainen keskitie
En ole koskaan opettanut suomea ulkomaalaisille, mutta muinaisen työurani aikana sain silloin tällöin tutustua Helsingin yliopiston S2-opetukseen. Voin vakuuttaa Lasselle, että kyllä ainakin siellä opetetaan puhekieltä kirjakielen ohessa. Tosi vaikeaa tasapainoilua, oppilaittenhan (anteeksi: oppijoiden) on pakko päästä ällän päälle kummastakin kielimuodosta, jos mieli saada asiansa hoidetuksi Nyky-Suomessa.

Voin samastua Lassen Normandian-kokemuksiin, vaikka minun kokemukseni on lähempää. Olen lähes 40 vuoden ajan asunut kesiäni nykyisessä Raaseporissa. Naapurit ovat enimmäkseen ruotsinkielisiä, puhuvat toki - tietysti - suomea suomenkielisen seurassa. Kerran ajattelin, että kohteliaisuudesta täytyy minunkin joskus puhua ruotsia. Puhuin siis, parasta kouluruotsiani. Naapuri katsoi minua silmät kunnioituksesta ymmyrkäisinä ja loihe lausumaan: "Åå, du talar högsvenska!" Sanoin, että se on ainoa ruotsi mitä osaan, mutta lopetin siihen paikkaan. Kokemuksesta tiedän, kuten jokainen tietää, minkä vaikutelman tekee se, joka ilman selvää syytä niinsanotusti puhuu kirjakieltä: jäätävän kylmän etäisyyden vaikutelman.
26.9.2013 0.44
Urpu
Jaa, minulla on kyllä sellainen kokemus keskusteluista ulkomaalaisten suomen taitajien kanssa, että en kiinnitä huomiota muotoon vaan sanomaan. Jos viesti tulee kirjakielellä, sehän kuulostaa mukavalta. Jos keskustelukumppani on oppinut suomea niin hyvin, että osaa puhua puhekieltä kuten kuka tahansa suomalainen, niin se vasta ihailtavaa onkin. Urpokin tajuaa, että ensin oli opittu kielioppi ja kirjakietä ja sitten tyypi on oppinut jopa puhekieltä.

En minä sitä kiistä, etteikö aikuistakin voisi yrittää opettaa puhumaan kieltä lapsen tavoin, siis matkimalla. Paitsi että se ei ehkä ole mahdollista. Ja sitä paitsi siinä olisi myös puhekumppaneilla ankara vastuu, kun ulkomaalaispolo ei saisi mahdollisuutta kartuttaa sanavarastoaan lukemalla.
26.9.2013 7.43
Laura Kataja
Honkajoki-efekti
En tiedä onko joku käyttänyt nimitystä, mutta eikös sitä että joku puhuu liian kirjakielisesti voisi sanoa Honkajoki-efktiksi. Useimmat lienevät lukeneet Tuntemattoman sotilaan ja mielikuva on selvä.

Toisaalta jos joku puhuu kirjakielisesti ja vieraalla korostuksella, niin silloin tuo efekti jää pois. Ja itse ainakin muutan omaa puhettani kirjakielisemmäksi jos vieraskieliseltä vaikuttava puhekumppani ei tunnu ymmärtävän.
4.12.2013 8.54
Saaga Rosling & Nina Svinhufvud
Hyvä blogiteksti, joka laittoi ajattelemaan asioita. Asenteeni tekstin alussa oli lähes täysin kirjakielen opettelun kannalla, mutta luettuani tekstin loppuun aloin ajattelemaan myös puhekielen oppimisen tärkeyttä. Loppujen lopuksi arkitilanteissa ulkomaalainen tuskin tekee vaikutusta täydellisellä kirjakielen osaamisella, vaan sillä että pystyy sopeutumaan paikallisten joukkoon esim. samanlaisilla sanavalinnoilla.

Olen kuitenkin edelleen sillä kannalla, ettei kirjakielen opettelusta tulisi luopua, sillä siihen kuitenkin koko kieli perustuu ja myös kirjakieltä tarvitaan monissa eri tilanteissa. Slangilla kun tuskin annetaan kovin hyvää vaikutelmaa esim. työhakemuksessa.
4.12.2013 8.58
Ronja & Sonja
Mielestämme kirjakielen opetuksen ohella samanaikaisesti olisi myös hyvä olla mahdollisimman paljon vuorovaikutuksessa suomalaisten kanssa. Kieltähän oppii puhumalla, mutta kirjakieli on hyvä pohja puhekielen oppimiselle. Kuten aiemmin todettiin, kirjakielen osaamisen avulla lukeminen luonnistuu ja sen kautta voi opetella itse lisää.
Hyvä puhekielen opetusmenetelmä olisi keskustelu ja kuuntelu. Näin suomalainen keskustelukumppani voisi korjata ilmenevät virheet.
4.12.2013 11.47
Sonja
Tähän aina ajankohtaiseen, mutta vaikeaan kysymykseen on hankala sanoa yhtä oikeaa vastausta, sillä se saattaa vaihdella yksilöittäin jonkin verran. Toisaalta, vaikka suomalainen oppii itse ensin puhumaan ja sitten vasta kirjoittamaan ja lukemaan, kyseessä on kuitenkin suomea opiskeleville vieraskieli, eikä suinkaan ensimmäinen opeteltava kieli. Lisäksi ikä varmastikin vaikuttaa oppimiseen yleisestikin ottaen - nuorempana on helpompi opiskella uusia kieliä kuin sitten vanhempana.
On vaikeaa sanoa, kumpi vaihtoehto on käytännön osalta tärkeämpää osata, puhekieli vai kirjakieli, sillä, kuten Lasse Koskela bloggauksessaan mainitsikin, kumpaakin tulee käytettyä arjessa. Esimerkiksi uutiset pystyy kuitenkin nykypäivänä löytämään omalla äidinkielellään internetistä ja televisiosta, joten voisi kuitenkin sanoa puhekielen olevan käytännön kannalta tärkeämpää.