Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Lasse Koskela. Kuva: Kotuksen arkisto.

Lasse Koskela toimi kirjallisuudentutkijana ja kriitikkona. Hän kirjoitti useita kirjoja kielen ja kirjallisuuden alalta.


rss Lasse Koskela

16.3.2012 13.20

Mitäköhän edes käy?

Tämä on vaan mun mielipiteeni. Muut voi olla erimieltä.

Tänäpäivänä haluan painostaa kielen tärkeydestä. Pitkässä juoksussa on mielekästä, että nähdään iso kuva.

Loppupeleissä on haasteellista, että ihmiset ymmärtää toisiaan, ja tämän kieltä. Kuten Marjo Jontuni osoittaa novelissaan ”Untako lienee”.

Nykyään on paljon vapaanpaa kun viimeisellä vuosisadalla tuhat vuotta sitten. Silloin isännät ja rengit ei voineet pariutua vaan oli pakko pitää kulissia ja avioliitto oli järki-asia.

Köyhä talonmieskin saattoi kosia hevos retkellä ja naisen oli pakko suostua.

Raha-asiahan se oli ja sellaisena minä sitä pidinkin. Tarvittiin iso optio ja sitouttamis raha kun oli ulkopitäjä. Välillä vanha nainen huokuilee rakkaansa perään jolle ei osannut aikanaan saada sanaa suustaan.

Kaikki ihmiset kuitenkin kaipaa pysyvenpää ja syväällistä pari suhdetta, elämässään. Mutta kumppania vaihdetaan pari suhdepeleissä. Mutta pinnallisesti.

Ennen mentiin naimisiin nuorena, novellin nainen oli puoli välissä neljättä kymmentä.


Palaa otsikoihin | 24 puheenvuoroa

16.3.2012 14.02
William K
Edeskäypä
Toden totta: normaalein osio koko blogissa näyttää olevan tuo "pitkässä juoksussa". Niin se käy.
16.3.2012 14.33
ukko Savosta
Untako lienee
vai ylioppilas-ainetta? - Tämän aamun Helsingin lehdessä haastateltu peruskoulun oppilas totesi menevänsä lukioon vain siinä tapauksessa ettei muualle pääse. Ja lukion jälkeen yliopistoon menevät siis ne jotka ...? Ehkäpä Helsingin Yliopistolla on piankin hyvät mahdollisuudet päästä sinne "pahamaineisten yliopistojen listalle".
16.3.2012 15.04
Erkki (eka)
Huh huh!
Toivottavasti nuo eivät ole sensorin poimintoja ylioppilasaineista...
16.3.2012 15.51
Marja
Jotunin novellissakin, mikä on aivan totta, kun kuka nainen nyt ei olisi halunnut tuohon aikaan lihaksikasta, rikasta torpparia, jolla on elämän tulevaisuus valmiina.
16.3.2012 17.45
Jani
FTFY
Se Marjo Jontunin novelihan oli tietysti Untako lienee on.
16.3.2012 19.26
Koskela
Korjaus
Kirjoitin "rengit", po. "renget". Nykykieltä.
16.3.2012 19.40
Jorina Mantuni
Nyky oppilaat viis välittävät lukiosta, ja nuoret ja miksei vanhemmatkin painavat oppimattomuuden kissalla kunhan vaan papua löytyy ja hilloo.

Jos joku viitsii silmäänsä lotkauttaa jollekin maineekkaalle kirjanoppineelle, siis niinku naimakauppamielessä, siinä on kyllä villasukka haudattuna.
16.3.2012 19.52
tk
huhhuh
Kirjallisuudentutkija joka on kirjoittanut useita kirjoja kielen ja kirjallisuuden alalta...
Ja kielioppi on tuota luokkaa, ei voi muuta sanoa kuin että huhhuh, mahtaneekohan kirjoittaja olla kotoisin Lappeen rannasta?
17.3.2012 12.38
rolf
Ai kamala, miten ihana kirjoitus! :D
17.3.2012 16.14
Koskela
tk:lle
Ja mää olen tehny viä äidin kielen oppi kirjojakin! Aatteleppa sitä!
17.3.2012 17.01
Nopsanen
Miten oli ennen?
Sehän tiedetään, että kirjoitusten ja varsinkin kirjakielen normit hallitaan nykyään huonommin kuin ennen.

Syykin siihen tiedetään: Tulokset romahtivat, kun lukion äidinkielen tunteja vähennettiin. Samaan aikaan on myös yläasteen tunteja vähennetty. Kaiken lisäksi äidinkielen ylioppilaskoetta vaikeutettiin huomattavasti viisi vuotta sitten.

Toisaalta meillä on aika iso joukko lukivaikeuksisia, jotka kuitenkin voivat suoriutua joissain yo-aineissa varsin mallikkaasti, eivät ehkä äidinkielessä mutta joskus jopa siinäkin - kovalla työllä.

Siksi esimerkiksi yhdyssanavirheet eivät naurata. Ne voivat joskus olla opiskelijoiden ainoita virheitä.

Lisksi näitä kaikkia kieli- ja ajatusvirheitä eivät suinkaan tee vain ylioppilaskokelaat, vaan varsin monet aikuiset, vanhaan hyvään aikaan ihan laudaturinkin nappaisseet, kirjoittavat Lassen tämänkertaisen blogin tyyliin.

Tämä on moninainen juttu, ei sellainen, että kukaan ei osaa enää mitään. Käsissäni olevassa yo-esseepinkassa on Lassen tekstiin verrattuna taso jopa huikea.

Kuitenkin nekin, joiden äidinkielen kirjoittamisen taidot saattaavat olla vain välttävät, voivat päästä korkeakouluun ja menestyä omalla alallaan.

Uskon silti, että parilla lukion lisäkurssilla me äikänopet saisimme parempaa tulosta aikaan. Myös historian hyvästä tuntemuksesta oli tämänkertaisessa tekstitaidon kokeessa apua.
17.3.2012 20.02
Opettaja
Kysymys
Miten tällä palstalla voidaan käyttää noin huonoa kieltä? Minä antaisin lubenterin.
18.3.2012 13.15
Koskela
Nopasaselle
Juu, olet oikeassa. Opetuksen vähentäminen heikentää oppimistuloksia. Tämä nähtiin, kun lukiossa äidinkielen pakollisten kurssien määrää vähennettiin 25 %. Siitä se alamäki alkoi.

YTL:llä on paljon tilastotietoa. Muuan niistä kertoo, että ennenvanhaisen 8 kurssin vaatimuksen täyttäneet pärjäävät kokeessa osapuilleen samoin kuin ennenkin. Siis: 8 pakollista kurssia pitäisivät oppimistulokset vaikaina ja nykyistä parempina.

Muistutan kumminkin siitä, että kun YTL uudisti koetta vuonna 2007, pakettiin sisältyi myös ehdotus pakollisten kurssien määrän palauttamisesta kahdeksaan. Opetusministeriö ei tähän suostunut. Kävi siis niin, että koe vaikeutui mutta opetusta ei lisätty. Seuraukset tiedämme.
18.3.2012 13.19
Koskela
Opettajalle
Anna vain lubenter. Tosin opettaja ei anna arvosanoja vaan pisteitä. Lopullisen arvostelun tekee ylioppilastutkintolautakunnan sensori. Hänkään ei anna arvosanoja vaan pisteitä. Arvosanat antaa YTL kulloisen pistemääräjakauman perusteella.



18.3.2012 13.43
Lektori
Opettajalle
On todellakin mittaamattoman pöyristyttävää, että Koskela on sallinut itselleen tällaisen blogin kirjoittamisen. Hirvittävän huonoa kieltä, eikö hän muka pystyisi parempaan? Vastustan.
19.3.2012 7.16
Laura Kataja
Äidinkielen lukiokurssit
Tuossa juuri eilen perheen tuore lukiolainen (joka haluaisi saada lukujärjestykseensä mahtumaan sitä tätä ja tuota) noitui juuri sitä, että äidinkielestä on tehty "ansa": se on pakollinen kirjoitettava (tietenkin), ja kirjoitukset perustuvat siihen että kaikki kurssit on suoritettu, mutta kaikki kurssit eivät kuitenkaan ole pakollisia.

Ongelmia tulee niille jotka jättävät ne lisäkurssit pois laiskuuttaan, mutta myös niille, joiden kurssimäärä muutenkin kasvaa.

Eli jättämällä osa äidinkielen kursseista valinnaisiksi on näennsäisesti lisätty valinnaisuutta.
20.3.2012 18.36
Leila
Kyä Koskela osaa kirjoittaa, mutta osaavat ne nuoretkin, ainakin useimmat. Paremmin osaisivat, jos saisivat oppia enemmän. Kyllä me opettaisimme.

Mutta en kyllä pidä pahana tuota renget-muotoa. Ihan oikeesti: aatelkaa, mikä ajattelun säihke siinä on käynyt, kun on päätynyt henki-sanan taivutuksen kautta tähän aivan uutukaiseen muotoon sanasta, jota ei ole koskaan kuullutkaan (tai ei ainakaan muista kuulleensa).

Joo, ja historian tunneilla oli pitänyt kyllä olla korvat kuulolla, jotta tämänvuotisesta tekstitaidon kokeesta selvisi kiitettävin pistein. Mainio novelli silti - joillekuille vain aivan mahdottoman vaikea.
20.3.2012 19.33
Tiina Salmi
Pakko menot
Niinpä, pari äikänkurssia lisää, niin ehdittäisiin tutustua entivanhaiseen elämän tapaan ja moraaliin. Ei jäisi raskaus tunnistamatta ja renkien ja isäntien suhde epäselväksi, ainakaan niin usealta kuin nyt.
20.3.2012 22.43
RistoP
Lukion tarjonta
Onneksi pienehkössä lukiossa ei ole samanlaista jättitarjontaa kuin näissä moderneissa suurlukioissa. Valinnanvaraa ei ole niin paljon, joten äikän syventävät valitaan.
Meillä kaikki abit suorittavat 8. ja 9. kurssin ja hyvä niin!

Surullisenhauskoja poimintoja Lasse K:lta!
21.3.2012 11.36
Harza
Kiitos!
Loistavaa Lasse, tajosit minulle päivän naurut, vaikkei tämä sinänsä mikään hauska asia ole.
Kiitos kumminkin.
21.3.2012 12.03
Koskela
Harzalle
Eipä kestä.
21.3.2012 13.02
Erkki (eka)
Kuin Googlen kääntämää?
Noissa näyteteksteissä on jotain tutunomaista: ne tuovat mieleen Googlen verkkokäännökset.

Tuo mielikuva ei liity niinkään muoto-opillisiin kömmähdyksiin kuin rektiovirheisiin ja muuten kömpelöihin lause- ja virkerakenteisiin, joissa ajatus katkeilee:

"Tänäpäivänä haluan painostaa kielen tärkeydestä. Pitkässä juoksussa on mielekästä, että nähdään iso kuva."

22.3.2012 14.55
Outi
Arvaan, mitä käy
Luin noita yo-vastauksia minäkin. Koskela tiivistää hyvin tilanteen.

Ihannevaltiossa kaikki osaavat kirjoittaa peruskoulun jälkeen, mutta totuus tässä maassa on toinen. Tavallisessa lukiossa tehdään hartiavoimin töitä, että lakitettavat osaisivat edes suurin piirtein kelvollista kieltä krjoittaa. Ei silti aina onnistuta.

Siksi ihmettelen, miksi äidinkielen yo-kokeen uudistamisvaatimuksissa ei juuri ole säällisestä kirjoitustaidosta mainittu. Kaikkea muuta mitattavaa kyllä mainostetaan. Sitä muuta sitten opetamme, mut mitä välii.
22.3.2012 15.53
cougar
repikää tästä
Nyky päivän renget menevät tosi teeveeseen maa jusseiksi tai taimaaseen ja neljän kymmenen vähän molemmin puolin olevat naiset alkavat puumoiksi ja rangaisevat rupsahtaneita eksiään ottamalla toyboyt.

Ne nuoret jotka pääsevät julkisuudenhenköiksi, esimerkiksi viidakon tähtösiksi löytävät sieltä kumppanin tai edes riita pukarin.