Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Lasse Koskela. Kuva: Kotuksen arkisto.

Lasse Koskela toimi kirjallisuudentutkijana ja kriitikkona. Hän kirjoitti useita kirjoja kielen ja kirjallisuuden alalta.


rss Lasse Koskela

5.8.2013 17.11

Luonto ja sen kuvaaminen sanoilla

Loikoilin sunnuntailounaan jälkeen ruokalevolla. Radiossa sanottiin, että Suomen luonto on ainutlaatuista. No joo, niinhän meille opetetaan. Mutta mikä siinä Suomen luonnossa nyt niin ainutlaatuista on?

Miksi Suomen luonto on ainutlaatuisempaa kuin Ranskan, Venäjän, Kanadan tai Brasilian? On meillä kyllä peltoa, metsää, järviä, jokia ja soita. Niin on muuallakin – ja lisäksi muualla on esimerkiksi vuoria, rotkoja, aavikoita, sademetsiä, putouksia ja jäätiköitä.

Meillä Suomessa taitaa olla ainutlaatuista vain Suomen luonnon kuvaaminen ainutlaatuiseksi. Suomalaisessa kaunokirjallisuudessa on paljon luonnonkuvausta, ja suomalainen kirjallisuudentutkimus on pitänyt kaunokirjallista luonnonkuvausta suuressa arvossa.

Jos kaunokirjallisen teoksen eli fiktiivisen, sepitetyn tekstin sanotaan ”kuvaavan” Suomen luontoa oikein ja vaikuttavasti, ajaudutaan erinäisiin käsitteellisiin vaikeuksiin. Toisaalta sanotaan, että kaunokirjallisuus on fiktiota; se kuvaa siis kuviteltuja asiaintiloja, sellaisia joita ”oikeasti” ei ole olemassa mutta voisi ehkä kyllä olla. Toisaalta sanotaan, että kaunokirjallisuus kuvaa Suomen luontoa ”oikein” ja vaikuttavasti.

Kaunokirjalliseen luonnonkuvaukseen ja sen arvostamiseen liittyy toinenkin paradoksi. Luontoa ja sen kuvaamista on kyllä arvostettu, mutta silti ainakin yhtä arvostettua on ollut ns. raivaaminen eli luonnonmukaisuuden poistaminen luonnosta. Suota ”perkasivat” niin Saarijärven Paavo kuin Koskelan Jussikin. Tätä raivaamista ovat tosin ihastelleet enemmänkin ne, joiden ei itse ole sitä tarvinnut tehdä.

Kaunokirjallisuuden luonnonkuvaukset ovat täysin projektiivisia, ts. ihminen projisoi omia määreitään ja tunnetilojaan luonnon ilmiöihin. Musta pilvi saattaa olla kirjallisuudessa synkkä tai uhkaava. Se on ihmisen tulkinta pilvestä. Ei pilvi itsessään ole synkkä tai uhkaava. Pilvi on mitä on. Se on yleensä vesihöyryä ja jonkin värinen.

Aurinko ei ole sen paremmin arasteleva kuin iloinenkaan. Emme tiedä auringon tunteista, mutta epäilen, että ei sillä paljon tunteita ole.

Ihminen taitaa olla ainoa elukka, joka kuvittelee kaiken ympäröivän ilmiömaailman olevan sitä tai tätä – mitä nyt kulloinkin ihminen sen haluaa olevan tai miten haluaa luonnon kuvastavan hänen mielialojaan ja tarpeitaan. Kun ihminen puhuu tai kirjoittaa luonnosta ja ”kuvaa” sitä sanoin, hän puhuu omista mielteistään eli oikeastaan itsestään.

Jos haluaa tutustua Suomen ainutlaatuiseen luontoon, kannattaa mennä luontoon. Lapissa voi eksyä tuhannen hehtaarin metsään, jossa näkee silmänkantamattomiin matalia ja ohuita mäntyjä. Ne ovat kaikki samannäköisiä. Sillä tavalla ainutlaatuisia kyllä.

Suohonkin kannattaa tutustua, jos kunto riittää. Viisaampaa kai kumminkin on kuvata luonto sanoilla menemättä itse rämpimään. Sillä tavalla suo on arvokas osa Suomen ainutlaatuista luontoa. Jos suomalainen suo olisi niin ainutlaatuista kuin väitetään, kai siellä suolla pyörisi miljoona etelän maista tullutta turistia nauttimassa Suomen luonnon ja erityisesti sen soiden ainutlaatuisuudesta. Ei heitä näkynyt Kemijärvellä viime Lapin-reissullani.

Luonnon ”kuvaaminen” kertoo siis ihmisestä. Luonnosta se taida sanoa paljon mitään. Onneksi luonto ei tästä paljon välitä.


Palaa otsikoihin | 5 puheenvuoroa

6.8.2013 10.10
Ainut Laatuinen
Sanat ja niiden kuvaaminen sanoilla
Meillä Suomessa taitaa ainutlaatuista, että luullaan ainutlaatuiseksi oman maan luonnon kuvaamista ainutlaatuiseksi. Eiköhän muiden maiden kirjallisuutta riittävän laaja-alaisesti lukemalla selviä, että kaikkialla kuvataan omaa maata, myös sen luontoa, ainutlaatuiseksi. Siis jotkut kuvaavat, eivät kaikki. Kuten eivät Suomessakaan.

Saarijärven Paavo ei muuten raivannut suota. Vaikka tällaiset fiktiiviset hahmot ovatkin paljolti muuttuneet epämääräisiksi käsitteiksi, joihin liitetään ties mitä asioita ja ajatuksia joita kulloikin halutaan esittää (kuin legendoja pyhimyksiin), kannattaa joskus mennä alkulähteille:
http://fi.wikisource.org/wiki/Saarij%C3%A4rven_Paavo
6.8.2013 21.36
Saara Heikkinen
Kaunokirjallisuus olkoon nimensä väärti!
Jos joku pitää Suomen luontoa ainutlaatuisena, tulkitsen sen tarkoittavan, että hän rakastaa maataan ja näkee sen siksi kauniina ja ainutlaatuisena. Mitä pahaa siinä on?

K a u n o kirjallisuudessa on lupa käyttää kaunokirjallisia ilmaisuja. Kuka viitsisi lukea kirjaa, jossa taivaalle ilmestyy "jonkinväristä vesihöyryä"? Sadetta, tummaa pilveä ja aurinkoa käytetään niin kaunokirjallisuudessa kuin elokuvassakin tunnetilojen kuvaajana. Ne ovat metaforia.

Jotenkin blogiteksistä tulee mieleen eräs äidinkielen opettajani 50-luvulta. Hän ei hyväksynyt ainekirjoituksessa ilmaisua "puut laulavat". Hän oli sitä mieltä, että ne voivat humista mutta eivät laulaa. Eikä tuuli saanut viheltää, vaikka se aivan varmasti joskus viheltää.

En ymmärrä, mitä Lasse Koskela blogillaan haluaa sanoa. Tai oikeastaan pelkään ymmärtäväni, mutta toivottavasti olen väärässä.
7.8.2013 11.57
Riku Lumiaro
Suomen luonnon ainutlaatuisuus jää huomaamatta
Lasse Koskela pohtii osuvasti maamme luonnon kauneutta "Luonto ja sen kuvaaminen sanoilla" -kirjoituksessaan. Eräs hänen johtopäätöksistään on, että maamme luonto ei ole sen ainutlaatuisempaa kuin muualla.

Se on juuri se harha, johon Suomen luonnon päivänä kiinnitetään huomiota. Meillä on vielä jäljellä puhdasta ja ainutlaatuista luontoa joka on muualla monin paikoin kadonnut.

Esimerkiksi Ranskassa purosta tai lähteestä ei voi juoda, koska vesi on pääsääntöisesti heikkolaatuista tai saastunut joitakin vuoristoalueita lukuun ottamatta. Meillä sen sijaan pintavesien tila on vielä erinomainen muuhun Eurooppaan verrattuna puhumattakaan kehittyvistä maista. Siellä, kuten vaikka Intiassa tai Pakistanissa, joet muistuttavat enemmän likaviemäriä kuin jokea.

Myös monet lajit ovat tehneet näyttävän paluun Suomen luontoon. Ennen hirven (metsästettiin sukupuuton partaalle 1900-luvun alussa), metsäpeuran (hävitettiin sukupuuttoon), merikotkan (meinasi kadota Itämereltä ympäristömyrkkyjen takia 1970-luvlla) tai huuhkajan (metsästettiin sukupuuton partaalle 1950-60-luvuilla) näkeminen oli harvinainen tapaus. Tänä päivänä niitä voi havaita jopa urheilu- tai -kulttuuritapahtumissa. En tiedä mitään muuta paikkaa maailmassa, missä keskustan kahvilassa voi katsella huuhkajanpoikasia kuten Helsingin Mannerheimintiellä muutama vuosi sitten. Sen sijaan heti Venäjän puolella nuo lajit ovat metsästetty vähiin niin kuin Suomessa aikoinaan.

Koskela on kuitenkin oikeassa siinä, että on sitä ainutlaatuista luontoa muuallakin. Sitä ei tarvitse kuin avata lauantai-iltana televisio ja lumoutua Avara luonto -dokumenteista. Tanskassa on jo ennen Suomea ruvettu juhlistamaan luonnon arvoa järjestämällä Tanskan luonnon päivää. Idea ei ole heiltä lainattu, mutta se kertoo siitä, että myös maamme luonto on juhlistamisen arvoinen siinä missä Suomen kulttuuri ja kieli. Minusta ne ovat omalla tavoin ainutlaatuisia, vaikka tehdäänhän sitä kirjallisuutta ja taidetta muuallakin.
8.8.2013 14.50
Erkki (eka)
Vieraslajien torjunta
Viime aikoina meillä on puhuttu paljon haitallisten ”vieraslajien” torjumisesta. Onkohan sillä jotain yhteyttä siihen, että Suomen luontoa pidetään ”ainutlaatuisena”?

Tässä yhteydessä haluaisin suositella luettavaksi tätä Seppo Turusen kolumnia: http://www.geo-lehti.fi/luonto/malttia-vieraslajien-torjuntaan
13.8.2013 21.29
P.P.
Ranuan soita
Ystävälläni oli italialaisia vieraita, jotka hän vei mökkeilemään Ranualle. Loppumatkasta auto piti pysäyttää monta kertaa, koska italialainen pariskunta halusi valokuvata ystäväni sanoin ”sitä ankeaa" suomaisemaa.