Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.


Kaija Parko. Kuva: Kotuksen arkisto.

Kaija Parko on FK (Turun yliopistosta vuosia sitten), äidinkielen lehtori, ilmaisutaidon opettaja ja oppikirjan tekijä. Töissä Forssan yhteislyseossa, joka on maamme vanhin maaseutuoppikoulu. Asuu Somerolla kesät, talvet harrastamatta mitään.

rss Kaija Parko

16.3.2011 10.17

Yhdenvertaisuuden periaatteesta

Ylioppilaskirjoitusten aika saa pohtimaan kokelaiden yhdenvertaisuutta koetilanteessa.

Maahanmuuttokriittisiä asenteita lievennetään usein puhumalla suomen kielen oppimisen tärkeydestä keinona integroitua suomalaiseen yhteiskuntaan. Ilman kielitaitoa ei onnistu saaman sen paremmin työ- kuin opiskelupaikkaakaan. Mutta: Eikö ihminen (maahanmuuttajakin) opi hiljalleen tulemaan toimeen ympäristönsä kielellä, jos hän on aktiivisessa vuorovaikutuksessa kielen puhujien kanssa? Vähäiselläkin kielitaidolla selviää Suomen kaltaisen järjestäytyneen maan arjessa.

Monikulttuurisen Suomen lukioissa on yhä enemmän uuden kotimaansa valtakieltä opiskelleita nuoria – ja nuoria aikuisia – jotka suorittavat ylioppilastutkintoa suomen kielessä. Heillä on valittavana joko äidinkielen koe tai suomi toisena kielenä -koe. Sinnikäs usko siihen, että  äidinkielen koe on arvokkaampi kuin suomi toisena kielenä elää omien opettajakokemuksieni mukaan vahvana. Olen moneen otteeseen joutunut vastaamaan kysymykseen, antavatko kokeen samat pisteet jatko-opintoihin pyrittäessä. Kyllä antavat!

Ymmärrän hyvin vieraskielisen kokelaan valinnan vaikeuden: suomi toisena kielenä tuntuu hankalalta, sillä siinä testataan sekä suomen kielen rakenteiden tuntemusta että tekstin ymmärtämisen ja tuottamisen taitoja. Periaate tuntuu oikealta; nämä asiathan näyttävät, miten kokelas hallitsee suomen kielen. Vai näyttävätkö? Olen usein testannut kokeita supisuomalaisilla oppilaillani, joille varsinkin kielioppi- ja rakennetehtävät tuottavat vaikeuksia.

Selitykseksi tarjoan puhekielen ja kirjakielen etääntymistä toisistaan, mutta myös kokelaiden sosio-ekonomisella taustalla on vaikutusta. Siinäpä se!

Äidinkielen kokeen arvioijana olen alkanut miettiä, eikö olisi mahdollista laatia erilainen arviointikriteeristö kirjoittajalle, joka todistettavasti ei käytä suomea äidinkielenään. Yhdenvertaisuusperiaatteesta huolimatta tuntuu todella epäoikeudenmukaiselta antaa äidinkielen esseestä nolla pistettä kokelaalle, joka ajattelee ja jopa strukturoi ajatuksensa hyvin, mutta jonka kielessä on ns. kielenvastaisuuksia ja puhekielen piirteitä. Erilainen kriteeristö antaisi paremmat mahdollisuudet korkeampiin arvosanoihin, ja sitä kautta jatko-opintoihin pääsy helpottuisi. Kotouttaminen kieleenhän jatkuu läpi elämän.

Tässä maassa puhutaan ja myös kirjoitetaan hyvin monenlaista suomea. Toki normatiiivis-kirjakielisen suomen tulee edelleen kuulua asiatyylin ideaaliin, mutta eikö elävä elämä pakota vähitellen sietämään hiukkasen epäfennististä suomen kieltä, joka viestii ja toimii aivan hyvin. Yhdenvertaisuus ei siis välttämättä toteudu samanlaisuudella eikä tasa-arvo synny ilman olosuhteiden tasoittamista.

Tänäkin keväänä luen suomenkielisten yo-kokelaiden sepustuksia, joiden kirjoittajaa ei uskoisi syntyperäiseksi suomalaiseksi. Nämä pojat (useimmiten he ovat poikia) saavat opiskelupaikan, eikä kukaan tiukkaa heidän kielitaitoaan; hehän puhuvat ihan sujuvasti. Vieraskielisen maahanmuuttajan sen sijaan on opittava korrekti suomen kieli, mieluiten HETI.

P.S. Telepaattinen yhteys Vesa Heikkiseen näyttää toimivan; avatessani blogisivuston havaitsin hänenkin liikkuneen samoilla vesillä.


Palaa otsikoihin | 1 puheenvuoro | Keskustele

16.3.2011 21.36
Maarit Nopsanen
S2-kokeesta
Ehdottomasti kyllä pitää opiskelijaa ohjata kirjoittamaan S2-koe, jos äidinkielessä on vaarana heikkoa arvosana tai peräti reputtaminen. Ehkä kuitenkin isojen kaupunkien isoissa kouluissa asenteet ovat toisenlaisia kuin pienten paikkakuntien pienissä kouluissa.

Toinen asia on sitten tosiaan S2-kokeen vaikeus. Usein tekstin ymmärtämistä mittaavat osiot ovat todella vaikeita. Hassu on myös pistevähennyssysteemi, jos kirjoitelma on liian lyhyt. Esimerkiksi viime vuonna kävi niin, että kirjoitelma, joka olisi mennyt läpi äidinkielenkin esseenä, sai S2-kokeessa pisteitä 55. Kuitenkin kokonaisarvosanaksi tuli b, joten S2-kokeen tekeminen varmaan kannatti.

Olen ollut monesti harmissani korjatessani S2-koetta. Tietty onhan hienoa, että tällainen S2-koe ylipäätään on olemassa.