Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.


Kaija Parko. Kuva: Kotuksen arkisto.

Kaija Parko on FK (Turun yliopistosta vuosia sitten), äidinkielen lehtori, ilmaisutaidon opettaja ja oppikirjan tekijä. Töissä Forssan yhteislyseossa, joka on maamme vanhin maaseutuoppikoulu. Asuu Somerolla kesät, talvet harrastamatta mitään.

rss Kaija Parko

8.7.2009 10.02

Puhu niin, että itsekin ymmärrät

Onko ihme, että kunnallispolitiikka ei kiinnosta? Onko ihme, että yhteiskunnallinen keskustelu on laimeaa, kun sitä on käytävä kielellä, jota ei osaa.

Moni ei varmasti edes halua opetella ilmaisutapaa, jossa asiat peittyvät (vai peitetäänkö ne?) kummallisiin sanahirviöihin ja jossa päätöksentekijät piiloutuvat passiivin taakse. Jos ammattilehden lukijana saa raivarin jo otsikosta, niin mihin tilaan päätyykään työmarkkinaseminaarin tapahtumista kertovaa juttukokonaisuutta tankatessa? Vastaus on yksinkertainen: turhauttavaan epätoivoon tietenkin.

Mitä ihmettä merkitsee paikallinen palkkalinja? Varmaankin sitä, että jokaisessa kunnassa sovitaan erikseen, millaista palkkaa esimerkiksi opettajat, sairaanhoitajat tai kaupungin autonkuljettajat saavat. Siis: linja määräytyy poliittisten voimasuhteiden mukaisesti, miten milloinkin!  Että sellaista linjakkuutta! Lehden siteeraama työmarkkinahenkilö ei vaikuta mukavalta ihmiseltä; hänhän ihan kuin uhkailee vihjatessaan kuntien ”palkanmaksukyvyn voivan ylittyä”, jolloin ”maksuun menevät erät mitataan takaisin kuntatason sopeutustoimin”.  Siis: jos kunnalla ei ole varaa maksaa sopimuksen mukaisia palkkoja esimerkiksi opettajille, on pakko tinkiä kunnallisista palveluista. Kauheaa pelottelua – me opettajatko olemme siis lopulta vastuussa kuntatalouden tilasta?

Ja vielä viimeinen niitti: jos on pakko vähentää palveluja, ”paikallinen sopiminen menettää imagoaan edelleen”. Imagoa? Edelleen? Pitäisikö meidän kaikkien todellakin suostua paikalliseen sopimiseen palkoista siksi, että menettelyn imago saattaa kärsiä? Mitä ilmeisimmin nyt alkaa olla myöhäistä, imagohan on jo laskenut, ja laskee edelleen.  Kuntapalvelujen yksityistämisestä käytäviin keskusteluihin toivottiin tässä samaisessa seminaarissa ”enemmän luovuutta”. Siis mitä? Jotain uutta, jolla neuvottelut sujuisivat kuin tanssi, tunnelma olisi iloinen ja kepeä, osapuolet eivät murjottaisi tai haisisi pahalta… ehkä hiukan strobovaloja… musiikkia…

Tärkeistä asioista pitäisi aina puhua selkeästi. Opettajien ammattilehteä lukiessa joutuu kysymään, onko kyse tärkeilystä vai törttöilystä, kun koko jäsenkunnalle katsotaan tarpeelliseksi selostaa ”työmarkkinapanelistien” puheenvuoroja ilman minkäänlaista auttavaa tulkintaa. Eikö analyysien tason tulisi yltää hiukkasen syvemmälle kuin siihen, että kerrotaan yhden panelistin ymmärtävän pääministerin ”taannoisen halun koplata palkkaratkaisu ja kuntien ylimääräinen tuki yhteen”. Toinen taas ei tykkää pääministerin esityksestä – varmaankin koplaamisesta – ollenkaan. Kolmannen mielestä ”eläkepoistumaa on kyettävä hyödyntämään muutettaessa henkilöstörakennetta tarpeita vastaavaksi”. Siis: palkattava vähemmän väkeä.

Missä on reportaasintekotaito? Missä näkyy toimittajien asiantuntemus, taustatyö ja näkemyksellisyys? Iltapäivälehden uutinenkin on nykyään kuin alakoulun luokkalehdestä tyyliin Mies ja auto syöksyivät tuulilasin läpi. Ikkuna meni rikki. Onko ihme, että niin sanottua suorasanaista puhujaa ihaillaan?  Suorapuheisuus ja selväsanaisuus yhdistyvät huvittavalla tavalla kontaminaatiossa, jolla kuvataan vastaanottajalle mieluista puhetapaa: suorasanaisuus on tarpeen silloin, kun puhutaan ihmisille tärkeistä asioista: kunnallisista palveluista, veroista, palkoista, arjesta.

Työmarkkinapolitiikka – hyi helvetti!


Palaa otsikoihin | 3 puheenvuoroa

8.7.2009 12.27
Hurtta
Politiikasta
Aikoinaan äidinkielen ylioppilaskirjoituksiin valmistautuessani opettaja kehotti välttämään tiettyjä ilmaisuja niiden eufemismisen luonteen vuoksi. Tällaisia sanoja ja ilmauksia olivat mm. "televisiokanavan ohjelmapolitiikka" ja "työmarkkinapolitiikka". Kyseinen opettaja ei tuolloin kylläkään kyennyt esittämään hyvää "suoran sanan" vaihtoehtoa näille kiertoilmauksille enkä tässä vuosien varrella itsekään ole sellaisia keksiny. Osaisitko, Kaija Parko, sinä valaista tätä ongelmaa?

Tuosta viimeisen kappaleen toimittajien ammattitaidon kritiikistä olen kyllä aivan samaa mieltä. Populistisuus ja pienimmän yhteisen tekijän mukaan laaditut otsikot ja teksti eivät ole pelkästään iltapäivälehtien ongelma, vaan sama syöpä on levittäytynyt useimpiin entisiin laatulehtiin, Hesaria myöten. Ilmeisesti kyseinen tyyli myy.
8.7.2009 19.56
K.Parko
Hurtalle
Eufemismeja? Ehkä näin on, jos katsotaan, että politiikka -sanalla on tietynlainen arvovaraus. Esimerkkisi television ohjelmapolitiikka -ilmaus saattoi aikoinaan saada äidinkielenopettajan mielessä pahan sävyn; käsitettähän alettiin käyttää kuohuvalla 1960-luvulla. Työmarkkinapolitiikka onkin mielenkiintoinen käsite.Perussanakirjan mukaan politiikka merkitsee toimintaperiaatetta. Joten työmarkkinapolitiikka merkitsisi yksinkertaisesti työmarkkinoiden toimintaperiaatteita. Mutta kun niistäkin voidaan olla kovin eri mieltä, niin kästevalinnassa on kyse myös taivuttelevasta kielenkäytöstä. Ei ole olemassa yhtä ainoaa työmarkkinapolitiikkaa, toivottavasti ei - siihen viittaa blogitekstini loppuhuipennus.
10.9.2009 18.41
TV
Selväsanaista politiikkaa...
Oikeassa olet. Yritän työssäni tulkita päivät pitkät EU:n, ministeriön ja kuntatason ohjeita. Kammottavia lause- ja sanahirviöitä, joiden monitulkinnallisuus on enemmän sääntö kuin poikkeus.

Monesti poliitikon ilmaisu on kaunisteltu ja kiertäen kaartaen kerrottu, koska suoraan sanottuna asia kuulostaisi liian pahalta ja tyhmempikin kansalainen saattaisi vahingossa tajuta, että hänen perusoikeuksiaan poljetaan...