Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.


Kaija Parko. Kuva: Kotuksen arkisto.

Kaija Parko on FK (Turun yliopistosta vuosia sitten), äidinkielen lehtori, ilmaisutaidon opettaja ja oppikirjan tekijä. Töissä Forssan yhteislyseossa, joka on maamme vanhin maaseutuoppikoulu. Asuu Somerolla kesät, talvet harrastamatta mitään.

rss Kaija Parko

15.9.2011 11.33

Pöydän ontologiaa

Vieraisiin pöytiin ei saa huudella eikä pöydästä saa nousta ilman emännän lupaa. Kun kissa on poissa, niin hiiret hyppivät pöydällä. Oi aikoja, oi tapoja!

Harva se päivä saa lukea ja kuulla tietoja siitä, että Suomi on päässyt tai ainakin pääsemässä pöytiin, joissa asioista päätetään. Pöytiin? Oikeinko moniin? Ruualla ja juomalla katettuihin, isojen herrojen gourmet-pöytiin vai tavallisen kansan massaruokaa tarjoileviin seisoviin pöytiin? Ainakaan kyseessä ei voi olla leivätön pöytä.

Ennen vanhaan päätöksiä tehtiin kabineteissa. Mielikuvatasolla kabinettipolitiikka on selvästi suljetumpaa kuin pöytäpolitiikka: suljettujen ovien takana sovitaan pöydällä olevista asioista, läpinäkyvää, näennäisen avointa päätöksentekoa varten on olemassa jokin mystinen agenda. Se taas on valmistunut erilaisten virkamiesten työpöydillä, ehkäpä suljettujen ovien takana. Pöytäpuheet kyllä ovat julkisia, mutta tuskin niissä pannaan kaikkia kortteja pöytään tai nostetaan edes kissaa pöydälle!

Pöydän muoto ja sijainti merkitsee paljon. Politiikan tarkkailijat istuvat kulmapöydissä, joista voi huomaamattomana nähdä ja kuulla.  Pyöreä pöytä ei aseta ketään toista ylemmäksi toisin kuin suorakaide: pöydän pää on arvopaikka, josta voi hallita niin katseella kuin keskustelulla. Demokraattisen Suomen itsenäisyyspäivän vastaanotolla arvovieraat istuvat nimenomaan pyöreissä pöydissä.

Pöydässä pitää käyttäytyä, ja pöytätapojen opettamisen katsotaan kuuluvan niin vanhemmille, koululle kuin kirkollekin. Ravintola, joka vaatii pöytävarauksen tai jossa tarjoillaan pöytiin, haluaa viestittää laadusta ja suosiosta. Pöytäviinan nauttiminenkin on semioottinen merkki.

Eräs lähiseudun kyläyhdistys järjestää joka syksy pöytäjuhlat. Osallistujat tietävät, että mukaan tulee ottaa omat juomat. Viiniä ja väkeviä sisältävät pullot laitetaan syömisen ajaksi siivosti pöydän alle, mutta illan vanhetessa ne nostetaan näkyville.

Konkurssiin mennyt motelli mainosti sunnuntaitarjoiluaan ilmaisulla seisoma pöytä. Se oli minusta hieno ilmaisu.


Palaa otsikoihin | 2 puheenvuoroa | Keskustele

15.9.2011 18.22
Erkki Salo
Murusia pöydän alta
Usein lausuttu toive päästä istumaan niihin pöytiin, joissa päätökset tehdään, on Naton kaltaisessa liittokunnassa haihattelua. Suomen paikka on "sen pöydän alla, jossa meitä koskevat päätökset tehdään. Ne ovat hyviä päätöksiä."
(lainaus Paavo Haavikon teoksesta Ei. Siis kyllä. 2006)
15.9.2011 20.06
Jännää
Jännä sana
"Pöytä"... se on _jännä_ sana. Pöytä, pöydässä, pöydättä, työpöytä, pöytätyö, pötyä pöytään... Minäkin istuin pienenä pöydän alla, sieltä oli jännä katsella pöydän alapintaa. Sinne olivat jotkut laittaneet jauhamiaan purukumeja, se oli kovin ikävää.

(Tästähän voisi tulla vaikka romaani mutta lopetan nyt, kun Pöysti alkoi huutaa, eikä minulle kai edes makseta tästä.)