Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.


Kaija Parko. Kuva: Kotuksen arkisto.

Kaija Parko on FK (Turun yliopistosta vuosia sitten), äidinkielen lehtori, ilmaisutaidon opettaja ja oppikirjan tekijä. Töissä Forssan yhteislyseossa, joka on maamme vanhin maaseutuoppikoulu. Asuu Somerolla kesät, talvet harrastamatta mitään.

rss Kaija Parko

17.1.2012 11.03

Laitetaan teille tämä kanyyli

Käynti päivystyspoliklinikalla herkisti korvat niin asiakkaiden kuin hoitohenkilökunnan kielenkäytölle. Aina ei viesti välity, vaikka yritystä on.

Lääkärin ja potilaan välinen keskustelu on herkkä vuorovaikutustilanne. Potilaana joutuu muotoilemaan tuntemuksiaan tavalla, jonka tulisi olla paitsi ymmärrettävää myös tarkkaa ja olosuhteisiin nähden relevanttia. Kaikki pitäisi osata sanoa nopeasti, täsmällisesti ja loogisesti. Omat kertomukseni ovat sukulaislääkärin mukaan joka kerta erilaiset ja erilaisella tavalla hämärät. Rohkenen olla eri mieltä.

Vuorovaikutustilannetta vastaanotolla mutkistaa se, että keskusteluun ”osallistujia” on vähintään kolme: lääkäri, minä ja tietokone. Kasvokkainkeskustelusta on tullut kyljekkäin – tai jopa ”vilkaisenpa pari kertaa” -keskustelua. Yhä enemmän menee aikaa potilaan tietojen lukemiseen ja uusien havaintojen kirjaamiseen; on vaativaa sekä kirjoittaa että kuunnella yhtä aikaa. Entäpä, jos tohtorisetä naputtaa koneeseen kaiken sen, mitä juuri hermostuksissani tilitin? Tulivatkohan asiat oikeassa suhteessa? Mikä oli ensin: kuume vai särky, polte vai pistely, unettomuus vai levottomuus? Itku vai hammastenkiristys?

Itse asiassa koko yhteiskuntaamme vaivaa sama ilmiö. Ilman konetta ei mikään asiointi ole mahdollista. Silti marssijärjestyksen pitäisi aina olla sellainen, että ensin kohtaavat ihmiset, keskustelevat, tekevät sopimuksia ja ehkäpä päätöksiäkin. Vasta sitten on vuorossa kone. Jos kaikki kolme ovat yhtä aikaa remmissä, tilanne muuttuu – vuorovaikutusta saattaakin johtaa silloin kone, jonne keskustelun kulku on ennakoitu ja etukäteen ohjelmoitu.

Nuorten sanotaan osaavan toimia multimediaalisesti. Varmaan: luennoilla feisbukataan ja seminaareissa tviitataan. Miten mahtaa olla keskittymisen laita? Toimiiko verkosto asian vain henkilöiden ehdoilla?

Ennen seuraavaa lääkärikäyntiä huvittelen lukemalla keskusteluanalyyttista tutkimusta Keskustelu lääkärin vastaanotolla (Sorjonen, Peräkylä & Eskola 2001). Sen tapauskuvaukset ovat niin oivalluttavia, että lääkäripelkokin alkaa kaikota. Ensi kerralla ei tietokonetta tuijoteta!

Vastaanotolla hoitaja kuiskutti salaa, että potilastietojen sanelu vie vähemmän aikaa kuin kirjoittaminen. Mutta kuka purkaisi sanelut, kun miestyövuosia ( nais-) pitää vähentää…


Palaa otsikoihin | 2 puheenvuoroa

17.1.2012 11.40
Hanna
sanelu
Itse asiassa lääkäri sanelee lopuksi jonkun kertomuksen, vaikka käynnin ajan selailee lääketietokantaa, potilastietoja jne.

Olen joskus määrätietoisesti katsonut lääkäriä silmiin ja odottanut, että hän ehtii nostaa katseensa ennen kuin alan puhua. Se tehosi: lääkäri havahtui yhtäkkiä tilanteeseen. Puhyimme niin, että hän oli todella läsnä!
18.1.2012 18.22
E
Masiina
Kone johtaa vuorovaikutusta ja ihminen on siinä tilanteessa neuvoton. Puhuin kerran pankkivirkailijan kanssa puhelimessa ja halusin oikaista virheelliset osoitetietoni, mutta se ei käynyt päinsä, koska oikaisun voi tehdä ainoastaan verkkopankissa. Yritin inttää, että minähän kerron tässä osoitettani teille, ihmiselle, nyt puhelimessa, mutta ihminen totesi, ettei voinut asialle mitään, osoite pitää kertoa verkkopankille.

Tähän tapahtumaan sentään sisältyi myös inhimillinen kontakti.

Lääkärikäynneillä potilaan tehtävä on monesti antaa ns. inputtia lääkärille, jotta tämä voi seurustella näyttöpäätteensä kanssa. Vuorovaikutustilanteen huipentuma on tulosta-painikkeen klikkaaminen ja reseptin ojentaminen potilaalle. Täytyy vain toivoa, ettei vastaanotolta poistuessaan tule vilkaisseeksi ruutuun ja näe siinä jonkin aivan oudon oireyhtymän kuvausta kun on valittanut nyrjähtänyttä nilkkaansa.