Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.


Kaija Parko. Kuva: Kotuksen arkisto.

Kaija Parko on FK (Turun yliopistosta vuosia sitten), äidinkielen lehtori, ilmaisutaidon opettaja ja oppikirjan tekijä. Töissä Forssan yhteislyseossa, joka on maamme vanhin maaseutuoppikoulu. Asuu Somerolla kesät, talvet harrastamatta mitään.

rss Kaija Parko

18.10.2012 13.26

Kiroilun kauneus ja voima

Lapsuudenkodissani kiroiltiin vapautuneesti: isäni ryyditti puhettaan vahvoilla manauksilla ihan vain vaikuttaakseen miehekkäältä.

Hän oli kooltaan varsin pieni mies, jonka ääni kantoi kirousten tulvan taatusti läheiselle hautausmaalle asti.  Kirkkomaan läheisyys varmaan sai ihon kanalihalle, kun isä äärimmäisessä raivonpuuskassa kiljaisi – tavallisesti hevoselle – pahimman mahdollisen kirosanansa: Jeesuksen perkele! Pelotti ja hävetti.

Äitini väitti, ettei hän oikeastaan koskaan kiroile. Tottahan se ei ollut. Naiskiroilussa kuuluivat osin samat sanat kuin isällä, mutta perkele oli lieventynyt perhanaksi ja saakeli eivät oikeastaan pahalta enää kuulostaneetkaan. Pirua kukaan ei kiroiluksi edes mieltänyt: meitä lapsia kehotettiin katsomaan kirkkoon päin, toistelemaan mantraa pirupirupiru ja irvistämään , kun tikkua poistettiin jalasta tai sormesta. 

Kouluikäisten lasten myötä perheeseemme vakiintui myös sana vittu, joka alettiin livauttaa milloin mihinkin niin kauan kuin sen tehoon luotettiin. Aikansa kutakin! Omat lapseni lopettivat julkisen teinikiroilun sen jälkeen, kun keittiön ovessa ollut syntilista alkoi täyttyä: aina kun kirosana kuulosti sopimattomalta ja turhalta, kukin merkitsi nimikirjaimensa listaan. Nimiä kertyi oman perheen lisäksi myös koulukavereista, joten menetelmä ei ollutkaan aukoton.

Opettajan kiroilu taitaa edelleen olla tabu; tässä ammatissa ei kiroilla, ei ainakaan oppilaiden kuullen. Joskus kuitenkin on pakko, koska kiroilu helpottaa, naurattaa ja vapauttaa! Perhanan pennut on oikeastaan hellittelyilmaisu, vaikka sitäkin osa nuorisosta paheksui. Vanhassa lastenkirjassa joulupukin kirosana on samperi

Kiroilu antaa erityissävyn keskustelun kulkuun. Kahden naismatkustajan dialogi perhe-elämän vaatimuksista täytti bussin etuosan vivahteikkaasti sukupuolikirosanoilla: v-sana  väritti vauhdikasta kuvausta lapsiperheen iloista ja aviomiehen ominaisuuksista tavalla, joka oli vastaansanomaton. K-sanojakin viljeltiin tuhkatiheään. Uskottava on, että kiroilemalla maailma otetaan paremmin haltuun kuin ilman kiroilua.

Alakouluikäisten keskinäinen ”homottelu” tuskin kiroilua onkaan; pikemminkin se on käytöstapojen opettelua! 

Kaukana ovat ajat, jolloin Perkele elokuvan nimenä ja tunnuslauluna oli monien mielestä paheksuttava ja raju.


Palaa otsikoihin | 17 puheenvuoroa

19.10.2012 14.32
...
Korvat punaisena
Kyllä perkele edelleenkin on vahvin kirosana mitä suomen kielestä löytyy. Rumin se ei ole, mutta voimakkain.

Vittu nyt on tunnetusti miedontunut välimerkiksi, mutta naisväen käyttäminä miesgenitaalit ovat vielä varsin voimallisia. Kun ensimmäistä kertaa kuulin naisystäväni kiroavan että voi kyrvän nuppi, säväytti se nivusia myöten.
23.10.2012 7.58
Laura Kataja
Voimasanat
Kyllä ainakin minun korvaani edelleen häiritsee, jos käytetään sitä "viisikirjaimista välimerkkiä" ylen määrin. Sitä paitsi alkaa ihmetellä mitä nuo sitten sanovat kun on oikeasti tarvetta manata... lasten kanssa tulimme kerran uimahallista ja pojan kanssa (tuolloin 16) totesimme tyttärelle (9) että takana istunut seurue antoi näytteen siitä miten voi kuulostaa erityisen tyhmältä. Joka toinen sana oli se v-alkuinen, kirjaimellisesti.

"Muinaisjumalien" kutsuminen paikalle kun satuttaa varpaansa tai pudottaa läjän tavaraa on sitten eri asia (ja joku oli tutkinutkin että kunnon ärräpään päästäminen helpottaa kipua). Olen kyllä vaihtelun vuoksi huutanut avuksi Nergalia, jota on viime aikoina harvemmin juoksutettu.
4.11.2012 20.19
sanojen valinta
Tunteiden ilmaisua
Olen samaa mieltä siitä, että voimasanojen käytöllä saadaan puheeseen voimaa ja toisaalta elävyyttä. Vaikka tuo elävyys voi kuulostaakin kummalliselsta.
Oma mieleikuvani lapsuudesta on se, että voimasanojen myöstä miehet saivat tarinan kuulostamaan huomattavasti mielenkiintoisemmalta.
Naisten suusta kuultuna kiroiluun ei oikein tahdo tottua, vaikka itsekin sitä ajoittain harrastan.
Ehkäpä kiroilukin on kärsinyt nykyään eräänlaisen inflaation. Lapsuudessani se ei ollut mitenkään hyväksyttyä ainakaan naisten ja lasten suusta. Nyt kiroilu on lähes vakiintunut kaikkien kielenkäyttöön eikä se ole enää niin tuomittua kuin aiemmin.
6.11.2012 9.23
Sirkkis
Sallittua kiroilua?
Entäpä ärräpäiden latelu työyhteisössä? Onko kirosanat sallitumpaa duunarityöpaikoilla kuin virkamiespiireissä? Kokemusta on molemmista. Duunariyhteisössä uutta työntekijää aina hiukan vierastetaan ja aluksi kommunikointi on siistiä ilman voimasanoja. Mutta annas olla, parin viikon päästä jo kele lentää. Turha ja ylenpalttinen kiroilu menettää kuitenkin voimansa, eikä sillä ole juurikaan vaikutusta.
Mutta hämmentävin on tilanne, jossa varatoimitusjohtaja vastaa kirosanalla (tietämättään, vahingossa tms.) hyvän huomenen toivotukseen. Joksikin aikaa pomo antoikin itsestään ehdottoman negatiivisen ja luotaantyöntävän vaikutelman.
10.11.2012 12.33
Olympiagirl
Voi turskatti!
Muistan ikuisesti erään tilanteen kouluajoilta yli 20 vuotta sitten. Olimme 10-vuotiaita kolmasluokkalaisia ja osallistuimme pakolliseen teknisentyön opetukseen. Luokkakaverini vasaroi kovasti ja taisi lyödä ohi päästäen suustaan kirosanan "jumalauta". Ja mitä siitä seurasikaan? Huutoa opettajalta sekä jälki-istuntoa. Luokakaverini oli juuri tehnyt opettajamme mukaan jumalanpilkkaa sanoessaan sanan, joka on yhtä kuin "jumala auta" tilanteessa, jossa se oli tarkoitettu kirosanaksi.
Lähijunassa kulkiessani joudun välillä miettimään, että mitäköhän kirosanatäytteisiin keskusteluihin osallistuvien opettajat sanoisivat kuullessaan keskustelut. Kiroiluun on puututtava, sillä se ei missään tilanteessa ole ihailtaa. En ehkä kuitenkaan kannata oman opettajani tapaa puuttua tilanteeseen. Siinäpä haastetta kaikkien muiden haasteiden rinnalle. Ei muuta kuin tiedonhaluisen reissukissa Katti Matikaisen sanoin: "Voi turskatti!"
11.11.2012 17.40
Hilla
Kaikkeen tottuu, vai tottuuko?
Keski-ikäisenä pitäisi kai olla tottunut jo kirosanoihin, mutta en allekirjoita sitä itse. Käytän silloin tällöin voimasanoja kotona ollessani, jos jokin asia menee pieleen. Mutta työpaikalla tai kaupungilla minusta on kauheaa kuulla ihmisten kiroilevan, varsinkin nuorten ja naisten. En vain totu siihen.

Eikö ihmisten korvaan käy, jos ripottelee kirosanoja lauseen sisään, tai pahimmassa tapauksessa melkein joka toinen sana on kirosana? Meillä on kaunis kieli, joka ei kaipaa turhia täytesanoja. Mitähän nuo vähän suomea osaavat ulkomaalaiset ajattelevat? Mutta kai kiroilu on jokaisen oma asia, mutta täytyy muistaa, että niin metsä vastaa kuin siihen huudetaan.
12.11.2012 19.49
Jaana
Kehittyvä kiroilija
Mielestäni kiroilemisen teho ja ”sallittavuus” liittyy kiroilijan ikään, sukupuoleen ja tilanteen julkisuuteen. Lasten kiroilu kuulostaa aina ja joka paikassa kamalalta, lapsiksi luen ainakin kaikki alle 15-vuotiaat. Naisten kiroilu julkisissa tilanteissa herättää minussa myötähäpeää ja nolostumista, vaikka yksityisesti päästän itsekin sujuvasti ärräpäitä tehostamaan sanoman voimaa. Miesten kiroilu ei saa minussa aikaan minkäänlaisia intohimoja puoleen tai toiseen.

Tosin kiroilemisessakin voi näköjään ”kehittyä”. Omasta kielenkäytöstäni olen hämmästyneenä pannut merkille, että olen alkanut käyttää v-sanaa, jota en aiemmin ole suin surminkaan suustani päästänyt. Liekö niin, että sitä on kuullut jo niin paljon, että sen teho alkaa minunkin korvissani kulua? Ihan pilkun korvikkeena puheessa käytettäväksi en sitä kuitenkaan vielä hyväksy.
21.11.2012 13.35
Eeva
Miksi nainen ei saisi kiroilla siinä missä mieskin?
Omaan korvaani särähtää eniten se, että tässäkin keskustelussa monet ovat sitä mieltä, että naisten kiroilu olisi jotenkin tuomittavampaa kuin miesten.

Itse olen sitä mieltä, että v-sanan käyttö välimerkkinä, adjektiivina ja predikatiivinä kertoo lähinnä siitä, ettei puhessa ole kovin paljon sisältöä, eikä sanavarastossa turhan paljon laatusanoja. En kuitenkaan ymmärrä, miksi puhujan sukupuoli olisi tässä jotenkin keskeinen tekijä..
21.11.2012 14.00
Vesa Heikkinen
Olen lapsille sanonut, että kiroilla saa, kunhan aika ja paikka ovat oikeat. Mutta voimasanoja ei kannata tuhlailla tai ne muuttuvat voimattomiksi.

Tuleehan sitä kiroiltua kyllä turhankin usein, ainakin sisäänpäin. Liekö sukurasitetta. Otto Alatalo on kirjoittanut metsuri-isäni kiroilusta runon (kokoelmassa Loitsu ja laulu revontulten alta, 1975). Sahat hajoavat, käsiä kolottaa, selkää pakottaa. Tässä katkelmia runosta:

Kämpän ilmassa leijui
hien ja linjamentin tuoksu,
jota Kauko Heikkinen
sakensi kirosanoillaan.

(...)

Tulevat näkymät pelottavat
ja Heikkinen kiroaa.

Se on sitten pirua,
voi helvetti, siihen se johtaa,
se häämöttää
ja Kauko, hän kiroillen
jatkaa sahaustaan,
kun ei voi vaihtaa ammattiaan.
21.11.2012 16.21
Kauko
Kiroilu ja sen sopivuus eri tilanteissa herättää kieltämättä kiivasta keskustelua, erityisesti koulumaailmassa. Kuten Parkokin toteaa, opettajien kiroilu on edelleen tabu. En kuitenkaan näe kirosanojen ilmenemistä suurena ongelmana opetustilanteissa, mikäli ne ovat osa esim. tekstikatkelmaa.
Autenttisten tekstien käsittely on olennainen osa opetusta, eikä mielestäni tekstejä voida sensuroida pois käytöstä vain muutaman perkeleen takia. On tärkeää, että oppilas oppii tunnistamaan mikä on sopivaa millekin tekstityypille ja tilanteelle.
23.11.2012 9.50
Anni
Hyvä, paha kiroilu
Mielestäni erityisen kiinnostavaa on eri ammattiryhmiin kohdistuvat yleiset uskomukset.
Opettajien kiroilu on tabu, siinä missä muut ammattiryhmät saavat kyllä taukohuoneessa hieman päästellä ja suorastaan hauskuuttaa kollegoitansa muutamalla voimasanalla. Ja aivan tottahan tämä on. Epäilen vahvasti, että opettajien varsinkin runsaaseen kiroiluun kiinnitetään paljon enemmän huomiota, ja he joutuvat luultavasti vastaamaan sanastostaan herkemmin ulkopuolisille tahoille kuin monet muut kunnan työntekijät. Toisaalta myös poliiseilta odotetaan siistiä kielenkäyttöä ja kirkonmiehethän tunnetusti nauttivat palan saippuaa ennen kuin rohkenevat astua saarnaspönttönsä taakse.

Onneksi kaikkeen löytyy ratkaisu! Eiköhän keksitä kirosanojen lingua franca, yleisesti tunnettu ja kaikille yhteinen kirosanakieli. Silloin myös opettajat saavat sanoa oman Himskuttinsa ilman, että heidän kansankynttilän liekkinsä täysin tukahtuu. Toisaalta tässäkin piilee se vaara, että räävittömät rakennusalan ammattilaiset kehittelevät täysin oman kirosanaslanginsa, joka sisältää jo vähän ronskimpia ilmauksia.
27.11.2012 14.29
Jepa
Tehokas perkele, laimea hiisi
V-alkuisiin kyllästyneenä olen usein haikaillut vanhoja kunnon noitumisia, kuten 'lempo' ja 'hiisi'. Ne vain ovat äänneasultaan selvästikin liian tehottomia sellaiseen tositilanteeseen, johon tarvitaan terävästi sihahtava tai pärähtävä voimasana. Esimerkiksi peukaloon vasaroidessa "Hiisi!" ei vain lohduta yhtään.

Opettajankin sanavarastoon tällaiset ei-niin-rumat kirosanat sopivat kielen rikastuttajina ja hauskuuttajina, mutta kovin laajalevikkisiä niistä tuskin kannattaa toivoa. Itse vannon vanhan kunnon perkeleen tehoon. Kun se täräytetään ilmoille riittävällä voimalla, sen sanoma menee perille ilman yhteistä kieltäkin. Sillä saa esimerkiksi ryöstöä yrittävän porukan hajaantumaan Boliviassa. Tarpeen tullen testaan myös muilla mantereilla.

28.11.2012 20.34
Katariina
Kiroilu on taatusti aihe, joka herättää aina vaan keskustelua. Tässäkin ketjussa on pohdittu sitä, kuinka erityisesti opettajien kiroilu on tabu. Mielestäni on mielenkiintoista, kuinka opettajan rooli myös kiroilun suhteen on työpaikalla oppilaiden ja kollegoiden keskellä täysin toinen kuin esimerkiksi kotona perheen kanssa. Itseltäni ainakin saattaa kotona lipsahtaa rumempi sana, mikäli esimerkiksi lyön varpaani kynnykseen. Koulumaailmassa kuitenkin kielen käyttö pysyy ns. opettajalle sopivana, vaikka tilanne olisi sellainen, että tekisi mieli päästellä muutama voimasana.
3.12.2012 13.49
pimpula
Täytettä vai turhaa
Voimasanojen käyttäminen kun lyö varpaan makeasti pöydän jalkaan, sen voin sulattaa, mutta täytesanoiksi kirosanat eivät minun mielestäni sovi.
vitun hienoa- helvetin hauskaa
mielestäni tällainen sanojen vastakkainasettelu ei tuo mitään lisää lauseeseen. Ennemminkin se vain vähentää sekä lauseen että lausujan arvoa.
4.12.2012 8.00
Laura Kataja
Hienoa ja hauskaa?
Pimpulalle: tarkoitatko että olet kuullut "helvetin hauskaa" nimenomaan merkityksessä "hyvin hauskaa".
Minulle tulee pikemminkin mieleen vahva ironia (esim. sanottuna kun joku ääliö nauraa epäonnistumiselle tai onnettomuudelle). Ja siihen tuo kirosanalla vahvistaminen toimiikin.

Oma lukunsa on tietysti aggressiivi, josta tälläkin palstalla on joskus taidettu keskustella ihan erikseen. Taisipa joku saada sillä silinterihatun päähänsä. Siis sillä aggressiivilla.
11.12.2012 20.35
Elena
Tiukkapipoinen teini
Huih! Itse en edes murroikäisenä pystynyt vanhempieni kuulleen kiroilemaan.
Kun kuljimme kavereideni kanssa kaupungilla, häpesin silmät päästäni kun kaverit kiroilivat lapsiperheiden ja vanhusten kuullen.
Nyt 27-vuotiaana olen ensimmäistä kertaa oppinut kiroilemaan. Avomieheni mukaan kiroilu helpottaa kun v*****aa. Siitä vaan ei pääse mihinkään, että nyt häpeän silmät päästäni itseäni!
12.12.2012 23.24
Liisa
Lasten suusta
Ensimmäisen lapsen saatuani olen luonnollisesti joutunut siistimään kielenkäyttöäni. Kukaanhan ei halua, että pienet kullanmurut päästävät suustaan kirosanoja. Lapsilla on kuitenkin tarkat korvat ja he poimivat yllättävän helpostikin puheeseensa "tuhmia sanoja" niin kuin kirosanoja meillä lapsiperheessä kutsutaan. Pieni lapseni on silloin tällöin poiminut muutamia kirosanoja itselleen, mutta onneksi unohtanut ne suhteellisen nopeasti. Voisinkin väittää, että kirosanat lasten suusta saavat jokaisen vanhemman posket punoittamaan.