Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.


Kaija Parko. Kuva: Kotuksen arkisto.

Kaija Parko on FK (Turun yliopistosta vuosia sitten), äidinkielen lehtori, ilmaisutaidon opettaja ja oppikirjan tekijä. Töissä Forssan yhteislyseossa, joka on maamme vanhin maaseutuoppikoulu. Asuu Somerolla kesät, talvet harrastamatta mitään.

rss Kaija Parko

17.10.2011 13.12

Kirjoitettu kieli muutoksen tilassa?

Kuulostaako korrekti, täysin kirjakielinen teksti nuorten mielestä jotenkin vanhanaikaiselta ja tyylittömältä? Eikö oma ääni kuulu riittävästi, jos tekstiä ei väritä puhekielisyyksillä? Vai onko kirjoitettu kielimuotokin peruuttamattomasti muuttumassa?

Ylioppilaskokelaiden tekstejä on aina kiinnostava lukea. Tänä syksynä saa tietää, mitä nuoret ajattelevat köyhyydestä yhteiskunnallisena ongelmana, miten he suhtautuvat kotiensa tavaranpaljouteen ja miksi heistä ”taivas” on tarpeellinen tai ei. Ajatuksenkulku ilmaistaan kielellä, jonka tutkiminen vasta kiinnostavaa onkin.

Opettajana olen jo vuosia sitten havainnut, että niin sanotuilla heikoilla kirjoittajilla on vaikeuksia kielentää ajatuksiaan hyväksyttävällä, so. kirjakielisellä tavalla. Pitkään olen uskonut, että syynä on tottumattomuus kirjoitetun kielimuodon käyttämiseen, siis opettajakielellä välinpitämättömyys ja laiskuus! Jokainenhan oppii oman äidinkielensä virke- ja lauserakenteet siinä missä oikeinkirjoitusnormitkin. Kunnon opettajan tavoin olen myös uskonut selitykseen, että jos ajattelu on konkreettista eikä sanottavaakaan juuri ole, myös kieli on auttamatta alkeellista ja virheellistä.

Mutta, mutta: nykykokelaiden tekstit osoittavat selvästi, että kauniisti rakennetun, loogisen tekstin kieli onkin enää perin harvoin ankarasti määritellyn´kirjakielinen´. Puhekieli näyttää peruuttamattomasti tunkeutuneen osaksi käytetyn kielen rakenteita; oikeastaan kirjakielen ja puhekielen rakenteet sulautuvat toisiinsa. Tämä ”interventio” näkyy erityisesti lauseiden kytkemisessä ja sanajärjestyksissä, (maahanmuutosta kun puhutaan, pitää kysyä, että millaisesta maahanmuutosta on kyse) mutta muitakin havaintoja voi tehdä. Esimerkiksi subtantiivilausekkeiden pituus ja määrä ovat kasvaneet ja pronomineja käytetään yhä enemmän artikkeleiden tapaan (Se on juuri tuo rakkaus urheiluun, joka saa fanittamaan), viittaussuhteista viis.

Sanaston tasolla puhekieli on luonnollisesti usein tyylivalinta, mutta ei aina. Esimerkiksi ”loppupeleissä” sujahtaa asialliseen tekstiin siinä missä ”tavallinen tallaaja” tai ”reilut viikko sitten”. Rohkenen arvailla, että jonkinlainen uusi kielimuoto on todella syntymässä, muuttuuhan kirjoitettu kieli siinä missä puhuttukin. Olisiko aika kirjoittaa uusi suomen kielen lauseoppi muutoksen näkökulmasta?

Siinäpä Kotukselle projektia!


Palaa otsikoihin | 33 puheenvuoroa

17.10.2011 16.57
Erkki Eka
Rektioista
Kaisa Kyläkoski kirjoittaa puheenvuorossaan näin: ”Sivuja on helppo tykätä, ryhmiin pyrkiminen tylsää.” (”Kotus-blogin ystävät Facebookissa” 17.10.2011.) Siis tykätä "jotakin", ei jostakin.

Wikisanakirjan mukaan taas ”digataan” jotakin: ”Mitä sä diggaat?” Mä diggaan löhöämistä.” ”Mä diggaan Princeä.” Digata jotakin kuuluu olevan alkuperäinen stadin slangin muoto, mutta kuinka ollakaan: digata ”jostakin” on tullut sen rinnalle myöhemmin.

Jos on kirjoitettu kieli muutoksen tilassa, niin on puhuttukin.
17.10.2011 19.39
Kirjoitetun kielimuodon haltia
Hajakommentteja
Mikä ”kirjoitettu kielimuoto”? Kirjoitetun kielen muotoja on aina ollut monia, ainakin sen jälkeen, kun ensimmäiset hiero- tai muut glyfit raapustanut oli opettanut taidon jollekulle toiselle. On parempi puhua kirjakielestä, jos tarkoittaa kirjakieltä.

Jostain olen lukenut viisauden, että ihminen kirjoittaa vähän huonompaa kieltä kuin lukee. Toisin sanoen: kirjoita minulle, niin kerron, mitä luet. Kirjakieltä ei oikeasti osaa kirjoittaa, jos ei lue kirjoja. Kielenopetuksella on siis vain marginaalinen merkitys; pahimmillaan vaikutus on vain kielteinen, koska se tekee kirjoittamisen vastenmieliseksi.

Onko ihme, että ylioppilaskokelaat kirjoittavat huonompaa kieltä kuin ennen, kun ylioppilaiksi yritetään saada liki jokainen? Äidinkielen koe on myös erittäin keinotekoinen tilanne, jossa ihminen keskittyy kirjoittamiseen suorituksena, joka arvostellaan, eikä normaalina viestintänä ihmisille. Ei kai kukaan luule, että kukaan luulee, että kokelas yrittäisi oikeasti _kertoa_ mitään kenellekään?

"Jokainenhan oppii oman äidinkielensä virke- ja lauserakenteet siinä missä oikeinkirjoitusnormitkin." Outo ajatus. Kyllä virke- ja lauserakenteet opitaan kielen alkuperäisessä oppimisessa, joka äidinkielen osalta on nimenomaan käytännön puhekielen oppimista. Normeja ruvetaan opettamaan paljon myöhemmin.

Mistähän muuten nykyaikana voisi saada hyvän kielen mallia? Paljonko voi oppilaalta vaatia, kun opettajakin julkisuuteen kirjoittaessa esimerkiksi käyttää matrikkelilyhennettä (FK), omituisia ´lainausmerkkejä´ (ja välillä oikeita) ja paperikielen rahisevia lyhenteitä (so.)?
18.10.2011 1.38
Urpu
Mamma mia! Rohkenen väittää, että ilmaukset "loppupeleissä" tai "tavallinen tallaaja" voivat lauseyhteydessään olla erinomaisia tyyli- tai tehokeinoja, joiden kaltaisia on käytetty kautta aikain, ja joita kuka tahansa valistunut kirjoittaja saattaa käyttää hyvinkin asiallisessa puheessa, silloin kuin rekisteri niin vaatii.

Sen sijaan rakenne "maahanmuutosta kun puhutaa, pitää kysyä, että millaisesta maahanmuutosta on kyse", on silkka virhe. Ja minä todella toivon, että ylioppilastekstejä arvioiva taho ymmärtää, miksi näin on.
18.10.2011 8.14
Vesa Heikkinen
Virheistä
Kotus-blogin periaate on, että jokainen kirjoittaja kirjoittaa omaäänisesti, omalla tavallaan. Vapaamuotoisissa blogiteksteissä ei ehkä aina tavoitella normitetun yleiskielen tapaista kielenkäyttöä. Minusta tämä on ok. Erittäin ok on myös se, jos kirjoittaja haluaa noudattaa yleiskielen normeja myös tässä tekstilajissa.

Mutta... Virheiden vaanimistä rakentavampaa voisi olla keskustella blogitekstien varsinaisista teemoista.
18.10.2011 10.36
Erkki (eka)
Luovutaanko sanasta "virhe"?
Mitäpä jos kokeilisimme tällä keskustelupalstalla käytäntöä – ainakin jonkin aikaa – että emme käyttäisi ollenkaan sanaa ”virhe”? Puhuisimme mieluummin vaikka ”normeista poikkeamisesta”, jos on kyse säännellystä yleis- tai kirjakielestä, tai ”kielen muutoksesta”, mikä oli tämänkin blogin aiheena. – Mutta, mutta... voisiko silloin enää puhua arvottavasti ”hyvästä” tai ”huonosta” kielestäkään?

(Kuten näkyy, muutin vähän nimimerkkiäni. Google-haulla näet selvisi, että isokirjaimisia Erkki ”Ekojakin” löytyy netistä runsaasti.)
18.10.2011 10.38
Urputtamaton
Virheen suhteellisuus
Nimimerkki Urpu kirjoittaa, että rakenne ”maahanmuutosta kun puhutaa, pitää kysyä, että millaisesta maahanmuutosta on kyse” on ”silkka virhe”. En tiedä, onko oikein sanoa rakenteen olevan virhe (virheelliseksi voisi kyllä sanoa), mutta joka tapauksessa virheen käsite on kovin suhteellinen.

Esimerkkivirke on mitä ilmeisimmin puhekieltä muokattuna ulkonaisesti vähän kirjakielen suuntaan. Se voisi sopia esimerkiksi romaanin vuorosanaan paremmin kuin puhekieli sellaisenaan (joka on kirjoitettuna outoa usein niillekin, jotka puhuvat ihan sen mukaisesti), kirjakielestä puhumattakaan.

Esseeseen tai vastaavaan se ei ehkä sovi kovin hyvin. Pidän sellaista kieltä kuitenkin paljon parempana kuin sellaista, jossa kirjoittaja yrittää kirjoittaa paljon hienommin kuin osaa, käyttäen hienoiksi kuvittelemiaan lauserakenteita, monipolvisia virkkeitä, upeita sivistyssanoja ja vaikuttavia termejä (yleensä väärin). On paljon helpompi kehittää sitä kirjakielisempään suuntaan kuin saada stiiknafuulian kirjoittaja tajuamaan ja myöntämään, ettei hänen tekstissään ole tolkun hiventä.

(Tarkoitan tässä jotain tämäntapaista: Diskurssissa imigraation akvarellista problematiikasta on relevanttia fokusoida funktionaalisesti imigraation laadullisesti eriyttävien kvaliteettien kysymykseen.)
18.10.2011 11.32
Urpu
E minä tässä blogin kirjoittajan virheitä ole vaaninut, vaikka Vesa Heikkinen niin aivan erheellisesti väittääkin! Keskustelin blogin teemasta, joka on yliopilaskokelaiden kirjoittama kieli.

Blogin kirjoittaja siteeraa ylioppilaskokelaiden teksteistä löytyneitä puhekielenomaisuuksia, jotka hänen mielestään ovat osoitus uuden kielimuodon syntymisestä, ja kysyy, olisiko aika kirjoittaa uusi lauseoppi muutoksen näkökulmasta.

Itse olisin sitä mieltä, että jos äidinkielen opettaja ei ole ylioppilaskirjoituksiin mennessä onnistunut opettamaan oppilalleen lauseoppia, on aika vitsikästä vaatia, että lauseoppi muutettaisiin kokelaiden tekemien virheiden - anteeksi normeista poikkeamisten - mukaiseksi.

Ja sitä paitsi miksi? Jotta taas saisi kohta kirjoittaa seuraavan, uusien puhekielimäisyyksien mukaisen lauseopin?
18.10.2011 12.06
Vesa Heikkinen
Virheistä vieläkin
Virhepuheenvuoroni oli yleiseksi tarkoitettu. Se ei siis liity suoraan vain yhden keskustelijan kommentteihin. Tosin sen saattoi laukaista juuri nimimerkki Urpun kommentti, jossa tuomitaan muuan bloggaajan tekemä valinta "silkaksi virheeksi" ja ryyditetään tuomiota piikillä "ylioppilastekstejä arvioivasta tahosta".

Minusta virheistä voi puhua, samoin virheellisyyksistä ja normeista poikkeamisesta. Kaikilla näistä lienee sopivat käyttöpaikkansa ja -tilanteensa.

Itse kyllä puhun mieluummin kielenkäyttäjien tekemistä valinnoista. Valinta on valitettavasti siitä huono sana, että valitseminen ei tosiaankaan ole aina kovin tietoista. Siksipä tietoisuutta pitäisikin kasvattaa.

Kielitietoisuus on tietoisuutta muun muassa valikosta ja ymmärrystä valintojen vaikutuksista. Valitsija joutuu miettimään, mikä valinta sopii mihinkin tilanteeseen, kulloiseenkin tekstilajiin, tyylinormeihin, oletetuille lukijoille ja niin edelleen.

Ei oo helppoo. Mutta iloitkaamme valinnanvapaudesta ja sen mukanaan tuomasta vastuusta :)
18.10.2011 12.24
Urpu
Älä puhu aidan seipäästä, Vesa
Vesa, etkö vieläkään tajua? Bloggaajan omia kielivalintoja en ole kommentoinut enkä vallankaan tuominnut millään tavalla, mutta sanon nyt varmuuden vuoksi, että ne ovat mitä parhainta ja korrekteinta suomen kieltä! Minä en kuitenkaan nyt puhunut nyt niistä!!!

Bloggaaja siteerasi ylioppilaskokelaan käyttämää valintaa, ja pohdiskeli, tulisiko se hyväksyä. Minä kommentoin, että ei, kokelaan valintaa ei pitäisi hyväksyä, minusta se oli silkka virhe. Menikö jakeluun?
18.10.2011 12.31
Vesa Heikkinen
Rauhaa rauhaa! Myönnän Virheeni. Mutta minusta kokelaan (!) valinta ei ollut silkka virhe eikä tekstejä arvioiva taho näin ollen eikä kyllä muutenkaan ansaitse pilkkaa.
18.10.2011 12.33
Urpu
PS
Toivot aina, Vesa, että kirjoittajat kommentoisivat blogien teemoja, eivätkä niiden kieliasua. Kun sitten joku kommentoi teemaa, väität kivenkovaan ja kategorisesti, että hän kommentoi blogin kieliasua!

Toki on oma valintasi, miten kirjoittajan tarkoitusperien vastaisesti viestejä tulkitset, mutta täydelliset ohi-tulkinnat eivät todellakaan vie keskustelua eteenpäin.

Jos blogisti kirjoittaa muiden tekemistä kielivalinnoista, ja minä kommentoin sitä, mitä blogisti sanoo muiden tekemistä kielivalinnoista, en silloin kommentoi blogistin kielivalintoja.

Eihän tätä helppoa ole ymmärtää, mutta yritä edes!
18.10.2011 12.38
Erkki (eka)
Lauseopistako pelastus?
Tässä blogi-keskustelussa on kaipailtu uutta lauseoppia. Meillä on teos Nykysuomen lauseoppia vuodelta 1979. Voisikohan sitä päivittää?

Kotuksen piirissä on arvovaltaisia suomen kieli- ja lauseopin asiantuntijoita. Nyt jo tarvittaisiin heidän puheenvuorojaan...
18.10.2011 13.17
Urpu
Kielenhuollosta ja korrektiudesta
Minua tässä kaikessa mietityttää kielenhuollon rooli yleensä ja erityisesti Kotuksen rooli kielenhuollossa.

Kuvitellaanpa vertailun vuoksi, että jonkin muun asiantuntijalaitoksen, vaikkapa Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen asiantuntija, esimerkiksi ravitsemusterapeutti, kirjoittaisi vapaamuotoisessa blogissaan, että suurin osa hänen asiakkaistaan syö nykyään terveellisten aterioiden sijaan makeita ja rasvaisia herkkuja; ravitsemussuositusten mukainen ruoka tuntuu etenkin nuorista jotenkin tylsältä ja mauttomalta. Niinpä hän ehdottaa, että ravitsemussuosituksia olisi kenties aika muuttaa käyttäjien makutottumusten mukaisiksi.

Joku saattaisi miettiä, mikä on ravitsemusterapeutin ja hänen edustamansa asiantuntijalaitoksen rooli ja vastuu.

Minä ihmettelen, mikä Kotuksen tehtävä on kielenhuollossa. Onko se todeta, että ihmiset eivät enää kykenen korrektin, kirjakielisen tekstin tuottamiseen; siispä ei enää vaadita sitä? Olkoonkin, että sitten enää mikään ei ole sen enempää korrektia kuin epäkorrektiakaan, ja kohta voidaan lopettaa koko ylioppilasainekin, koska kaikki kirjoittavat kuitenkin ihan kivasti, ja mikä kukaan on tuomitsemaan toisten ajatuksia ja niiden omintakeista kielentämistä...



18.10.2011 13.28
Vesa Heikkinen
Kotuksella on selvät yleiskieltä koskevat kielenhuoltolinjaukset. Mutta kuten useissa yhteyksissä on todettu, kielenkäytön paikkoja ja tilanteita on monenlaisia. Joissakin yhteyksissä on aivan luontevaa esimerkiksi kirjoittaa puhekielisemmin (jos tällainen yleistys sallitaan) kuin toisissa.

Tämä on kyllä kirjattu myös Kotus-blogin ohjeistukseen, ks. Kaikkea Kotus-blogista. Tässä muistin virkistämiseksi pari kappaletta tuosta tekstistä:

Bloggaajat vastaavat omien tekstiensä tiedoista, mielipiteistä ja kielenhuollosta yms. Kotuksen viralliset linjaukset ja kannanotot ovat kansalaisten luettavissa toisaalta, esimerkiksi muualta Kotuksen verkkopalvelusta ja painetuista julkaisuista. Blogimerkinnät eivät siis välttämättä ole Kotuksen virallisen linjan mukaisia, ja monissa asioissa tuota linjaa ei Kotus-blogin aiheen eli kielen vaihtelevan luonteen vuoksi tietysti olekaan.

Kotus-blogi ei ole Kotuksen virallinen äänenkannattaja, vaikka blogin yleiset tavoitteet ovatkin sopusoinnussa Kotuksen kieli- ja tiedotuspoliittisten yms. linjausten kanssa. Blogikirjoittelun luonteeseen kuuluu, että kukin bloggaajista kirjoittaa omalla nimellään ja omalla tyylillään.

18.10.2011 15.02
Erkki (eka)
Kielen puutarhurit
Suomen kielen viljelyn saralla vaikutti aikoinaan ankarina puutarhureina tunnettuja oikeakielisyysmiehiä. He pyrkivät säälittä kitkemään kielestä siinä havaitsemansa rikkaruohot.

Olisivatko nykyiset kielenhuoltajat enemmän luomuväkeä? He eivät käytä yhtä kovia torjuntakeinoja kuin edeltäjänsä. Jääneekö sato silloin pienemmäksi?

Toisaalta ankarat kielenhuoltajat saattoivat aiheuttaa myös tuhoja ympäristölleen, kuten Ahlqvist Kivelle. Lieneekö heidän vaikutustaan sekin, että me suomalaiset pidämme äidinkieltämme vaikeana?

Parhaimmillaan luomukielenhuolto saattaa edistää tuoreen, maukkaan ja aidon kielen käyttöä, kunnioittaen samalla kielen omaa elämänkiertoa.
18.10.2011 15.12
Bloggaaja ite
Muuttuuko ihminen, ja mihin suuntaan?
Oi että olen iloinen blogini synnyttämästä keskustelusta.
Pilkatakin saa ihan vapaasti, sillä blogin tarkoitushan on silloin saavutettu!
Opettajana en koskaan voi olla näkemättä muutoksia niin opiskelijoiden kielessä kuin tekstiympäristöissä. Juuri siksi
kirjoittamisen opettaminen on haastavaa; pelkillä normikokoelmilla se ei onnistu nyt eikä varmaan ole koskaan onnistunut.
18.10.2011 16.19
Urpu
Näin on tosi
Jess! No niinpä! Ja ehkä, kun aletaan puhumaan kielenhuollosta, pitääkin ensimmäisekseen kysyä, että millaisesta kielenhuollosta on kyse?

Joskus ollaan oltu sitä mieltä, että normeja voi rikkoa luovasti ja tuoreella tavalla vain, jos ne ensin hallitaan. Muuten tulos on, hitsi, se on tätä tasoa.

Ja tietysti kielenhuollon ei tarvitse tarkoittaa sitä, että joka ikisen kirjakielen normien vastaisen valinnan kohdalla pitäisi aiheuttaa pysyvä trauma oppilaan psyykkeelle, mutta jos opettajalla itsellään on hallussaan ns. parempi tieto, niin olisihan se reilua jakaa se tieto oppilaan kanssa.

Se on nimenomaan tämä rakkaus kieleen, joka saa toivomaan, että myös ne kirjakielen normit opetettaisiin koulussa. Sitten niitä voikin rikkoa, mutta kyllähän sen huomaa, että onko sitä normia rikottu tahattomasti vai tahalteen.

Normin hallitseminen ei sinällänsään tee kirjoittajaa, mutta sen hallitsemattomuus saa kirjoittajan helposti vaikuttamaan kököltä.





18.10.2011 17.37
Tämän blogitekstin kirjoittaja ei muuten ole kielenhuoltaja
...eikä Kotuksessa töissä. Ihan vaan varmuuden vuoksi, jos joku luuli toisin.
18.10.2011 20.45
NN
So not?
Ei ole kielenhuoltaja? Mutta kuitenkin äidinkielen lehtori, oppikirjan tekijä ja ehkä (kirjoituksen sisällöstä päätellen) sensori. Ja kirjoittaa hyvin arvostelevasti muiden kielenkäytöstä. Kai silloin vähimmäisvaatimus on, että oman julkisen kielenkäytön pitäisi olla kritiikin kestävää (ja kritiikkiin vastattaisiin).

P.S. Tarkoittaakohan ehdotus uudesta suomen kielen lauseopista jotain, joka olennaisesti poikkeaisi Ison suomen kieliopin lauseopillisesta osuudesta? Tokihan ISK on sekava kokoelma kielitieteellisiä kirjoitelmia eikä aito kielioppi, mutta siinä on sentään kuvattu nykyisin käytetyn kielen rakennetta, takertumatta hirveästi siihen, mikä on normien mukaan oikein.
19.10.2011 9.22
Cato
Ceterum censeo...
... pakkoenglantinem esse delendam.
19.10.2011 11.38
A. A.
Autetaanpas Catoa
Kun ilmeisesti sopii keskustella myös kielipolitiikasta, niin autanpa vähän nimimerkki Catoa, ettei tarvitse ihan uusmunkkilatinaa vääntää. Tarkoitettu ajatus olisi latinaksi "Ceterum censeo studia obligatoria linguae Anglicae esse delendam". Toki voisi myös ehdottaa, että sano suomeksi vaan niin itsekin ymmärrät.

Tiesittekö muuten, että yhdestäkään antiikin ajan lähteestä ei löydy tietoja siitä, että Cato olisi sanonut "Ceterum censeo Carthaginem esse delendam" kertaakaan, saati toistuvasti? Ajatuksen hän kyllä esitti, mutta ei tuolla fraasilla.

Muutoin olen sitä mieltä, että pakkosuomi olisi poistettava, ainakin niiltä, joiden äidinkieli on suomi.
19.10.2011 13.00
Erkki (eka)
Jatketaan latinaksi
Hannibal ad portas... Unus homo nobis cunctando restituit rem.

Nämä ja monta muuta mukavaa fraasia löytyy mm. kirjasta Carpe diem! (Kivimäki 1998).
19.10.2011 14.28
Cato
"Aku Ankalle"
Pakkoenglantia ei näemmä saa arvostella sillä englanti on (perus?)suomalaisille pyhä kieli.
19.10.2011 19.21
Laura Kataja
Puhe- ja kirjakieli
Puhe- ja kirjakielen erosta tulee mieleen joskus muinoin Yliopistolehdessä julkaistut avajaisissa (tai vastaavassa tilaisuudessa) pidetyt kolme puhetta. Yksi niistä oli puhekieltä (ilmeisesti nauhalta purettu). Sitä oli kauhea lukea, mutta epäilenpä, että puheena se oli ollut niistä kolmesta kaikkein paras (ja ne kaksi muuta saaneet mutkikkailla lauserakenteillaan kuulijat nuokkumaan).
21.10.2011 13.21
In medias res
"Kunnon opettajan tavoin olen myös uskonut selitykseen, että jos ajattelu on konkreettista eikä sanottavaakaan juuri ole, myös kieli on auttamatta alkeellista ja virheellistä."

En ole koskaan tullut ajatelleeksi, että konkreettinen ajattelu johtaisi auttamatta alkeelliseen ja virheelliseen ilmaisuun. Päinvastoin, olen ollut huomaavinani, että mitä konkreettisempi ajatus, sitä selkeämpi ilmaus. Toki myös täysin banaaleja ja mitäänsanomattomia ajatuksia - samalla tavalla kuin hyvinkin abstrakteja ja sofistikoituneita - voi ilmaista selkeästi, sujuvasti ja virheettömästi. Ja oikein taitava puhuja osaa sanoa ei-mitään hyvinkin kaunopuheisesti.

Vastaavasti kaiken voi myös ilmaista virheellisesti, alkeellisesti ja kielen normien vastaisesti.

Yksi suomenkielisen puheenparren siunauksista on se, että sanottavansa paitsi voi myös saa ilmaista selkeästi, niin että mennään suoraan asiaan ilman korulauseita ja tyhjiä vuodatuksia.

21.10.2011 13.41
Erkki (eka)
Kieli muuttuu
Tähän sopinee internetistä lainattu opiskelujuttu vuodelta 2007:

"Oltiinpa nykynuorista mitä mieltä tahansa, niin sana heillä ainakin on hallussaan. Sain hiljan sähköpostina liitetiedoston ja siihen kuuluvan saatteen: 'Shittii suomex. Sendaa spämmii josset digaa XD.'

"Tulkitsin viestin luettavaksi näin: 'Ratkaisuja kielentuntemuksen kurssin kertaustehtäviin. Lähetä palautetta sähköpostitse, jos sinulla on huomautettavaa.' Lopussa on hymiö."
21.10.2011 15.40
In medias res
Johtopäätös: Nykynuorista ja muistakin kielenkäyttäjistä voidaan olla monta mieltä, mutta aina on ollut - ja on - ihmisiä, ikään katsomatta, joilla on sana hallussaan ja jotka osaavat niin käyttää kuin väärinkäyttääkin kieltä sujuvasti tilanteen mukaan.

Kaiken taustalla ja edellytyksenä on kieli ja ennen kaikkea kielenkäytön normit.

Se, että joku osaa rikkoa normeja luovasti ja lukijan kannalta nautittavalla tavalla, ei minusta edellytä lauseopin uudelleen kirjoittamista. Ei ole tähänkään asti edellyttänyt. Missään tapauksessa sitä ei edellytä tahaton, oppimattomuuteen perustuva normien rikkominen.

21.10.2011 16.42
Erkki (eka)
Pedagoginen kielioppi
En kaipaa minäkään – välttämättä – uutta tieteellistä suomen kielen lauseoppia. Kyllä meillä on aika kattavia kuvauksia nykysuomen rakenteesta ja siinä tapahtuneista ja meneillään olevista muutoksista.

Mutta aito, kattava pedagoginen kielioppi meiltä puuttuu. Ehdotankin blogin aiheeksi uutta pedagogista kielioppia: tarvitaanko sellainen, millainen se voisi ja miten se saataisiin aikaan.
21.10.2011 20.34
Koskela
Niin on ja on ollut
Kirjoitettu kieli on ollut muutoksen tilassa siitä lähtien kun kirjoitettua kieltä on ruvettu käyttämään. Tässä suhteessa ei siis mitään uutta.

Mutta uutta lienee muutoksen nopeus, ts. kirjoitettua kieltä käyttävän yhteisön nopea fragmentoituminen ja siitä johtuvat etten sanoisi kirjoitetun kielen mikroyhteisöt. Niitä tosin on ollut ennenkin, tosin enemmän murrepohjaisia.

Nykyään kyllä vaikkapa äidinkielen sensori (kuten Parko) tapaa jopa koulukohtaista kirjoitetun kielen käytäntöä. Tämä sana on runsaassa käytössä tässä koulussa mutta ei kilometrin päässä sijaitsvassa toisessa koulussa. Näin kai hämärtyy tietosuus siitä, onko käyttämäni sana yleisesti kätössä oleva vaiko vain minun pienyhteisöni käyttämä.

"Lähiaikoina olen havainnut tällaisia hasardeja kirjotuksessa, jota en melkein ymmärrä vaikka muuten diggaisin niitten mesejä."
23.10.2011 22.35
Seriöösi duubio
Voiko lapsi tai nuori olla niin tyhmä, ettei hän tällä internetin ja television aikakaudella, jolla maailma kutistuu kutistumistaan, erottaisi oman pienyhteisönsä puheenpartta yleisesti käytössä olevasta?

Veikkaisin, että kuka tahansa, joka vain altistetaan toistuvasti korrektille kielelle, oppii sen myös tunnistamaan ja jopa sitä käyttämään.

Jos opettajista ei ole korrektille kielelle altistajiksi, ehkä lapset kannattaisi ohjata - tai pakottaa - lukemaan kirjoja. Mausteeksi sanomalehtiä ja Aku Ankkaa, niin ihmettelen jos eivät opi.

Mutta jos trendi on se, että ylioppilasaineeseen voi raapustaa minkä tahansa välitunnilla omaksumansa räpin sellaisenaan ja se menee läpi, niin muuttuuhan se kirjoitettu kieli silläkin tavalla.
24.10.2011 10.34
Epäilijä
Pakkoluvun vaikutus
"Seriöösi duubio" saattaa olla liikkeellä huumormielellä, kun ehdottaa kirjojen lukemiseen pakottamista. Sellaistahan Suomen koululaitoksessa on harrastettu ja harrastetaan yhä. Näin on luotu syvä vastenmielisyys suomalaisia "klassikoita" kohtaan. Pitäisikö tätä vielä laajentaa niin, että maailmankirjallisuuden klassikotkin pilataan?

(Pakkolukeminen voisi kyllä toisaalta olla ovela keino. Selvitetään, mitä roskaa nuoriso enimmäkseen lukee, ja otetaan siitä muutamia opuksia yläasteen äidinkielen tunneilla ääneen luettavaksi ja analysoitavaksi. Vatvomista ei sitten missään tapauksessa lopetettaisi, ennen kuin kaikki ovat lopen kyllästyneitä.)

Jos valtaosa ikäluokasta halutaan ylioppilaiksi ja korkeakouluihin (t. korkeakouluiksi kutsuttuihin oppilaitoksiin), kuten nykyinen ideologia vaatii ja hallinto toteuttaa, pitää tietysti hyväksyä myös se, että ylioppilaaksi ja korkeakouluun pääsee, vaikka äidinkielisenkin kirjallisen ilmaisun taso jäisi roimasti alle keskitason (ja alle sen tason, mitä ennen pidettiin keskikoulussa ja lukiossa ehdottomana miniminä).

Ei maailma siihen kaadu. Työelämässä vain pitää hyväksyä se, että on maistereita, jotka eivät osaa kirjoittaa yksinkertaistakaan asiaa suomeksi. Kyllä niin voidaan elää, kunhan tilanne tiedostetaan ja hoidetaan. Voi hyvin olla eri miehet jotka tekee ja toiset jotka kirjoittaa.
25.10.2011 15.34
Seriöösi duubio
Olin aivan tosissani! Ne, jotka jaksaisivat lukea, oppisivat kirjoittamaankin.

Mutta kuten Epäilijä ounasteli, niinkin voi elää, että ollaan kaikki maistereita, ja jotenkin muuten sitten jaetaan ihmiset kirjoittaviin maistereihin, putkimiesmaistereihin, kirvesmiesmaistereihin jne.

Huomaatteko, tasapäistävä "tasa-arvo" ei toteudu koskaan.
25.10.2011 17.59
Erkki (eka)
Maisterit ja miehet
Mitenkäs se tunnettu sanonta menikään? Se tekee, joka osaa. Joka ei osaa, se opettaa. Joka ei osaa opettaa, se kouluttaa opettajia.

Jos palkoista puhutaan, saattaisivat putkimies- ja kirvesmiesmaisterit hyvinkin päihittää kirjoittavat maisterit. Ja niin kai se on jo nykyäänkin, jos ei puhuta maistereista vaan pelkästään kirjoittajista, putkimiehistä ja kirvesmiehistä.