Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.


Kaija Parko. Kuva: Kotuksen arkisto.

Kaija Parko on FK (Turun yliopistosta vuosia sitten), äidinkielen lehtori, ilmaisutaidon opettaja ja oppikirjan tekijä. Töissä Forssan yhteislyseossa, joka on maamme vanhin maaseutuoppikoulu. Asuu Somerolla kesät, talvet harrastamatta mitään.

rss Kaija Parko

28.4.2013 16.13

”Kävitkö kaukana?” kysyi naapurin mies pääsiäisenä, kun luudalla pihaa lakaisin

Otsikon kertoma tositapahtuma sai minut tarttumaan kotiseutuneuvos Tapio Horilan kokoamaan Someron sanaparsia -teokseen, jonka SKS on julkaissut jo vuonna 1977.

Parisataasivuinen kokoelma on kirjahyllyssäni paikalla, josta sen löytää helposti; vieraita on hauska huvittaa lukemalla sananlaskuja, sanomuksia, vertauksia, sutkauksia ja hokemia aidolla Someron murteella. Ei voi kuin ihailla sitä kielen ja mielen luovuutta, jota sananparret osoittavat.

Esipuheessaan Tapio Horila esittää kiinnostavan tulkinnan, jonka mukaan riittävän poikkeavaa ilmaisua aletaan yhteisössä helposti matkia. Joku nokkela kielenkäyttäjä siis saa seuraajia, ja ilmaisu lähtee lentoon. Aina ei tietenkään ole selvää, onko sanoja oikein miettimällä miettien rustannut sanomisiaan (kuten me bloggaajat!) vai onko kyse puolihuolimattomasti heitetystä mielleyhtymästä (Soinin jytky!) tai tahattomasta komiikasta (Nykäsen laiffi ja fifty-sixty!). Jotkut ovat tehneet omaperäisestä ja luovasta kielenkäytöstään brändin; Antero Mertarannan tyyli myy paremmin kuin hyvin.  

Värikkäät persoonat elävät sananparsissa vahvasti: Elämä on taistelua, sano Mäev Ville kun ämmäs kans tappeli. Ei kuulu, sano Rekola käkkee. Kyl mää rakasta, mutten saas sanottuu, sano Teemu vihil.

Toispaikkakuntalaisille naljaillaan ja naureskellaan: Nys sitä lähretää, sano Jokjoistem palokunta kunnei ollu kun yks miäs.

Mistä syntynee sananparsien absurdius? Somerolaisuudestako? Vai onko hullun huumorin lahja syvällä suomalaisessa sielussa?

”Jos miehillä on munat, meillä on kokonainen sarja”, kertoi Helsingin Sanomat perussuomalaisen naistoimijan sanoneen. Näppärästi sanottu.

Yksi murteenkerääjistä oli nuori Mauri Numminen, sittemmin M.A.:na tunnettu arkipäivän absurdismin taitaja. Hänen varhaistuotantonsa kauneimpia hedelmiä on meille äidinkielenopettajille läheinen runoteksti:

Jos jäsennämme lauseen ”Mikä on?”,

huomaamme, että subjekti

on kysymyksen vastaus.

 Paradoksaalista, mutta totta.


Palaa otsikoihin | 0 puheenvuoroa | Keskustele

Ei kommentteja