Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.


Kaija Parko. Kuva: Kotuksen arkisto.

Kaija Parko on FK (Turun yliopistosta vuosia sitten), äidinkielen lehtori, ilmaisutaidon opettaja ja oppikirjan tekijä. Töissä Forssan yhteislyseossa, joka on maamme vanhin maaseutuoppikoulu. Asuu Somerolla kesät, talvet harrastamatta mitään.

rss Kaija Parko

21.2.2012 19.22

Jos tykkään, niin tökkään

En tykkää yhtään siitä, että mielipiteen ilmaisuksi riittää nykyään ”tykkääminen”.

Vanhoina hyvinä aikoina kannanotto oli vakavasti otettava vasta sitten, jos se kyettiin uskottavasti perustelemaan. Tunneperusteluissa ei sinänsä ole mitään vikaa; yksi tykkää äidistä, yksi tyttärestä. Kaikki vain ei ole selitettävissä yksilöiden tunnereaktioilla.

Ongelmallista ja jopa vaarallista on se, että tykkäämisperusteinen ”ajattelu” leviää somesta (!) muuhunkin mediaan. On aika kummallista, että esimerkiksi saksalaisen ministerin  kerrotaan ”haukkuneen” kreikkalaisia, josta sitten taas kreikkalaiset ”loukkaantuivat”. Poliitikot kiukustuvat, pyytelevät anteeksi rumia puheitaan, kirjoittelevat blogeihinsa sellaista, mitä kohta katuvat ja yrittävät pyyhkiä pois – ja me kansalaiset saamme tykätä ja tökätä.

Varsinkin ”tökkääminen” on minusta vastenmielistä. Haluaako tökkääjä, että muistan hänet? Jos, niin mistä? Lapsuuteni puheenparressa ”tökkääminen” merkitsi kahta asiaa: Silloin sattui, kun tökkäsi vaikkapa sormensa johonkin terävään. Myös ruoka saattoi tökätä, jos oli saanut sitä kyllikseen, samoin ihminen voi aiheuttaa pahan ”tökkäyksen” periaatteeella ”kiitti, nyt riitti”.

Nykytökkäämisen vivahteet ovat jääneet minulle vieraiksi, enkä ole aivan varma tykkäämisenkään merkityksestä. Mitä sillä oikeastaan viestitään, kun ”tykätään”? Sitäkö, että ollaan samaa mieltä tykkäämisen kohteena olevasta asiasta tai ilmiöstä, tykätään tykkäämisestä sinänsä, tykätään tykkääjästä, tykätään tavalla, joka oikeastaan tarkoittaa, ettei tykätä…

Vaikka tykkäsin Olli Löytyn viimekertaisesta blogikirjoituksesta oikein paljon, joutuisin todella tekemään töitä yrittäessäni argumentoida, miksi tykkäsin.

Täytynee vain tökätä – ehkä O. L. tökkää takaisin.


Palaa otsikoihin | 3 puheenvuoroa | Keskustele

25.2.2012 18.02
U
Katsot siis voivasi tökätä perustelematta mutta et tykätä?

Kysyisin miksi, jos en tietäisi, että vastauksen perusteleminen on liian työlästä.
13.4.2012 9.47
yks vaan
Tota...
töks
23.4.2012 10.19
poke back
Olen täysin samaa mieltä. Olemme muuttumassa niin laiskaksi, että harvoin jaksamme edes kommentoida statuksia tai kuvia facebookissa. Monille pelkkä tykkääminen riittää ja minusta se on mitäänsanomatonta. Samalla meidän perustelutaitomme heikkenevät: emme osaa kuvailla miksi tykkäämme jostakin. Nykyjään jos joku sanoo sanan ”tökätä” se yhdistetään automaattisesti facebookin tökkäämiseen. Mitä se edes itse asiassa tarkoittaa jos joku tökkää ja miten siihen tulisi suhtautua? Mitkä ovat kyseisen henkilön taka-ajatukset? Ennen tökittiin toisiamme, nykyjään se tapahtuu verkossa.