Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Jouni Kemppi on vantaalainen runoilija. Tienatakseen elantonsa hän työskentelee Kotimaisten kielten keskuksessa järjestelmäasiantuntijana.

Jouni Kemppi

25.5.2010 0.03

Valveen kynnys primitiivinen

Fiktiivisen Jouni Kempin elämäkerran ensimmäinen luku.

Valveen kynnys primitiivinen, silmiinpistävän mitätön. Tupakkani tippuu lattialle, tuijoitan sitä lumoutuneena. Kumarrun nähdäkseni väitteittesi kauneuden. Nahka-argumentti valistuksen lämmin lähetyssaarnaja-asento. 

Tajuan nojaavani poskellani lattiaan. Homo Erectukset tekivät Vaahteranmäen Eemelit. Possuressu. Makuuhuoneessa näkee pilvet.

Ajamme tiedostamattomilla riiteillämme toisemme shamanistiseen raivoon, lankeamme loveen. Hiki kastelee paitani ja hiukset peittävät visioni, on vain sulautunut massa. Pulleat nuket repii peukalonkynnellään paljaat pikku sormet. Olemme Jumalkone. Riipii äänet pois. Kohottelee muovisia kulmiaan. Olemme aina olleet ja tulisimme aina olemaan.

Hulluutemme tungetaan liikkuvina kuvina alas kurkustamme, lävitse silmiemme hypotalamukseen asti. Se toinen asuu vilkkaassa unessa, haluaa minun kastelevan hiekkalinnoja, mutakalmoja. Työnnän käteni kalloni sisään, runkkaan aivojani kunnes cerebrospinal fluid räiskähtää pitkin seiniä. Ovelta kuuluu koputus. Kävelen puolitajuissani lävitse tämän hetken.

Saksien terät kiiltelevät viekoittelevasti loistelampun kelmeässä valossa. Tulisiko TV:stä jotain? Lohkareiden lomassa neonsilmät. Tuhat peliä, laatikkoviiniä, olutta, öisiä lasinsiruja. Viimeiset tipat valuvat pitkin poskiani, nousen lähteäkseni takaisin ulkopuoliseen äänten ja hajujen sekamelskaan. Melonirintainen moraali neopost-kristitty usko.

Aamulla tunnen itseni äärettömän tervehenkiseksi mutta harva sokea imitoi näkevää. Nappisilmä. Pikimusta. Pikimustiin silmiin pakahtuu. Antaa tulla sadetta. Paljon luontoa urbaanieläimellä mielessään. Sielu pomppaa kasvojensa harteille. Sydän. Orgasmi kasvaa ulos teräksisestä ilkeydestään.

Hetken mielijohteesta ostan kukkakimpun ja lahjoitan sen mummolle joka muistuttaa edesmennyttä isoäitiäni, suutelen häntä otsalle ja toivotan onnellista elämää. Auto on ajaa päälleni, jarrut kirskuvat, kusen housuuni, auto väistää ja tööttäilee, kuski huutaa jotain. Ja jatkaa matkaa aivan kuin minua ei olisi ollutkaan. Turisti ei tiedä hintoja, hilluu siellä alueita pitkin. Keskustelu kietoutunut itsensä ympärille.

Yritän nousta ylös sängystä. Sitä minun ei olisi pitänyt tehdä, joku kalauttaa pesismailalla takaraivooni ja hetkeksi silmissäni mustenee. Etten olisi pilvilinnoja teroittunut? Yritän ylösnousua uudelleen, lyö pahoinvoinnin hyökyaalto ylitseni. Hapettuu ajan kuluessa. Suunnistan posliinialttarin ääreen. Oksennellessani huomaan jonkun makaavan vartaloa. Vaatteet esittelevät seutujaan. Vaatii suhtautumistavan. Sitten olin hetki.

Magus pudottanut maahan veren rytmin. Hiukseni liittoutuneet minua vastaan, tummien seinien keskellä ovia huoneissa joissa suupielteni elohiiri, limakalvojeni tulehtuneet pielet. Sieraimeni vetäytyvät sisään. Hymyilen itseni kylmäksi, musiikkia vieraasta maasta. Raahaan pääni jatkoon.

Juttelin hänen kanssaan lempiaiheestani; itsestäni ja omalaatuisista tavoistani. Mitä tulee nuoreen mieheen, luulisin olevani sinua vanhempi. Rytmillinen vaihtelu ruumiin mustaa multaa. Vähäosainen enkeli pesee energiasolujen tahmeaa stimulanttia. Suudelmasta sukeutuu kiihkeä kohtaus. Olin siinä vaiheessa aivan pihalla. Rakastelu maanikon ajatusta.

Vihan aalto virtaa turmelemaan omenapuita. Kuoriuduttuaan kotelostaan sää kirkastuu, kaijuttimista alkaa soida perinteinen rokki, ääneni katoaa, on vaikea hengittää. Vapaat lehdet leijailevat tuulessa, lapsen kieli sulattaa sokeripalaa. Sydämeni syyttää aurinkoa lihallisuudesta.

Tipahdan unten ihmemailta vinhasti pyörivän soihdun lumoon. Aistien tulinen materiaali kantaa kieppuvan auringon hurmetta. Tyttö ynähtää ja kääntää kasvonsa minuun päin. Samassa pieni herttainen punakyntinen käsi ojentaa minulle palavan tupakan. Hiekan riemuisa kiljahdus. Mustat huulesi kertovat tarinaa veljestäsi. Kahlaan onnellisena pahoinvoinnin meressä. Keskellä sitä kaikkea olen siipiinsä kääritty perhonen.

Rosoiset sormeni haluavat lukea vartalosi kihelmöiviä kohtia. Sinusta pulppuaa sanoja jotka kertovat palvotusta veljestä joka maalaa kammottavia tauluja. Ehkä jonain päivänä joku poraa reijän kalloosi ja sieltä pääsee ulos harmaata limaa josta materialisoituu veljesi. Minua piiskaavat käärmeet.

Oviaukossa pitsein koristellun huoneen raikkaus. Nostaa köyhän tomusta, kohottaa kurjan loasta ja asettaa hänet ylhäisten joukkoon. Mystiikkaan taipuvainen kieleni kiitää kiinni ihoon johon kirjaan ylös ajatukseni. Epäortodoksisista mielipiteistäni syntyy ajokoira, sepitteellinen murre, elämä. Unenpöpperöinen ääni kuiva tuuli. Taannehtiva alkoholismi sankaruuden analogia.

Pää leimuaa, kaikki suorat linjat aaltoilevat, värit ovat enkelimäisen kauniita, polttavat silmiä, en kykene sulkemaan ääniä pois. 

Itsesäätelevästä kaikkeudestä sikiää itkettäviä älyttömyyksiä. Seison portaikossa joka kiertyy yläpuolelleni. Silmäni kääntyvät nurin, en ole syönyt useampaan päivään. Luikahtelee mielikuvitus sävelen nokasta. Joskus toki pitää kääntämän toinen poski. Puuttuu vielä valmius korvien irroittamiseen. Linnut laulavat aamun sarastaessa. Minä näen unia.


Palaa otsikoihin | 0 puheenvuoroa | Keskustele

Ei kommentteja