Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Jouni Kemppi on vantaalainen runoilija. Tienatakseen elantonsa hän työskentelee Kotimaisten kielten keskuksessa järjestelmäasiantuntijana.

Jouni Kemppi

18.11.2010 2.17

Kuoleva romaanikieli

Pisteeseen hirtetty.

Hän kuuli romaaneissa käytetyn kielen rutisevan korvissaan, se odotti hänen kommentoivan itseään, ja hän tajusi, että myös hän oli odottanut. Oli odottanut jotakuta, joka pukisi sanoiksi hänen ajatuksensa suomalaisen proosan mitäänsanomattomasta kielestä. Kielestä, joka oli kutistunut hiireksi huoneen nurkkaan, kärpäsenpaskaksi paperille. Jotakuta joka kirjoittaisi jotain joka kuvaisi sen kärsimyksen jonka romaanikieli hänelle aiheutti. Silittäisi ja sanoisi, että se ei ollut sinun syysi. Sinä et ole ainoa joka inhoaa sisäsiistiä ja mitäänsanomatonta romaanikieltä. Ja sanoisi vielä, ettei koskaan enää. Lupaisi ettei koskaan enää, että kirjailijat oppisivat kirjoittamaan elävää kieltä.
Ja löydettyään Santerin kirjoituksen hän ei voinut kuin nyökytellä. Juuri noin, noin se on.

Mutta tajutessaan Santerin kirjoituksessa vihdoin löytäneensä sen mitä oli odottanut, hän ymmärsi ettei koskaan tulisi sitä päivää jolloin romaanikieli pääsisi karkuun hirttosilmukasta johon se oli itsensä asettanut. Että kirjailijat koulutettiin käyttämään toteavaa sähkekieltä, se oli ihanne. Ettei kustantamoissa kukaan huomaisi miten turhauttavaa sisäsiisti romaanikieli on.

Suomalainen romaanikieli ei yli sataan vuoteen ollut kehittynyt mihinkään, vaan polki paikallaan.

"Syksy odottaa talven armahdusta. Minä olen onnellinen, minun onneni on uusi. Se perustuu outoon sopimukseen jonka me viikkojen ja kuukausien aikana miehen kanssa teemme. Kun Elsa on poissa, minulla on perhe. Minä opettelen heitä vasta, mutta rakastan jo." Riikka Pulkkinen, Totta, Otava 2010

"Mitä olisi kuitenkin kauneus yksin merkinnyt, mutta kun sen ohessa koko hänen olentonsa oli täynnä hempeää, viehättävää suloutta, jok'ainoa liike pehmeä ja sulava, ruumiin asento luonteva, käynti norja ja kevyt. Ei ollut kukaan hänen vertaisensa, ei sinne päinkään." Minna Canth, Agnes, 1892

Ei, hän oli väärässä. Suomalainen romaanikieli ei polkenut paikallaan, se oli ottanut kolme, neljä, ehkä jopa kymmenen askelta taaksepäin. Ja hän alkoi toivoa, että kirjailijat ottaisivat oppia yli satavuotta sitten kuolleiden kollegoidensa kielestä. Palaisivat edes satavuotta vanhaan, mutta elävämpään kieleen.

Äkkiarvaamatta hän tajusi ehtivänsä kuolla ennen kuin kykenisi tuskastumatta lukemaan ainoatakaan kiiteltyä ja palkittua kotimaista  romaania.

Ja hän itki.


Palaa otsikoihin | 9 puheenvuoroa | Keskustele

18.11.2010 8.58
Vesa Heikkinen
Kiitos, Jouni, väkevästä tekstistäsi. Kuinka kieltä uudistavaa ja lukijaa voimaannuttavaa onkaan kirjoittaa hän-persoonassa itsestään :)

Ite kai ne romaanitkin pitäisi tehdä! Olispahan ainakin mieluisaa kieltä sitten, eiks vaan! Pitäisköhän ruveta proosalle?

Ns. totta puhuen: kai romaanikirjailijakin on aina kielensä vanki. Vaikka kieli vapautta onkin, noin niin kuin periaatteessa. Tai jotain.
18.11.2010 9.19
Mia
Kannattaako lukea?
Nyökyttelet Santerille. Kiinnostavaa tässä on se, että Santeri kertoo, ettei hän ole lukenuta - tai edes aio lukea - kysesitä teosta. Mihin hän sitten perustaa arvionsa. Arvaan: Median teksteihin kirjailijasta.

Yhä useammin voi lukea arviota kirjoista, jotka alkavat "En ole lukenut ja en aio lukeakaan..." Kun WSOYn Eijkens vaati, että KIRJAILIJAN pitää olla esillä enemmän, niin nythän on käynyt juuri niin. Kriitikkona itseään pitävät suostuvat antamaan arvoioita kirjoista lukematta niitä. He perustavat arvionsa mediarepresentaatioon, eli siihen miten KIRJAILJA on mediassa esillä ja muodostavat kantansa lukemattomasta tekstistä ja lukemattomista kirjoista median luomaan (tai itse median perusteella itselleen luomaansa kuvaan).

Lukekaapa vain miesarvioijien naisten kirjoista kirjoittamia arvioita. Kyllä siellä yllättävän usein kiinnitetään huomiota siihen, miltä kirjailija näyttää. Harvemmin sen sijaan kirjoitetaan mieskirjailijoiden ulkoasusta, kun arvioidaan miesten tekstejä.
18.11.2010 9.28
KSH
Kiitokset!
Sekä tekstisi että ennen muuta tuo blogiviitteesi ovat todella moneen kertaan lukemisen, ymmärtämisen yrittämisen ja iloitsemisen arvoisia! Eikä niihin juuri lisättävää olekaan...
18.11.2010 11.28
Jouni Kemppi
Umpihanki
Vesa, on myönnettävä että aivan alku on (muistinvaraisesti) varastettu Sofi Oksaselta, yritän epäonnistuneesti parodioida hänen käyttämäänsä kieltä. Puhdistuksesta kun jäi pitkiä pätkiä mieleeni, luultavasti siksi, että sen lisäksi että luin sen myöskin kuuntelin sen.

Ja ei kukaan ole kielensä vanki, vain sen kahletsima, lue vaikkapa Joycen Finnegans Wake, siinä Joyce hyvinkin onnistuneesti pyristelee irti kielensä kahleista. Saattaa tietenkin olla, että pyristellessään irti yksistä kahleista hän loi uudet.

En muista mistä tämä on peräisin, mutta:

"Mieli on kielensä vanki vain jos sylki raiskaa sen ensin"
18.11.2010 11.38
Jouni Kemppi
Mia, Santerihan siellä mainitsee lukeneensa Rajan ja ei Pulkkisen käyttämä kieli Tottassa ole juuri muuttunut (En tosin itsekään ole vielä lukenut Totta'aa loppuun, ehkä hän kirjan lopussa intoutuu ottamaan kielellisiä riskejä?). Joten ei hän pelkästään mediatietojen varassa ole. Luitko muuten koko tuon jutun? Hänhän käyttää Pulkkista vain esimerkkinä, eli Pulkkinen ei suoranaisesti ole kritiikin kohde.

Pulkkinen ei ole yksin, juurikin kielestään kiitetty Sofi Oksanen ja sukupuolesta riippumatta monet muut romaanistit käyttävät samaa "talouskieltä". Ei uskalleta ottaa minkäänlaisia riskejä, kukaan ei uskalla kirjoittaa että ulkona vihmoo vettä.

Siinä toki olet oikeassa, että naispuolisten kirjailijoiden ulkonäköä kommentoidaan, mutta se taas ei kuulu tähän keskusteluun.
18.11.2010 12.04
Luetun ymmärtäminen
Vanhaa vitsiä lainatakseni
Miia: ei tarvitse syödä koko kananmunaa, havaitakseen että se on mätä.
18.11.2010 12.12
Kriitikko
Kyllä me luemme
Mia totesi, että monet itseään kriitikkona pitävät antavat kirjoista lausuntoja lukematta kirjaa.

Oikea kriitiikko ei näin menettele. Eikä hän liioin kiinnitä pienintäkään huomiota kirjailijan ulkonäköön - siitä puhumattakaan, että hän kommentoisi sitä kritiikissään.

Meitä teokseen keskittyviä fundamentalistejakin sentään vielä on.
18.11.2010 12.29
Erkki
Helpompi kääntää
Olisikohan menestykseen pyrkivillä nykykirjailijoilla mielessä se, että heidän teoksiaan on tarpeen tullen helpompi kääntää vieraille kielille, jos he käyttävät "sisäsiistiä ja mitäänsanomatonta romaanikieltä"?
3.3.2011 19.14
Ludmilla
On muunkinlaista...
Luen juuri Pirkko Lindbergin Hotelli Kaipausta, joka ainakaan ei pode mitään kielitaantuman oireita. Ei minusta Kristina Carlsonin Herra Darwinin puutarhurikaan, eikä Maritta Lintusen Mozartin hiukset sen puoleen. Muuten on tainnut tulla luettua lähinnä käännöskirjallisuutta.