Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Jouni Kemppi on vantaalainen runoilija. Tienatakseen elantonsa hän työskentelee Kotimaisten kielten keskuksessa järjestelmäasiantuntijana.

Jouni Kemppi

24.6.2010 10.39

Kuka kaivaa vallihaudat ja ruokkii kalat?

Pitäisi tavata se mies vanki lasta kun hänkin,

puolipukeissa ikkunasta,

roikkui minun alapuolellani

Nyt hivenen kadun hupiani sillä alunperin taustalla oli vakava ajatus.

Heidän elämänhistoriassaan kun on paljon samoja asioita kuin meidän
muidenkin elämässämme, mutta

myönnän kuitenkin että joskus tekisi mieli hyppiä seinille.

Mutta näillä seinillä on tauluja, eikä ihan mitä vain tauluja.

Alkuperäisissä kehyksissään

ne ovat saavuttaneet jo yli sadankymmenen vuoden iän, yhdessä

pikkuruiset raput kääntyy sisään kuin seisoisi, portaikossa joka uppoaa
takaraivoon

se tuo mieleen kellot.

Aurinko on jo lähtenyt pois takapihalta.

Vein illalla lehtiä lehtiroskikseen, löysin Kolmannen konstaapelin, kuka

näitä oikein heittää pois?

Kuka

kaivaa vallihaudat ja ruokkii kalat?

Kun muut hiljentyvät, pääsiäispäivänä,

tämä huoneisto on jo myyty,

ja nyt viidakosta puuttuu enää lintu tai pari, ennestään täällä majailee

parvi matelijoita joille kasvatan raitoja



Se on elämäntapa josta ei helposti pääse eroon,

kierre joka säilöö siemeniään.     Varjoja,

harmaa pigmentti on hyvin harvinainen.

Herätä päiväunilta, huomata rinnoilta ja poskilta puuttuvat

kyynelmerkit,

mutta mitä minä voin sille että rakastun aina?

Tunnen jäätyneeni onnelliselle puoliskolle,

anna minulle eriskummallisen otsasi rypistys.

Olen ollut melkein käytännössä melkein selvinpäin melkein viikon,

{tavan rakentamiseen kuluu 21 päivää.}

Mikä tahansa positio on väärä,

odotan sitä, että minulle kasvaa parta,

jotta pääsen käyttämään hameita.

Jumalan syli on avara. Onko ihme jollei vastaanporskuttelevaa rekkaa näe?
Me pelastamme ruumiisi.

Päämääriä saavutetaan. Siksi muut voivat hankkia lapsia yllin kyllin.

Antaa ruostua ja rapistua.

Melkein kuin jahtaisi häntäänsä,

kuin jahtaisi norsulaumaa,

jolla on hiiren voimat.



Mutta jos häpeäni ei muutu syyllisyydeksi

se jää sisälleni.

Minussa jo niin paljon pilkkuja, että kohta tarvitsen lasit.

Ajatukset menevät elinten läpi,

voi olla että kädessä sormiluku vaihtelee tilanteen mukaan.

Olen hyvää vauhtia muuttumassa valkosuklaaksi,

[juon kahvia rasvantuoksuisessa keittiössä.]

Näinkin kaukaa heistä erottaa seksuaalisen kiihkon, tämä on sinun päiväsi.

Mutta se joka liikkuu yöllä kompastelee,

Eikä minussa ole valoa.

Päiväni katoavat jonnekin ilman että pääsen rakentumaan.


Eikä kukaan puhu minulle, tämä tyhjän sylin kipu.

Täällä ei säärikarvoja tarvitse koskaan ajaa,

saa olla lapsi, saa näyttää lapselta eikä vielä tarvitse huolehtia sellaisista asioista.

Ruumiini elimet toimivat yhdessä,

ne laajentuvat kunnes pääsen siihen maailmaan.

(Mitä nämä ruumiinosat symboloivat?)

Mutta älä vie minulta uutta lelua, vie minut vain pois tilanteesta.

Lattiaan on merkitty oikea kulkusuunta jotten eksyisi.

Mitä nämä perhoset tekevät vatsassani?

Palaa otsikoihin | 1 puheenvuoro

24.6.2010 10.49
Jouni Kemppi
Ei aivan taivu tämä blogialusta tämän runon asetteluun, mutta menkööt tuollaisena.

Vaikka runossa mainitaankin pääsiäispäivä niin hyvää juhannusta kaikille.

Tää pötkii koht'sillään lomille.