Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Hanna Lappalainen. Kuva: Kotuksen arkisto.

Hanna Lappalainen toimii suomen kielen yliopistonlehtorina Helsingissä
mutta tarkkailee kielenkäytön ilmiöitä myös asuinseudultaan
Etelä-Karjalasta käsin. Hän on työskennellyt aiemmin Kotuksessa ja
tutkinut mm. vuorovaikutusta Kelassa ja R-kioskilla.

Hanna Lappalainen

4.1.2011 15.55

Tutkijasta opettajaksi

Kuuden vuoden päätoimisen tutkimisen jälkeen on ollut jännittävää heittäytyä opettajaksi.

Pääsyy pitkään vaikenemiseeni täällä blogissa ovat olleet juuri uudet työtehtävät, jotka ovat vieneet mukanaan.  Lukukausi opiskelijoiden ja opetuksen parissa on ollut antoisa.  Kun tähän asti olen katsonut kieltä ennen muuta siitä näkökulmasta, miten se vaihtelee puhujan ja tilanteen mukaan, lauseopin opettaminen onkin ohjannut huomiotani toisentyyppisiin kielenilmiöihin. Sanomalehtiä lukiessa silmät osuvat nyt otsikoihin, joissa on jokin harvinaisempi lausetyyppi.

Opettaminen on havahduttanut myös huomaamaan sen, että ei ole ollenkaan helppoa löytää sellaisia oikeita tekstejä, joissa ei olisi jotain monimutkaista ajatellen opiskelijaa, joka vasta opettelee lauseopin ydintä.  Toisaalta hankalat ja tulkinnanvaraiset tapaukset ovat usein oppimisen kannalta hedelmällisimpiä. Usein olen kuitenkin turvautunut Petri Tammisen novelleihin ja netistä poimittuihin uutisotsikoihin, koska niissä lauserakenteet ovat olleet riittävän yksinkertaisia

Odotan iloisen jännittyneenä tulevaa kevättä. Jo pari viikon päästä pääsen lukemaan, millaisia havaintoja opiskelijat ovat tehneet sinuttelusta ja teitittelystä, tervehdyksistä ja 3. persoonan pronomineista eli sanotaanko ihmisestä puhuttaessa hän vai se. Kevään aikana pääsen seuraamaan myös monen pienimuotoisen tutkielman valmistumista ja opin taatusti uutta tilanteisesta vaihtelusta, kaksikielisyydestä, kielellisistä asenteista ja monesta muustakin.

Sillä, millainen kuva meillä on kielestä ja mitä siitä tiedämme, heijastuu siihen, millaisiin asioihin kiinnitämme puheessa ja kirjoituksessa huomiota. Kun tulevina viikkoina opetan taiteentutkimuksen opiskelijoille oikeinkirjoitussääntöjä, tarkkailen väistämättä enemmän taas pilkkujen paikkoja, isoja alkukirjaimia ja yhdyssanavirheitä, mutta toivottavasti en vain niitä. On sääli, jos en näe mitään muuta, sillä niissäkin teksteissä, joissa on kosolti virheitä, on useimmiten paljon sellaista, joka ansaitsee tulla huomatuksi.


Palaa otsikoihin | 2 puheenvuoroa | Keskustele

5.1.2011 12.04
Erkki
Kerro opetuskokemuksistasi!
Luulisin, että sekä entisiä että nykyisiä (yliopiston)opettajia kiinnostaisi suuresti, jos kertoisit blogissasi opetuskokemuksistasi, niin myönteisistä kuin mahdollisista kielteisistä. Ei ole liikaa sellaisia foorumeja, joissa näitä asioita käsitellään. Mielestäni ammattilehdissä pyritään joskus antamaan ulospäin liian siloteltu kuva opetuksen arkipäivästä. Tällä en kuitenkaan tarkoita, että epäkohtia, jos niitä on, pitäisi erityisesti korostaa, mutta realistista ja kriittistä tarkastelua yliopisto-opetuksen ja -opiskelun arkipäivästä tarvitaan. Kirjoittamisiin!
7.1.2011 12.30
Hanna Lappalainen
Kiitos vinkistä, Erkki!
Tällainen oli vähän ajatuksenikin. Yritän kuitenkin pitää painopisteen kielessä - siis siinä, millaisia ajatuksia opettaminen herättää kielestä, mutta varmasti sivussa tulee nostettua muitakin asioita esiin.