Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Hanna Lappalainen. Kuva: Kotuksen arkisto.

Hanna Lappalainen toimii suomen kielen yliopistonlehtorina Helsingissä
mutta tarkkailee kielenkäytön ilmiöitä myös asuinseudultaan
Etelä-Karjalasta käsin. Hän on työskennellyt aiemmin Kotuksessa ja
tutkinut mm. vuorovaikutusta Kelassa ja R-kioskilla.

Hanna Lappalainen

3.2.2011 10.36

Sinuttelua ja teitittelyä

Yksi visaisimpia kysymyksiä tietyissä puhetilanteissa on puhuttelutavan valinta.

Keskustelin asiasta pari viikkoa sitten radiotoimittajan kanssa ja yritin muotoilla jonkinlaista ohjetta pulmatilanteisiin. Arvelin, että on varmempaa teititellä ainakin selvästi itseä vanhempaa ihmistä, jota ei tunne hyvin – ainakin asiakaspalvelussa.

Jouduin toteamaan saman tien, ettei omilla ohjeillani pitkälle pääse. Törmäsin parin päivän päästä naiseen, joka on oman arvioni mukaan vähintään 60-vuotias. Olemme tavanneet aikaisemmin kerran pari seurakunnan tilaisuuksissa ja vaihtaneet niissä tilanteissa muutaman sanan.

Koko yllättävän tapaamisen aikana en saanut päätetyksi, sinuttelisinko vai teitittelisinkö häntä. Kokisiko hän teitittelyn etäisyyden ottamisena vai kohteliaisuutena? Loisiko sinuttelu positiivisella tavalla yhteisyyttä vai tuntuisiko se liialliselta tuttavallisuudelta? Lopulta luovin tilanteen höpöttämällä säästä ja puhumalla itsestäni välttyäkseni viittaamasta puhekumppaniini. Noloa.

Viime päivinä olen lukenut opiskelijoiden tekemiä havaintoja puhuttelumuotojen käytöstä.  Opiskelijat ovat tarkkailleet sinuttelun ja teitittelyn käyttöä erityyppisissä televisiokeskusteluissa, asiointitilanteissa ja perheenjäsenten kesken. Vaikka otos on pieni, esiin nousee kiinnostavia seikkoja. Aiemmat havainnot siitä, että nuorten ja perheen kesken sinuttelu on lähes yksinomaista, ei yllätä, mutta toistuva huomio siitä, että naisia teititellään useammin kuin samanikäisiä miehiä, olisi tarkemman selvityksen arvoinen asia. Miksi näin? Olisi hauska kuulla tästä ajatuksia.

Vaikka nuoriso suosii sinuttelua, ei voi yleistää, että teitittely olisi häviämässä, sillä ainakin asiakaspalvelutilanteissa eläkeikäisiä teititellään hyvin yleisesti. Vaikutusta puhuttelutavan valintaan tuntuu olevan sillä, missä roolissa puhuttelija ja puhuteltava ovat. Kun toimittaja, ministeri ja myyjä esiintyvät instituution edustajina, heihin kohdistuu erilaisia odotuksia kuin arkitilanteissa. Eikä sosiaalinen taustakaan liene merkityksetön. Vai millä selittäisi sen, että munkkiniemeläisiä asiakkaita teititeltiin yhden havainnoijan mukaan enemmän kuin Sörkan kulmilla asioivia? Tai että toimittaja teitittelee VR:n toimitusjohtajaa mutta sinuttelee veturinkuljettajaa?


Palaa otsikoihin | 5 puheenvuoroa | Keskustele

3.2.2011 15.22
hdhdhd
niin
Muistan, kun nuoret miehet vielä sinuttelivat minua. Nykyään ne teitittelevät. En ymmärrä.
4.2.2011 12.20
Erkki
Niinpä niin
Muistan, kun nuoret naiset hymyilivät minulle. Nyt he katsovat ohitseni. Ymmärrän sen.
4.2.2011 12.28
Joel Alvar Henkinen
Armeija iskosti teitittelyn ns. takaraivoon. Intin jälkeen työskentelin lähettinä pari vuotta, ja teitittelin järjestään kaikkia paitsi itseni ikäisiä, sillä sellainen tuntui tönköltä. Muuten se tuntui erinomaisen luontevalta.
Sittemmin kun olen itse ollut asiakkaana ja palveltavana (erityisesti puhelinmen kautta asioidessa) on korvaani särähtänyt se että minua sinutellaan. Sen sijaan kasvokkain asioitaessa en koe tätä yhtään ongelmalliseksi.
5.2.2011 21.27
Jukka K. Korpela
Nykyisin ongelmasta ei välitetä
Nykyisin yhä useammat ohittavat koko sinuttelun ja teitittelyn probleeman. Seuraava on autenttinen lainaus (Suomen suurimman sanomalehden) asiakaspalvellun viestistä:

”Kiitos viestistäsi.

Milloin olette täyttäneet kyseisen lomakkeen?”

Toisin sanoen sinutellaan ja teititellään ihan sekaisin, ja mukaan sotketaan myös muoto, jolla kieliopin sääntöjen mukaan puhutellaan useaa henkilöä.

Sinuttelun ja teitittelyn sotkeminen saattaa olla jopa tarkoituksellista: halutaan samalla olla läheisiä ja kunnioittavia.
6.2.2011 21.43
Erika
O tempores, o mores
(Yllä olevassa lainauksessa ei teititelty kertaakaan.)

Mitä minuun tulee, jos olen vähänkin epävarma siitä, sinutellako vai teititellä, teitittelen; vastapuolihan voi aina sen jälkeen ehdottaa sinunkauppoja, jos siltä tuntuu.

Oikeastaan on aika surullista, että tällaisen peruskanssakäymispässinlihan on täytynyt muodostua pulmaksi. Juuri tämän takia joskus aikoinaan keksittiin tavat! Ne vain jossain vaiheessa katosivat jonnekin. Tulos: sormi menee suuhun juuri silloin kuin pitäisi puhutela toista ihmistä.