Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Hanna Lappalainen. Kuva: Kotuksen arkisto.

Hanna Lappalainen toimii suomen kielen yliopistonlehtorina Helsingissä
mutta tarkkailee kielenkäytön ilmiöitä myös asuinseudultaan
Etelä-Karjalasta käsin. Hän on työskennellyt aiemmin Kotuksessa ja
tutkinut mm. vuorovaikutusta Kelassa ja R-kioskilla.

Hanna Lappalainen

14.8.2009 9.47

Miten sujuu small talk?

Suomalaisetkin osaavat rupatella ja vieläpä ihan tuiki tuntemattomien kanssa. Aivan suotta meitä haukutaan tuppisuiksi.

Sen havaitsin jälleen tällä viikolla, kun liikuin julkisilla kulkuneuvoilla pääkaupunkiseudulla, joka on ymmärtääkseni tässä suhteessa erityisen pahamaineista aluetta.

Jo aamubussissa matkalla Itä-Helsingistä keskustaan opin paljon uutta siitä, miten diabetestä sairastavaa kissaa hoidetaan ja millaisia tapoja tällä 12-vuotiaalla katilla on. Ja ihastuneena seurasin saman päivän iltana, miten nopeasti ja luontevasti eläkeläispariskunnasta tuli hyviä tuttuja 3-vuotiaan tytön ja hänen äitinsä kanssa Keravan bussissa.

Rupattelu tuntuu olevan varsin tavallista myös asiointitilanteissa. Sen olen huomannut esimerkiksi tutkiessani kioskikäyntejä, ks. tarkemmin http://kirjat.finlit.fi/index.php?showitem=2166 . Ostoksensa voi hoitaa kyllä puhumattakin, ja osa asiakkaista asioikin niukkasanaisesti – ilman, että siitä syntyy mitenkään epäkohteliasta vaikutelmaa.

Varsin moni kuitenkin käyttää hyväkseen ne mahdollisuudet, jotka lyhyenkin asian hoitaminen tarjoaa rupattelemiseen. Rupattelu harvoin edes pidentää käyntiä, sillä useimmilla on taito ajoittaa se optimaaliseen kohtaan: esimerkiksi niihin hetkiin, jolloin myyjä on lottokoneella eikä toimenpide itsessään edellytä puhumista.

Kulttuuriimme kuuluu vapaus olla hiljaa ja omissa oloissaan, eikä tätä tarvitse minusta hävetä. Ei kaikkien tarvitse olla suuna päänä tuttavuutta tekemässä. Mutta ehkä jotain voisi kuitenkin oppia.  Anoppini kertoi ryhtyneensä vastikään juttusille afrikkalaissyntyisen miehen kanssa. Mies ilahtui mutta oli hämmästynyt suomalaisrouvan spontaanista eleestä – ei hänen kanssaan kukaan koskaan halua jutella.

Haluan rikkoa tämän stereotypian: ensi kerralla päivittelen lämmintä kesää maahanmuuttajan enkä sen tutun naapurin kanssa.


Palaa otsikoihin | 15 puheenvuoroa | Keskustele

21.8.2009 11.22
Kirsi Kokkonen
totta
Hyvä, Hanna! Joitakin vuosia aiemmin meillä vieraili amerikkalaisia opiskelijapoikia, jotka olivat kuulleet suomalaisten juroudesta(ajatella,että Amerikassa asti siitä puhutaan),mutta he yllättyivät iloisesti sen 10 päivän aikana,jotka kiertelivät kouluja ja ostoskeskuksia.Suomaliset olivat varsin lämpimiä ja puhelevaisia heidän mielestään.Rupattelu liikkuessa siellä ja täällä voi myös lievittää jonkun lähimmäisen yksinäisyyttä,joten kannustakaamme toisiamme kaikin tavoin tähän small talkiin.
21.8.2009 15.40
EV
Tuppisuun puolustus
Minusta on toisaalta kivaa, että tässä "jurossa maassa" saa olla myös ujo ja puhumaton, ilman että siitä saa erityisen raskasta leimaa päähän. Erästä (mielestäni varsin ulospäinsuuntautunutta) ystävääni oltiin kuulemma miltei viemässä masennuksen vuoksi hoitoon, kun hän vietti vaihto-oppilasvuotta Espanjassa. Hän oli kuulemma niin hiljainen ja vetäytynyt. Omasta mielestään hän oli siellä niin kuin täälläkin ja vaikutti hiljaiselta ainoastaan siksi, että kaikki muut pälättivät jatkuvasti kilpaa toistensa päälle. No, tuskinpa kaikki espanjalaisetkaan aivan sellaisia ovat. Kävi vain ikävä, stereotypiaa ruokkiva sattuma. :)
11.9.2009 12.01
Saara Newton
Ne näkymättömät rikottavat kielimuurit
Puhut aivan asiaa Hanna. Tällä aiheella on monta puolta. Suomalaiset ovat kuuluja hiljaisuudestaan, mutta toisillemme osaamme puhella niitä näitä missä ja milloin vain. Siitä minulla on kokemusta. Varsinkin kahden lapsen äitinä tulee usein juteltua leikkipuistoissa ja muualla toisten äitien kanssa ja kerrottua omista lapsistaan. Mutta kun on ulkomaalainen kyseessä, niin yhä harvempi aukaisee suutaan. Ehkäpä siinä törmätään siihen hiljaiseen näkymättömään muuriin, kun pitäisi puhua vierasta kieltä. Pelätään että tehdään kieliopillinen virhe (mistä syytän meidän koululaitosten kieliopillista painotusta), vaikka tärkeintähän pitäsi olla viestin ymmärretyksi saaminen. Austraalialainen mieheni sai olla töissään lähelle vuoden, ennen kuin osa sanoi edes huomenta. Minä taas muistan vaihto-oppilaana ollessani ollleeni sanaton ensimmäiset pari kuukautta, kunnes sain sen pääni sisäisen muurin rikotuksi ja aloin puhumaan. Se opetti minulle paljon small talkista ja nykyisin en ujostele höpötellä ventovieraiden kanssa ja samalla laajennan maailmankuvaani. Mutta meitä on onneksi moneksi, äänekkäitä ja hiljaisia ja kunnioittakaamme kaikkia omina yksilöinä.
11.9.2009 18.59
Fresa
Rupattelijoita löytyy
Aika usein törmää arkisia asioita hoidellessa rupatteleviin kaupan myyjiin ja muihin asiakaspalvelijoihin. Pieni jutustelu asioiden hoitamisen lomassa piristää kummasti vaikkapa sitä muuten niin rutiininomaista ruokakauppareissua.
Olen huomannut, että vanhemmat naisihmiset etenkin ovat kunnostautuneet aloittamaan small talkia tuntemattomien kanssa. Olipa sitten uimahallin saunassa, bussipysäkillä tai Kelan jonossa, niin aina löytyy joku mummo muutaman sanan vaihtamaan. Liekö yksinäisyys, joka saa mummot jutustelemaan sille, joka viereen sattuu tulemaan.
Vaikka yleensä ihan mukava onkin muutama sana vaihtaa bussia odotellessa, niin kyllä sen juron suomalaisen itsestäänkin väkisin välillä löytää. Välillä sitä vaan huvittaa olla hiljaa ja omissa oloissaan, ja toivoo, ettei tuo viereinen mummo nyt vaan avaisi suutaan.
13.9.2009 10.18
Riikka
Small talk riesana
Kyllä suomalaiset ovat small talkata, ihan kiusaksi asti. Aikasyöpöt hyökkäävät jutustelemaan aina justiinsa, kun on kiire jonnekin. On ilimoja pielly!
13.9.2009 20.11
Lissu
Nykysuomalainen taipuu small talkiin - vaaditaan vain suotuisat olosuhteet!
Suomalainen nuori harvoin kokee varsinaista tarvetta jutella vierustoverilleen esimerkiksi julkisissa liikennevälineissä varmasti niinkin yksinkertaisesta syystä kuin että päivän tapahtumat ja mieltä askarruttavat asiat käydään läpi yhdessä ystävien kanssa. Toisin kuin seniorikansamme, jotka yksinäisissä kaksioissaan eivät pääse harjoittamaan äänihuuliaan kovinkaan usein. Monesti sanallinen arkku aukeaa vasta, kun oman ja tuntemattoman kanssamatkustajan jakama hetki saa käänteen, joka heitä molempia yhdistää. Esimerkiksi bussin jarruttaessa horjahtava eläkeläinen tarrautuu kiinni hihapuolesta tai bussi vaikka hajoaa tien varteen ja tulee piinaavia odotuksen minuutteja. Silloin tuntemattomasta kanssamatkustajasta saa oivan keskustelukumppanin; onhan jo tarjolla valmis aihe, joka molempia yhdistää.

Ulkomaalaistaustaisten henkilöiden kanssa small talkin aloittaminen saattaa olla monelle kynnys jo ainoastaan sen vuoksi, ettei esimerkiksi pelkän tumman ihon perusteella voida olettaa, että henkilö puhuu ainoastaan englantia. Hänhän saattaa vaikka loukkaantua, kun automaattisesti hänen kohdallaan kieli vaihtuu englantiin. Ellei hän loukkaannu, voi itse joutua epämukavaan tilanteeseen, jollaista suomalainen aina sulavasti väistelee. Olen tullut tässä asiassa myös siihen johtopäätökseen, että suomalaisella on hyvin japanilainen ajatustapa kielten puhumisesta; jos kieltä ei osata täydellisesti, emme puhu sitä ollenkaan! Kuinka epämiellyttävää se olisikaan molemmalle osapuolelle jos lause jäisi väärinymmärretyksi tai jopa täysin ymmärtämättä.
14.9.2009 15.38
Kirsi
Kyllä hoituu
Hyvä Hanna! Kirjoituksesi sai minut todella miettimään suomalaisten paljon mainostettua puhumattomuutta. Suomalaisilta mielestäni kyllä hoituu small talk, sillä he puhelevat keskenään niin kaupan kassalla kuin junassa istuskellessakin. Ainakin itse huomaan usein juttelevani niitä näitä erityisesti tutuksi tulleelle kaupan kassatädille sekä myös koiraa ulkoiluttaessa tulee rupateltua toisten koiranomistajien kanssa. Toisaalta minusta on välillä ihanaa vain istua bussissa mp3-soitinta kuunne-llen, kenellekään puhumatta. Suomalaisessa ”jurossa” yhteiskunnassa puhumattomuuskin on sallittua eikä kukaan välttämättä odota sinun avaavan vuosisadan keskustelua. Kuitenkin pieni rupattelu piristää aina päivää ja erityisesti juna –tai bussimatkat kuluvat nopeasti keskustelun siivittämänä Ulkomaalaiset ovat usein kuulleet suomalaisten juroudesta ja yleensä he yllättyvät positiivisesti Suomessa oleskellessaan. Juuri tänään juttelin koulussa bulgarialaisen vaihto-oppilaan kanssa, joka kertoi kuulleensa, että suomalaiset ovat aika ujoja avaamaan suutaan. Itselleni tuli heti sellainen olo, että haluan vakuuttaa hänelle, ettei asia välttämättä ole niin. Niinpä juttelimme niitä näitä: kyselin hänen koulustaan, mitä hän odottaa vaihdoltaan ja miten hän on jo viihtynyt. Usein suomalaisilla on suurempi kynnys aukaista suunsa ulkomaalaisten sattuessa kohdalle, koska pitäisi käyttää vierasta kieltä. Olen huomannut, että monet palvelualojenkin ihmiset eivät käytä esim. englantia ulkomaalaisia palvellessaan vaan yrittävät pärjätä tilanteissa sain suomella. Pelätään liiaksi kieliopillisia virheitä, vaikka pääasia olisi tehdä asia ymmärrettäväksi. Omaa kielitaitoaan voi parantaa vain puhumalla.
Yritän itse avoimin mielin puhella ventovieraille, mutta toisinaan haluan olla myös rauhassa . Me kaikki olemme erilaisia, hiljaisia ja puheliaita, ja erilaisuutta pitää mielestäni kuitenkin kunnioittaa.

14.9.2009 19.10
Harju
Päivän piristysruiske.
Itselle small talk ei ole koskaan aiheuttanut mitään sen suurempia henkisiä ponnisteluja, koska koen ”hiljaiset hetket” paljon ahdistavampana kokemuksena, kuin pienen hetken kestävän juttutuokion. Vaikka olenkin suhteellisen ulospäin suuntautuva henkilö, en silti ala ihan noin vain juttelemaan ihmisille. Tarkastan kumminkin tilanteen ennen kuin sen kummempia aloitteita alan tekemään. Ihan pelkästä ilmeestä voi jo päätellä, että onko hyvä vai huono hetki jutella. Ainakin itse olen yleensä hyvin positiivisesti ottanut vastaan kaiken small talkin. Vaikka olisi ”huono päivä” niin small talk on omalla kohdalla ainakin piristänyt päivää.
14.9.2009 23.29
Riitta-Liisa
Jokainen tallaa tyylillään.
Olet aivan oikeassa, Hanna. Suomalaiset on aina leimattu juroksi kansaksi, vaikka kyllä meiltäkin tarvittaessa small talk sujuu. Emme välttämättä ole yhtä ulospäin suuntautuneita kuin aiemmassa kommentissa mainitut espanjalaiset, mutta osaamme mekin keskustella siinä missä ulkomaalaiset.

En pidä suomalaisten hetkittäistä juroutta kuitenkaan mitenkään huonona asiana. Ennakkoluulo juroudestamme antaa meille mahdollisuuden olla halutessa ujoja ja hiljaisia kuitenkaan antamatta epäkohteliasta vaikutelmaa. Ja päinvastoin puheliaalla tuulella ollessa voi hyvin jutella työmatkalla vierustoverin kanssa säästä tai päivän polttavista uutisaiheista.

Olemme siinä suhteessa ns. välivaiheilla, milloin ei katsota epäsopivaksi olla erityisen puhelias, mutta ei myöskään ujo ja hiljainen. Jokainen saa olla millainen haluaa ja sehän tässä hienoa onkin.
26.9.2009 8.14
Outi
Inhoan small talkia!
Kun istun bussissa, tahdon olla rauhassa. Mutta valitettavasti viereen saattaa istua joku omasta mielestään leppoisa sosiaalinen ihminen, jonka mielestä on niiiiin kiva vähän jutella ettei aika tule pitkäksi....

Hyvästi varttitunnin pituinen ikioma hetki, jonka olisin halunnut käyttää omiin ajatusteni seurassa, ikkunasta ulos tuijottaen!

Joudun seuraneidin virkaan, ja siinähän ei minun mielipidettäni kysytä.


Alkaa matkan pituinen keskustelu aiheesta
"No, taisi tämä bussi tällä kertaa lähteä ajoissa, eikö olekin hyvä asia? Viimeksi bussi oli myöhässä, ikävää ettei pysytä aikataulussa, etkö olekin samaa mieltä? Tänä aamuna vähän satoi, johtuu syksystä, syksyisin usein sataa, vaikka kyllähän kesälläkin joskus sataa, eikö sadakin? Lihaperusnalaatikko on tänään tarjouksessa, se on todella edullista, täytyy töiden jälkeen mennä ostamaan, vaikka parempi olisi tehdä ruoka itse eikä syödä eineksiä, eikö sinustakin?"

Onko tuollainen hölpötys todellakin vaitioloa arvukkaampaa? Olenko tympeä ihmisvihaaja ja huonokäytöksinen mököttäjä, jos en jaksa hymyilllä, nyökkäillä rohkaisevasti, tuijottaa silmiin, ynähdellä myöntävästi ja vastata että "niin,aivan" ja "olet oikeassa" ja "näinhän se on"?
2.10.2009 14.01
Pauliina
Kokeile Suomessa suomea
Keskusteluissa on pohdittu sitä, miksi ulkomaalaisille ei puhuta. Toisille kynnys vieraan kielen puhumiseen on korkea, joskus taas ei tiedä millä kielellä keskustelun ulkomaalaistaustaisen näköisen ihmisen kanssa aloittaisi.

Entäpä jos olettaisimme, että henkilö - vaikka ei supisuomalaiselta näytäkään - osaa suomea. Jos ei osaa, niin sitten voi kokeilla muita kieliä.

Itse ilahduin Pariisissa käydessäni kovasti, kun minulta kysyttiin tietä ranskaksi - jota en yhtään osaa.

Ja toisen kerran kahvilassa vanha nainen istui pöytääni ja alkoi rupatella minulle ranskaksi. Meillä oli oikein mukavaa.

Moni Suomessa asuva ulkomaalaistaustainen osaa suomea - tai haluaisi oppia, jos antaisimme heille tilaisuuden.
2.10.2009 15.13
Santra
Small talk piristää!
Olen samaa mieltä kanssasi siinä, että kyllä me suomalaisetkin osaamme jutustella tuntemattomien kanssa. Jutustelumme määrä vain jää kaiketi yleisellä asteikolla vähäisemmäksi muiden maiden kansalaisiin verrattuna. Itse pidän small talkista, mutta en kuitenkaan ihannoi esim. amerikkalaisten rajatonta lavertelua ilman loppua. Rajansa kaikella ja uskon siihen, että kun suomalainen joskus avaa suunsa niin sieltä tulee myös jotain mitä hän oikeasti tarkoittaa. Jutusteluhalukkuus on mielestäni myös paljolti yksilöstä kiinni.
Mielestäni on kiinnostavaa vaihtaa ajatuksia aivan tuntemattomien eri-ikäisten lajitovereiden kanssa. Small talk tarjoaa minulle uusia näkökulmia ja voi muuttaa ajatusmaailmaani hyvinkin paljon. Minua yleensä aidosti kiinnostaa tietää mitä muille kuuluu, joten pieni jutustelu on vain harvoin väkinäistä. Otan aina kohteliaisuutena sen, kun joku aloittaa keskustelun kanssani. Tietenkin on myös niitä epäsosiaalisia päiviä, jolloin haluan olla täysin yksin omien ajatusteni kanssa, eikä minua kiinnosta se mitä kämppikselleni kuuluu.
Mielestäni ihmiset lukevat toisiaan ja arvioivat jutusteluhaluiset ihmiset, jotka näyttävät helposti lähestyttäviltä. Arviointi halukkuudesta small talkiin ei kaikkien kohdalla kuitenkaan näytä onnistuvan. Varsinkin ammatinharjoittajan pitäisi lukea asiakastaan onko hän halukas keskustelemaan maksamallaan ajalla. Täysin tuntematon hieroja pilasi rentoutumiseni täysin kertoessaan koko elämäntarinansa ja odottaen minulta kommentointia. En tiedä oliko ongelma siinä, ettei hän voinut lukea naamaltani että haluan olla ihan hiljaa vai oliko hän vain erittäin puhelias.
Mainitsit ulkomaalaisten syrjinnästä small talkin suhteen ja tämä on mielestäni totta. On hyvin surullista, että useat stereotypiat vaivaavat suomalaisten suhtautumista ulkomaalaisiin. Esimerkiksi ruokakaupassa hedelmiä valitessa harva suomalainen lähestyy ulkomaalaista rupattelumielessä ja tämä stereotypia ohjaa kaiketi myös omaa toimintaani. Itse ehkä koen myös jonkinlaisena esteenä sen, etten tiedä mitä kieltä henkilö puhuu ja pelkään nolaavani itseni, jos puhun hänelle suomea. Suomalaisena minun täytyisi kuitenkin antaa maastani ja suomalaisista positiivinen kuva vierailijalle, eikä laiminlyödä tai väheksyä heitä, vaikka kyseessä olisikin vain small talk.

9.11.2009 18.56
mari
Sutunnainen rupattelija
Aiheesi sai miettimään sitä, millaisia me suomalaiset olemme puhujina.

Itse henkilökohtaisesti en harrasta tuntemattomien ihmisten kanssa rupattelua, ellei tilanteeseen liity tietty riski tulla itse naurunalaiseksi tai väärinymmäretyksi. Muutama päivä sitten kaupassa olessani maksoin ostoksia kortilla, jonka toimivuus oli ollut kyseenalaista jo useamman kuukauden. Kun tuli aika ojentaa kortti myyjälle aloin vaistomaisesti selittää syitä sille, miksi kortti ei mahdollisesti toimisikaan. Samalla myyjä sai kuulla kertomukseni toisen kortin hävittämisestä ja vakuutteluni tililläni olevista rahoista, sekä paljon muutakin ei niin oleellista tietoa.
Suomalaiset on luokiteltu varsin kylmäksi kansaksi, jotka eivät päästä uusia ihmisiä helposti lähelleen. Näin on voinut kyllä olla joskus, mutta nykypäivänä suomalaiset tuntuvat olevan kyllä varsin sosiaalista kansaa, jolla juttua riittää aiheesta kuin aiheesta. Suomesta on kasvamassa varsin monikulttuurinen maa, jossa ihmisten on opittava uusien kulttuurien tapoja ja eleitä pärjätäkseen työelämässä ja sen ulkopuolella. Aion itsekin kantaa oman korteni kekoon ja yrittää avata suutani muussakin kuin selittelyn merkeissä.
15.3.2010 15.35
espanjan asukki
small talkista
Hieno teksti, joka sai ajattelemaan small talkkausta. Varmasti jollekin mummolle, joka kaupassa asioi, on helpottavaa saada turista asioista siellä ja voi olla jopa päivän ainut jutteluhetki. :)

Mutta en voi olla pohtimatta small talkin pinnallisuutta. Siis kuinka esimerkiksi Espanjassa ihmiset tervehtii tyyliin: "Hola, que tal?" ja aina eivät edes jää vastausta kuuntelemaan. Aluksi yritin mukautua ja itsekin kysyin, mutta nyt jotenkin "ärsyttää" tuo tapa. Siis että kysytään mitä kuuluu, vaikkei se kiinnosta heitä oikeasti. :( Niinpä vastaan aina vain "hyvin", mutten koskaan enää kysy "entä sinulle", mikäli kyseessä puolituttu.


Mutta kyllä small talkilla on paljon positiivisia vaikutuksia. Itse kun olen aina kampaajalla Suomessa niin aina on kiva rupatella ja aikakin menee silloin nopeammin. :)

Ainut vaan tosiaan tuo pinnallisuus, mikä häiritsee. Espanjassa en voi olla koskaan varma, haluaako kysyjä oikeasti tietää, miten voin vaiko kysyy vain kohteliaisuuden vuoksi....

Eli toivon, ettei Suomi koskaan menettäisi sitä rehellisyyttä ja luotettavuutta matkimalla jotain Amerikkaa. Haluan, että tulevaisuudessakin, kun suomalainen kysyy minulta "mitä kuuluu?" hän myös sitä tarkoittaa.
23.9.2010 11.53
ikkinna
rupattelu
Huomasin opiskeluaikana kulkiessani junissa ja busseissa, että keskustelu oli erilaista eri puolilla Suomea. Pohjanmaan junissa oli hiljaista, mutta rantaradan ruotsinkieliset olivat koko ajan äänessä ja suomenkieliset hiljaa. Puheliainta oli Savon radalla ja Kuopion seudulla aloin itsekin puhua savon murretta, vaikka se ei ollut ihan alkuperäinen kieleni. Kajaanin ja Kokkolan välillä oli niin hiljaista, että vanha savolainen autonkuljettaja kysyi kuskilta, minne hän oli näitä mykkiä viemässä. Ja jo Nivalaan menevien opistolaisten kielen kannat aukesivat. Kyllä ainakin Itä-Suomessa rupatellaan, vaikka kukaan ei sano sitä smal talkiksi.