Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Hanna Lappalainen. Kuva: Kotuksen arkisto.

Hanna Lappalainen toimii suomen kielen yliopistonlehtorina Helsingissä
mutta tarkkailee kielenkäytön ilmiöitä myös asuinseudultaan
Etelä-Karjalasta käsin. Hän on työskennellyt aiemmin Kotuksessa ja
tutkinut mm. vuorovaikutusta Kelassa ja R-kioskilla.

Hanna Lappalainen

28.2.2013 22.49

Matkimista ja mukauttamista

Mikä sulki puheliaan 4-vuotiaan suun neuvolassa? Kyse ei ollut ujoudesta vaan siitä, ettei tyttö osannut mielestään matkia lääkärin aksenttia.

Monelle varmaan on tuttua se, että oma puhetapa mukautuu puhekumppanin puhetavan mukaan. Välillä muutos on tahatonta ja tiedostamatontakin, toisinaan tietoista ja tarkoituksellista. Joskus se, että huomaan omaksuvani toisen suosimia sanoja, synnyttää minussa huvittuneisuutta. Joskus taas melkein kiukuttaa, kun kuulen käyttäväni aivan vieraita murrepiirteitä. Yksilölliset erot lienevät suuret siinä, miten helposti toisen puhetapa tarttuu. Muutamat ystävät ovat kertoneet, että he pystyvät arvaamaan lastensa puhetavasta, keiden kanssa nämä ovat päivän viettäneet. Tutkimuksissa puhetavan mukauttaminen on tulkittu merkiksi siitä, että puhuja haluaa miellyttää puhekumppaniaan.

Kyky mukauttaa omaa puhetapaa kehittyy ilmeisen varhain. Sen voi havaita vaikka kuulostelemalla lasten roolileikkejä. Vaikka olen ollut tietoinen siitä, että jo alle kouluikäiset pystyvät vaihtelemaan puhetapaansa, ystäväperheen tyttären tarkkakorvaisuus ja vahva näkemys mukauttamisen välttämättömyydestä yllätti.

Tyttö, joka on luonteeltaan reipas ja sosiaalinen, vaikeni äitinsä hämmästykseksi täysin neuvolan 4-vuotistarkastuksessa. Lääkäri ei saanut hänestä irti sanaakaan. Äitiparalla oli täysi työ vakuuttaa lääkärille, joka epäili, osaako tyttö muodostaa lauseita, että normaalisti tyttö puhuu kuin papupata ja juttelee ummet ja lammet. Kun äiti sitten kotimatkalla tenttasi tyttöä, miksei tämä suostunut pukahtamaan lääkärissä, tyttö ilmoitti, ettei pystynyt, koska ei millään osannut puhua samalla tavalla kuin lääkäri. Kyseessä oli ollut ulkomaalaisen lääkäri, jonka suomen ääntämys oli äidinkin korvaan selvästi poikkeuksellista. Tytöllä olisi siis vankka näkemys siitä, että puhekumppanille on vastattava samassa rekisterissä, kuin mitä tämä itse käyttää. Kyseinen tapaus sai äidin oivaltamaan, miksi tyttö on aina ulkomaalaisille vieraille yrittänyt puhua omaa ”enklantiaan”.


Palaa otsikoihin | 1 puheenvuoro

1.3.2013 8.36
Laura Kataja
Mukautuminen
Tuo oli jo aika tietoista: kun en osaa puhua "tuota lääkäriä" niin sitten en puhu ollenkaan!

Kuinkahan paljon tuohon mukautumiseen vaikuttaa lapsuuden kielellinen ympäristö (siis pikemmin kuin tuo miellyttämisen halu tms.): omat vanhempani olivat eri puolilta suomea (Viipuri ja ILmajoki), asuimme Sodankylässä ja kotona puhuttiin lähinnä yleiskieltä. Lisäksi sukulaisia oli Turussa.

Minä myötään puhekumppania, jopa huomaamattani. Kerran yritin soittaa ystävälleni ja asunnosta vastasikin näiden talonvahtina ollut tuttava. Puhelimen suljettuani aloin ihmetellä miksi olin saanut peräpohjalaismurteen "päälle". Selvisihän se kun tapasimme myöhemmin: asianomainen puhui oikein kunnolla "h:n päältä".

Mummon ja nykyään kymenlaaksolaisten appivanhempien kanssa sen sijaan tulee puhuttua jotain karjalaan päin. Ja saan oikein varoa etten ala matkia turkulaista tai savolaista, niitä kun en oikeasti osaa ja tiedän itse miten raivostuttavaa on väärin puhuttu murre (h pantu väärhän paikhan. Ei, tuohon panna-sanan muotoon se ei kuulu).