Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.


Eero Voutilainen. Kuva: Kotuksen arkisto.

Eero Voutilainen työskentelee Kotuksen tekstilajitutkimushankkeessa ja toimittaa täysistuntopuheita eduskunnassa. Eero haluaisi suvaita kielessä kaikkea muuta paitsi suvaitsemattomuutta ja sumuttamista.

Eero Voutilainen

1.7.2009 15.04

Västäräkistä vähäsen

Sanat kertovat aina paitsi tarkoitteestaan myös niitä luovasta ja käyttävästä ihmisestä.

Lämpiminä kesälomapäivinä myös monet asiaan muuten vihkiytymättömät kiinnostuvat tarkkailemaan lintuja. Metsiä hallitsee elinvoimainen luritus, ja luonnossa voi nähdä monia sellaisiakin lintuja, jotka talvisin oleskelevat muissa maisemissa.

Lintubongarin päähuomio kiinnittyy usein linnun ääntelyyn, ulkonäköön ja käyttäytymiseen. Paljon kiehtovaa tarkasteltavaa on kuitenkin myös lintujen nimissä.

Monipuolisen selvityksen lintulajien nimityksistä antaa Jukka Hintikan viime vuonna ilmestynyt teos Suomen lintujen nimet (Neirol 2008). Se selvittelee ja vertailee noin 460 Suomessa havaitun lintulajin nimen merkitystä ja alkuperää paitsi suomen myös viron, pohjois-saamen, ruotsin, englannin ja saksan kielissä. Se antaa lukijalle myös jokaisen lajin tieteellisessä luokituksessa käytettävän nimen.

Kirja paljastaa kiehtovan merkitysmaailman arkisten tiaisten, varisten ja kottaraisten sekä myös harvinaisempien lintulajien takana. Yksittäisten nimien lisäksi teos esittelee lintujen nimeämisen yleisiä periaatteita.

Minua kiehtoo erityisesti, miten eri nimet lähestyvät nimettävää lintua erilaisista näkökulmista. Nimenannossa valitaan kohteesta yksi tai useampia ulottuvuuksia, jotka nostetaan esiin muiden sijaan.

Suomalaisissa lintulajin nimissä käytettyjä nimeämistapoja ovat olleet esimerkiksi linnun ääntelyn jäljitteleminen (esim. tiltaltti, rastas, hanhi), muunlainen ääneen viittaaminen (härkälintu, laulurastas, kehrääjä), ulkonäkö (harjalintu, paksujalka, lyhytvarvaskiuru), elinympäristö (metsä-, niitty- ja tunturikirvinen), siihen läheisesti liittyvä esiintymisalue (amerikanjääkuikka, islannintelkkä, etelänkiisla) ja pesärakennelman muoto (pussitiainen).

Ja niin edelleen. Nimeämisen ja näkemisen tapoja on monia. Samaa lintua nimitetään myös monesti eri kielissä eri tavoin. Esimerkiksi suomen kielessä luultavasti linnun ääntelyä jäljittelemällä syntyneen västäräkin englanninkielinen vastine white wagtail viittaa linnun väriin ja käyttäytymiseen. Saksan kielen Bachstelze puolestaan liittyy nimetyn sikäläiseen elinympäristöön ja pitkiin koipiin.

Yllä mainitut nimeämistavat ovat yhteisiä yli kielirajojen. Ne kertovat siten jotain myös ympäristöään havaitsevasta ja luokittelevasta ihmisestä. Sanat pitävät majaa ihmisen mielessä. Ne ovat erottamattomassa yhteydessä siihen, miten hahmotamme maailmaa ja sen ilmiöitä.


Palaa otsikoihin | 2 puheenvuoroa

13.7.2009 14.27
Eino Koponen
Lisää tietoa linnunnimien kuten muidenkin sanojen alkuperästä löytyy etymologisista sanakirjoista (esim. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksessa laadittu Suomen sanojen alkuperä). Monet suomen kielen linnunnimistä ovat lainasanoja (itämeren)suomalaisten naapureina asuneiden germaanien ja balttien (muinais)kielistä. Balttilaisia lainasanoja ovat mm. hanhi ja rastas. Ne eivät siten ainakaan suomessa ole linnun ääntä jäljitteleviä sanoja, vaikka on kyllä mahdollista, että niiden pohjana olevia indoeurooppalaisia sanajuuria on käytetty myös äänen jäljittelyyn.
14.7.2009 11.06
Eero Voutilainen
Kiitos hyvästä huomiosta! Sanat "rastas" ja "hanhi" ovat tosiaan molemmat vanhaa balttilaista lainaa. Oletus äänen jäljittelystä sanojen alkuperän taustalla koskee näin kieltä, jossa ne ovat syntyneet. Syntyessään molemmat sanat ovat todennäköisesti kuulostaneet varsin erilaisilta kuin nykyään suomen kielessä.

Sanojen muinaista asua ja sen suhdetta linnun ääneen voi pohtia tarkastelemalla niitä muiden kielten sanoja, jotka ovat historiallis-vertailevan kielitieteen tulosten mukaan mukaan samaa indoeurooppalaista kantaa. "Hanhen" kanssa samaa kantaa edustavat esimerkiksi saksan "Gans", englannin "goose" ja ruotsin "gås". "Rastaan" kanssa samaan kantaan palautuvat vastaavasti muun muassa liettuan "strãzdas", englannin "thrus", ruotsin "trast" ja saksan "Drossel".

Selvityksiä lintulajien nimitysten alkuperästä voi lukea Hintikan kirjan lisäksi Kaisa Häkkisen teoksesta Linnun nimi (Teos 2004) sekä, kuten Koponen huomauttaa, myös yleisemmistä sanojen alkuperää selvittävistä teoksista.