Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.


Eero Voutilainen. Kuva: Kotuksen arkisto.

Eero Voutilainen työskentelee Kotuksen tekstilajitutkimushankkeessa ja toimittaa täysistuntopuheita eduskunnassa. Eero haluaisi suvaita kielessä kaikkea muuta paitsi suvaitsemattomuutta ja sumuttamista.

Eero Voutilainen

10.11.2010 13.03

Vanhus on ruma sana

Ikäihminen soi kauniimpana?

Luin vähän aikaa sitten erään kansanedustajan kirjoituksen vanhusten aseman parantamisesta. Sanaa vanhus siinä ei tosin käytetty kertaakaan kuin parin vakiintuneen yhdyssanan osana (vanhustenhoito, vanhustenpalvelut). Puhuttiin ikäihmisistä ja varttuneemmista kansalaisista.

Syy kiertoilmausten käyttöön on epäilemättä huomaavaisuus. Vaikka vanhus on Kielitoimiston sanakirjan mukaan ihan neutraali vanhaa ihmistä merkitsevä sana, yhä useammat pitävät sitä jotenkin loukkaavana ja vähättelevänä. On myös keskusteltu siitä, kuinka vanhaa voi tai saa ylipäätään kutsua vanhukseksi. Moni 65- ja 70-vuotias ainakin vielä pahastuu moisesta nimityksestä.

Jo ikärajasta väitteleminen osoittaa, ettei vanhus suinkaan merkitse vain vanhaa ihmistä. Kiertoilmauksia tutkinut Markku Varis on todennut, että vanhuudesta on tullut kulttuurissamme tabu, koska se tietää meille kokemuksemme mukaan paljon muutakin: terveyden ja suorituskyvyn heikkenemistä, syrjäytymistä yhteiskunnasta ja lopulta kuolemaa.

Vanhuuden mukana on leimaantunut vanhaa ihmistä kuvaava sana. Koska vanhoista ihmisistä täytyy kuitenkin yhä puhua, tilalle on tarjoutunut kiertoilmauksia. Edellä mainittujen lisäksi näitä ovat ainakin seniorikansalainen, kolmasikäläinen, leikillinen harmaa pantteri sekä englannista lainattu opalsi (< older people with active life style). Usein puhutaan myös vanhemmista ja iäkkäämmistä, ei vanhoista ja iäkkäistä.

Kiertoilmausten ongelmana on tietysti se, että ne eivät pysty häivyttämään niiden taustalla olevaa tabua eivätkä niitä ajatuksia, tunteita ja asenteita, joita meillä on niiden kuvaamaa ilmiötä kohtaan. Päinvastoin, on ajateltu, että kiertoilmaukset oikeastaan jopa vahvistavat tabua lujittamalla sen asemaa. Kun jokin kiertoilmaus joskus ehkä syrjäyttää vanhan sanan, sille aletaan keksiä kiertoilmauksia.


Palaa otsikoihin | 9 puheenvuoroa | Keskustele

10.11.2010 16.45
Pekka Susi
Kiitos kiinnostavasta jutusta! Fanisi iloitsevat paluustasi, Eero!
10.11.2010 19.18
Riitta Korhonen
Onko kiertoilmaus aina kiertoilmaus?
Monet kiertoilmaukset ovat tunnetusti syntyneet kieltä suuremmista syistä. Kiertoilmaus voi joskus olla hämäävä ja peittävä, mutta joskus myös elinvoimaa ja toivoa antava. Ja ehkä ei aivan kiertoilmauskaan, vaikka ympäröivä maailma sen sellaiseksi luokittaisikin. Kuten seniori. Jokin aika sitten tunsin vireän vanhan ihmisen, joka liikkui aktiivisesti ikäistensä ja paljon vanhempienkin seurassa erilaisissa menoissa. Jokainen noista vanhoista ihmisistä tiesi olevansa vanha, mutta heistä oli mukavaa kutsua itseään senioreiksi erotuksena vanhuksista. Heidän määritelmässään vanhukset nimittäin makasivat viimeisillä sijoillaan vuodeosastolla odottamassa vaipanvaihtoa – ja kuolemaa. Seniorilla on toivoa, vanhuksella ei, näin minulle kerrottiin. Käytännössä seniori ei siis heille ollut mikään kiertoilmaus vaan merkitykseltään vanhuksesta eroava sana. Vanhuudesta piti heidän mielestään puhua oikein termein, suoraan ja kiertelemättä.

Nyt tuossa tuntemassani vanhassa ihmisessä ei ole merkkiäkään seniorista. Hän on vanhus. Surullisinta on, että hän itse tietää ja tuntee sen hyvin konkreettisesti. Hän ei jaksa enää edes tavata itseään paljon vanhempia seniorikavereitaankaan. – Hm. Halusin kai vain sanoa, että useilla sanoilla on monta puolta, käyttöä ja tulkintaa. Myös sanalla kiertoilmaus. Kiertoilmaus voikin olla hyvin suora.
10.11.2010 22.03
Kuusvitonen
Lehtien otsikoissa kaikki vanhat ovat mummoja, varsinkin kun vanhukset esitetään tumpeloina. Esim. 'Miten mummot pärjäävät kun pankit lopettavat suoraveloituksen?'
11.11.2010 11.00
Eero Voutilainen
Kiertoilmauksista
Kiitos kiinnostavista kommenteista! Riitan huomio kiertoilmaus-termin ongelmallisuudesta on minusta erittäin tärkeä. Senhän voi ajatella pitävän sisällään ajatuksen, että joku sana tai ilmaus muka tavoittaisi kuvattavan ilmiön suoraan sellaisenaan, kun taas muut kiertelisivät.

Todellisuudessa näin ei tietenkään ole. Kaikki sanavalinnat ovat nimenomaan valintoja, jotka painottavat kohteessaan joitakin puolia ja peittävät toisia. Itse tarkoitan kiertoilmauksella sitä, että tärkeä motiivi sen käytössä on toimia vaihtoehtona toiselle, vakiintuneemmalle ilmaukselle. Se liittyy näin ensisijaisesti sanan käyttöön (ei sanaan "itsessään", mitä se nyt sitten olisikaan), ja samaakin sanaa voi siten oikeastaan käyttää sekä kiertoilmauksena että muuten.

Mutta ehkei tuo koko termi "kiertoilmaus" ole nykykäsitysten valossa ylipäätään kovin onnistunut. Pitäisi siis keksiä parempi. Onko ideoita? :)
11.11.2010 11.06
Eero Voutilainen
Mummoista
Kuusvitoselle: Jenni Viinikka on muuten kirjoittanut kiinnostavan jutun mummo-sanan käytöstä ja siihen liittyvistä asenteista Kielikellossa 4/2007.
11.11.2010 17.04
William K
Seniori vs eläkeläinen
Blogissaan Eero kallistuu ajatukseen, että kiertoilmauksen aiheuttaa tabu. Niin varmaan on asianlaita. 'Vanha' tai 'iäkäs' voi jo yli seitsenkymppinen hyvin olla, sillä se on vielä asialtaista puhetta. Mutta kun vanhuuteen luontojaan liittyy kaikenlaista vaivaa, kremppaa ja hankaluutta, ei monikaan haluaisi olla 'vanhus' ainakaan niin kauan kun vielä lentopallo- tai tenniskentälle pystyy, vaikka heikollakin nialla. Sana kantaa siis tabua mukanaan, ts se on kielteisesti leimaava, ja käyttämällä sen sijasta kiertoilmausta (varttunut, ikääntynyt tms) välttää samalla sanan ilmentämät ikävyydet. Sama koskee 'eläkeläistä', joka kirjakielisenä tulokkaana on otteeltaan jotenkin töykeä ja sinänsä itsekin 'elätin' tai kuvaannollisen 'elättivariksen' kiertoilmaus. Siinä siis tapausesimerkki Eeron kuvittelemasta kiertoilmauksesta, joka itse tabulla latautuneena kaipaa kiertoilmausta.

Eläkeläisen korvikkeeksi käy jopa sävyltään huvittava 'syytinkiläinen', mutta suositulta vaikuttaa tosiaan 'seniori', joka toisista taas voi tuntua hienostelulta. Kuinkas kävikään itselleni! Linja-autolla matkustaessani pyysin rahastajalta edestakaista 'seniorilippua' matkakohteeseeni ja tarjosin maksuksi satasen seteliä, jonka automaatti oli kouraani tyrkännyt. Tukevasti keski-ikäinen rahastaja kysyi selvästi aistittavaa ivaa äänessään: "Eikö 'seniorilla' ole pienempää?" Lipussa luki selventävästi: eläkeläislippu.
11.11.2010 22.09
marsupilami
Kiintoisa aihe
On mielenkiintoista huomata, miten erilaisia mielleyhtymiä sanat eri lukijoissa synnyttävät. Minulle seniori-sanassa on syystä tai toisesta jotenkin humoristinen sävy: mieleen tulee lähinnä kypsään ikään ehtinyt herrasmies, joka yrittää kovasti olla nuorempi kuin onkaan, mikä johtaa koomisiin tilanteisiin. En käyttäisi sanaa asiatekstissä.

Varsinainen seniori-sanaan liittyvä ongelma on mielestäni se, että se viittaa mielestäni melko vahvasti miespuoliseen henkilöön (vrt. juniori). Empisin siis puhua mummostani seniorina.

Vanhus-sana taas on minun mielestäni aivan neutraali, jopa kunnioittava. Epäkunnioittavat ilmaisut ovat sitten aivan erikseen, ja niitäkin kyllä suomessa riittää ihan omiksi tarpeiksi.
8.12.2010 15.37
eräs opiskelija
Olen itse huomannut käyttäväni kiertoilmauksia puhuessani "iäkkäämmistä ihmisistä". En tiedä millä tässä kommentissakaan kuvailisin jo vanhempaan ikään ehtineitä, etteivät he vain pahastuisi. Käytän usein nimitystä "ehkä jo hieman vanhempi" tai sitten "kuusikymppinen", "kaheksankymppinen" jne. Tosin on hassua, että nimityksistä, jotka kuvaavatvanhuutta, ovat melkein kuin jo haukkumasanoja. Kehumme kuinka joku näyttää nuorelta, ja kaikki välttävät näyttämästä vanhalta. Suuri kohteliaisuus on se jos joku pitää nuorennäköisenä tai nuorempana kuin on! Sanoilla on oma vivahteensa, ja vältämme kutsumasta toisia nimityksillä, joilla huono vivahde: vanhus, iäkäs, vanha ovat taitavat olla tällaisia ikävän vivahteen sanoja.
8.12.2010 19.31
Jukka K. Korpela
Mielteet heijastavat arvostuksia
Aiemmin ”vanhus” oli kunnianimitys. Vanhaa tarkoittavasta sanasta saattoi muodostua myös käsitteellinen ilmaus, joka ei enää viitannut ikään vaan johtajuuteen, paremmuuteen tai ainakin kokeneisuuteen – oli ”vanhempi lehtori”, ”seurakunnan vanhimmat”, Roomassa oli senaatti (alkujaan vanhojen, senex, kokous) jne.

Nykyisin tilanne on aika lailla toinen, ja tähän on kyllä nuorekkuuden palvonnan ohella vaikuttanut se, että aiemmin suurin osa väestöstä alkoi käydä raihnaiseksi ja tehottomaksi viimeistään 50. ikävuoden jälkeen, jos elikään niin vanhaksi. Raskas ruumiillinen työ oli kuluttavaa, samoin ankeat olot ja heikko terveydenhuolto. Nykyisin tilanne on toisenlainen, mutta ”vanhus” ehti jo muodostua tietynsävyiseksi silloin, kun puhutaan kansasta eikä yhteiskunnan ylimmistä luokista.

Tähän ei ole mitään helppoa kielellistä ratkaisua. Eihän kieli yleensä voi muuttaa todellisuutta. Toisaalta on usein vaikea välttää ottamasta kantaa asenteisiin kielenkäytöllä. Nykysuomessa ei ole mitään yleisesti sopivaa sanaa esimerkiksi tarkoittamaan neekeriä tai mulattia, koska nämä aikoinaan – ja yhä monien suussa – neutraalit sanat on leimattu sopimattomiksi ja koska toisaalta kaikki tarjotut vaihtoehdot ovat epäselviä, naurettavia, kierteleviä. potentiaalisesti loukkaavia tai poskettomia. Samoin on enimmäkseen käynyt korkeahkoon tai korkeaan ikään viittaaville sanoille.

Tässä tapauksessa kuitenkin uudehko tulokas ”seniori” vaikuttaa suhteellisen asialliselta sanalta. On selvää, että myös sitä, kuten mitä tahansa sanaa, voidaan käyttää halventavasti tai väheksyvästi. Sellainen käyttö on kuitenkin harvinaista ja sitä esiintynee enimmäkseen vain siellä, missä puhe on muutenkin sivistymätöntä. Ja olennaisinta ehkä on, että mikään poliittisesta ja muusta korrektisuudesta huolehtiva äänekäs taho ei ole julistanut seniori-sanaa sopimattomaksi, eikä toivottavasti julistakaan.