Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.


Eero Voutilainen. Kuva: Kotuksen arkisto.

Eero Voutilainen työskentelee Kotuksen tekstilajitutkimushankkeessa ja toimittaa täysistuntopuheita eduskunnassa. Eero haluaisi suvaita kielessä kaikkea muuta paitsi suvaitsemattomuutta ja sumuttamista.

Eero Voutilainen

28.7.2009 20.42

Katos perkelettä!

Englantilaistutkimus selvittelee yhteyttä kiroilun ja kivunsietokyvyn välillä.

Englantilaisen Keelen yliopiston tutkijat Richard Stephens, John Atkins ja Andrew Kingston ovat julkaisseet kiinnostavan tutkimuksen kiroilun yhteydestä kivunsietokykyyn (”Swearing as a response to pain” – Neuroreport 12/2009). Tutkimus avaa mielenkiintoisen näkökulman kirosanojen merkitykseen ja käyttöön.

Tutkijat pyysivät 64 koehenkilöä pitämään kättään kahdesti mahdollisimman pitkään jääveteen upotettuna. Ensimmäisellä kerralla nämä saivat tehtäväksi toistaa samaan aikaan valitsemaansa kirosanaa. Toisella kerralla koehenkilöiden tuli hokea jotakin tavallista sanaa.

Tutkimuksen mukaan tutkittavat jaksoivat pitää kättään kauemmin vedessä kirosanaa hokiessaan. Kiroileminen aktivoi myös koehenkilöiden oikean aivopuoliskon tunnekeskuksia, lisäsi sydämen lyöntitiheyttä ja vähensi koetun kivun määrää.

Tutkijat arvelevat, että emotionaalisesti latautuneen kirosanan käyttäminen aktivoisi kehossa akuutin stressivasteen eli taistele tai pakene -reaktion. Se lisää tilapäisesti elimistön suorituskykyä: sydän alkaa sykkiä nopeammin, hengitys tihenee, lihaksiin virtaa enemmän verta ja suoliston toiminta hidastuu. Tutkijat uskovat osoittaneensa yhden mahdollisen syyn siihen, miksi kiroilu on aikanaan syntynyt sekä säilynyt sitkeästi vastustajien ahkerista hävitysyrityksistä huolimatta.

Jotkut tuloksesta vaikuttuneet ovat jo tietysti intoutuneet ehdottelemaan reippaita uudistuksia tapakulttuuriin: Koska kiroilu kerran tuntuu olevan ihmiselle perustavanlaatuinen selviytymiskeino, se pitäisi vihdoinkin päästää moraalisesta pannasta. Lasten manailua ei saisi enää hyssytellä, ja työpaikoilla kajahtelevaan siunailuunkin pitäisi suhtautua paheksunnan sijaan rohkaisevasti.

Ehdotus saa kuvittelemaan kaikenlaisia hauskoja tilanteita omassa työyhteisössä. Tutkimustulosta voi kuitenkin käyttää tukemaan myös päinvastaista näkemystä. Lukuisat aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että ihmisen aivot muovautuvat jatkuvasti käytössä: mitä enemmän jotakin asiaa tekee, sitä luontaisemmaksi tuon asian tekeminen tulee myöhemmin. Tästä näkökulmasta yksilön, joka aktivoi toistuvasti aggressiivisia tunteitaan esimerkiksi kiroilemalla, voisi ajatella kehittyvän ajan myötä äkkipikaiseksi ihmiseksi, jonka on vaikea kohdata ongelmatilanteita maltillisesti.

Jos näin on asia, kyky pitää kättään tavallista kauemmin kylmässä vedessä koituu lopulta aika kalliiksi. Tai kuka nyt mistäkin pitää. Se, miten kiroilu vaikuttaa ihmisiin, kaipaa joka tapauksessa vielä paljon lisätutkimusta.


Palaa otsikoihin | 8 puheenvuoroa | Keskustele

29.7.2009 12.20
MH
Akuutin stressivasteen eli taistele tai pakene -reaktion lisäksi kiroileminen on mitä ilmeisimmin myös tapa selvitä tilapäisesti tai pysyvästi heikentyneissä olosuhteissa. Joitain vuosia sitten läheinen ihminen kolautti päänsä niin, että vamman seurauksena katosi normaali puhekyky. Puheeseen tuli paljon nonsense-sanoja, katkelmallisuutta yms. Toipuminen ja hyvä terapia johtivat siihen, että taito vähitellen palasi. Mieleenpainuvin hetki oli sairasvuoteelta kuultu ensimmäinen selvä sana: "Perkele!" [kun otti potilasta kädestä]. Sanoman sisältö oli kutakuinkin "Perkele, näpit irti, jumalauta!" :)
(Tuossa vaiheessa potilas oli vielä jonkin verran ns. disorientoitunut eli ei aivan oma itsensä.)

Eero, mainitsemassasi tutkimuksessa kiroileminen aktivoi tunneaivolohkoa. Em. esimerkin valossa voisi myös ajatella, että joissain olosuhteissa tunneaivolohkon aktivoituminen kirvoittaa kirosanoja. Vastaavanlainen kirosanaryöppy alkaa usein ihmisen vanhuuden päivillä tiettyjen geriatristen sairauksien myötä (Alzheimer ym.). Joka tapauksessa myös aivotoimintojen muutosten ja kiroilemisen välillä on selviä (mutta vielä ilmeisen tutkimattomia) yhteyksiä.

Helvetin hyvä, että tämäkin aihe saa sijaa täällä blogissa ;)
29.7.2009 14.35
Vesa Heikkinen
Eivätkö muut sanat kelpaa?
Kiitos, Eero, näistä sanoista!

Tuli vaan mieleen (heti kun olin selvinnyt koehenkilöiden kiduttamisen aiheuttamasta järkystyksestä: Millaisia kirosanoja koehenkilöt hokivat? Ajaisiko vihamiehen/vihahenkilönnimen hokeminen eli hänen kiroamisensa saman asian? Toimisivatkohan tässä tarkoituksessa myös muut sanat, sellaiset, joita ei yleensä pidetä kirosanoina, esimerkiksi "Kesäkeitto! Kesäkeitto! Kesäkeitto!" tai "Budjettiriihi! Budjettiriihi! Budjettiriihi!" tai vaikkapa "Tyrä! Tyrä! Tyrä!"???

Entä onkohan tässä eroja kansojen/kulttuurien tms. välillä? Kiroilu ainakin on erilaista eri puolilla palloamme, ks. esim. kirjaa Ruma kuin apinan kainalo.
29.7.2009 23.07
Ville E.
Kirosanoja
Anteeksi pikkumaisuuteni, Eero, mutta kielenhuollon piirissä toimiva kirosana voisi olla myös eräs tekstissäsi käyttämä inhokki: "Perustavanlaatuinen! Perustavanlaatuinen!! PERUSTAVANLAATUINEEEN!!!" ;)
30.7.2009 10.54
Eero Voutilainen
Kiitos kiinnostavista kommenteista!

Vesa: Koehenkilöiden käyttämät kirosanat näyttävät olleen aika perustavaraa. Suosituimmat valinnat olivat "fuck" ja "shit". Toisella yrityskerralla käytettävän "tavallisen" sanan tuli olla sellainen, jota henkilö voisi käyttää pöydän kuvailemiseen. Tällä pyrittiin varmistamaan, ettei verrokkisanojen luonteessa olisi liikaa hajontaa.

Näin äkkiseltään ajateltuna luulisikin, että myös noiden niin sanottujen tavallisten sanojen vaikutuksissa olisi keskinäisiä eroja. Joku voisi esimerkiksi saada lisäpuhtia hokemalla jotakin rauhoittavaa mantraa tai huutamalla kannustuksekseen arvossa pitämiään hyveitä ("urheus", "voima", "kestävyys" tms.). Strategioita löytyisi varmasti monia. Lisäksi muillakin sanoilla kuin kirosanoilla on varmasti kyky aktivoiva vahvoja kielteisiä tunteita. Kirosanojen erityinen asema kulttuurissa tehnee niistä kuitenkin tässä yhteydessä omaleimaisen sanaryhmän.

Vesan antamat esimerkkisanat havainnollistavat minusta hyvin sitä, että vaikka joihinkin sanoihin liittyvät tunteet ovat varmasti hyvin yleisiä, paljon on epäilemättä myös yksilöllistä vaihtelua. Minä esimerkiksi pidän kesäkeitosta, eikä sitä kuvaava sanakaan saa sappeani kiehumaan.

Kirosanoissa (varsinkin siinä, mitkä sanat ovat sellaisiksi päätyneet) on tosiaan kulttuurisia eroja. Lisäksi samaankin kulttuuripiiriin kuuluvien ihmisten suhtautumisissa on varmasti vaihtelua. Vaikka kyselyjen mukaan seksiin ja seksuaalisuuteen liittyviä kirosanoja pidetään länsimaissa tällä hetkellä yleisesti muita voimakkaampina, esimerkiksi joku harras kristitty saattaisi kiihtyä erityisen paljon jumalaan liittyvistä manauksista, koska hän on oppinut pitämään niitä syntisinä.

Ja onhan jokaisella ihmisellä toki lopulta muutenkin ainutlaatuinen suhde sanoihin, ei vain kirosanoihin vaan kaikkiin muihinkin. Olemme oppineet, kuulleet ja käyttäneet niitä erilaisissa yhteyksissä, eri asioihin liittyvinä.
30.7.2009 18.33
Kapt
Älä muuta sano

Jumaa... poika puhuu asiaa. Olen aina ollut sitä mieltä, että kiroilu friskaa sielua ja ruumista.

Yhdessä Veikko Huovisen novellissa on kirosana kerrassaan paikallan. Siinä tuomari aloittaa päätöksen lukemisen sanoin "Nyt julistan saatana tuomion".

Monet ovat kyllä sitä mieltä, että kiroilu on saatanan rumaa. Minä kyllä kiroilen aika paljon, myös pitäessäni luentoa. Se lieneekin ainoa seikka, jonka opiskelijani myöhemmin muistavat.

1.8.2009 17.02
Villasukka
Entä jos tutkittavat olisivat toistaneet jotain toisen sävyistä, mutta hyvin emotionaalista sanaa: äiti? Tai miten syvään juurtunut kotikasvatus vaikutti koehenkilöihin? On ihmisiä, vanhoja hyvin kasvatettuja rouvia, jotka eivät surmin syvinkään kiroile koskaan. Entä jos heidät olisi pakotettu kiroilemaan?
23.11.2009 23.30
Eero V
Uusi kipututkimus
Kalifornian yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan myös muun muassa oman rakastetun kuvan katselu lieventää kivun tuntemusta. Esimerkiksi tuolista tai aivan vieraasta ihmisestä otetun kuvan katseleminen ei tehnyt samaa vaikutusta. Vinha koeasetelma! (Tuo koehenkilöiden satuttaminen tieteen nimissä tuntuu kyllä vähän ikävältä, vaikka pyrkimykset olisivat miten jalot hyvänsä.)

Ks. lisää: http://www.scientificamerican.com/blog/post.cfm?id=who-says-love-hurts-romantic-partne-2009-11-12
24.11.2009 10.05
Late
Entäs yhdistelmä?
Parhaaseen kivunlievitykseen siis päästään, kun katsellaan rakastetun kuva ja kiroillaan?