Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.


Auli Hakulinen. Kuva: Kotuksen arkisto.

Auli Hakulinen
on suomen kielen emeritaprofessori; tutkinut kielioppia ja vuorovaikutusta; suomen kielen lautakunnan jäsen 1998–, Suomen kielen tulevaisuus -työryhmän jäsen 2007–2009 .

Auli Hakulinen

11.4.2011 20.44

Kielessä kiinni

Halpoja ovat eläkeläisen huvit.

Agricolan päivänä lojuin sohvalla. Lukemastani kirjasta tuli vastaan seuraava katkelma:

”urkukaappien kehikoita, luukkuja ja paisuntasäleikköjä, luuliimapannuja, jakoakselistoja, abstraktinippuja, palkeita, soittoventtiileitä, piirustuksia, pillintekopaikkoja ja sitten puuntyöstökoneita, niin kuin höyliä, jyrsimiä, sirkkeleitä, tapituskoneita ja laaja hiomakone ilmalaatikoitten kanavakehien oikaisua varten.” 

Mitä ymmärsin, sit’ en tiedä, mutta huomasin liikuttuneeni ihan vain tekstin avaamasta näkymästä sanaston rikkauteen. Noin se taipuu notkeasti tämä suomen kieli. Tuskin on montaa sanaa, jotka Mikael Agricola tuosta tunnistaisi; useille niistä tämä on varmaan ensiesiintyminen suomalaisessa kaunokirjallisuudessa.

Hyvän mielen lisää sain lukiessani sitten Suomen Luonto -lehdestä kommentin arkkitehti, muotoilija Pekka Harnin toiminnasta.  Ornamo nimesi hänet pari kuukautta sitten vuoden teolliseksi muotoilijaksi.  Harni puhuu ”täsmämuotoiltujen, laadukkaiden, muunneltavien, pitkäikäisten ja helposti korjattavien esineiden” puolesta ja ehdottaa, että esineillekin pitäisi myöntää rakennuslupa kuten rakennuksille.

Mutta minun aiheeni kannalta hänessä on kiinnostavaa myös halu jäsentää, luokitella ja nimetä ympäröivää esinemaailmaa – julkaisunsa näyttäisi kylläkin ilmestyneen englanniksi. Kun sopivia nimityksiä ei ole riittävästi, Harni luo tarpeen mukaan uusia luokkia kuten sisältimet, kehoesineet tai tasopohjalliset.  Maailman jäsentäminen näyttää tältä kansainvälisesti vaikuttavalta muotoajaltakin käyvän parhaiten äidinkielellä.

Oma selittämätön hurmansa on muuten adjektiiveilla. Olen oudon kiinnostunut ihmistä ja ihmisen asennoitumista kuvailevista adjektiiveista. Tässä eräänä päivänä juutuin kenties jostain vaalimainoksesta silmääni pistäneeseen sanaan nuiva. Kaivoin muistista muitakin: penseä, äreä, yrmeä, tuikea, nyreä, vetreä, hilpeä, … Mikään näistä ei näyttäisi olevan vierasta alkuperää. Deskriptiivisiä, kuvailevia tai alkuperältään epäselviä kaikki!  Ei tarvetta turvautua vieraan apuun.

Adjektiiveja on helppo tehdä myös muoteilla, käyttämällä johdostyyppejä. Lapsikin sen osaa. Kun luonnehdin erään toverin käyttäytymistä viihdykkääksi, kuulin hänen viisivuotiaan sukulaislapsensa puhuneen juhlakkaista kamppeista. Eilisessä sanomalehdessä yhdeksänvuotias Edvin Hyttinen tarvitsi afrikkalaista nykytaidetta kommentoidessaan monitavuisia adjektiiveja epäselväinen, oudonmainen ja sekavainen. Ne toivat hänen pohdiskeluunsa kiehtovaa omaperäisyyttä.


Palaa otsikoihin | 0 puheenvuoroa

Ei puheenvuoroja