Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.


Auli Hakulinen. Kuva: Kotuksen arkisto.

Auli Hakulinen
on suomen kielen emeritaprofessori; tutkinut kielioppia ja vuorovaikutusta; suomen kielen lautakunnan jäsen 1998–, Suomen kielen tulevaisuus -työryhmän jäsen 2007–2009 .

Auli Hakulinen

16.1.2011 19.16

Globalisointi vai kolonisointi?

Me täällä kesyssä Pohjolassa uskomme yhä akateemiseen monikielisyyteen samoin kuin tieteen merkitykseen demokratialle. Mainio osoitus tästä olivat taas kerran viikonvaihteessa järjestetyt Tieteen päivät, jossa eri alojen johtavat tutkijat kertoivat uteliaille kansalaisille selvällä suomella ajatuksiaan ja tuloksiaan. 

Uusi yliopistolaki takaa kansalliskielten käytön opetuksessa ja tutkimuksessa, ja perustuslaki turvaa opiskelijan oikeuden nauttia korkeampaa opetusta äidinkielellään. Kansainvälistyminen rakentuu kansalliselle perustalle.

Viikko sitten sain seurata Volkswagen-säätiön järjestämiä kielipoliittisia keskustelupäiviä, joilla pohdittiin saksan kielen asemaa tieteen kielenä ja tieteen mahdollista monikielisyyttä.  Keskustelijoina oli Saksan poliittisen ja tieteellisen eliitin edustajia liittopresidentistä ja oikeusministeristä tiedeneuvoston puheenjohtajaan ja eri alojen eturivin tutkijoihin. Tunnelma ei ollut toiveikas.

Huoli oli sama, jonka vuoksi viittä vuotta aiemmin pieni joukko yliopistoihmisiä oli von Humboldt-säätiön kutsumana pohtinut tietoisen kielipolitiikan tarpeellisuutta tieteellisen saksan säilyttämiseksi. Saksa on kymmenen ─ viidentoista viime vuoden aikana menettänyt romahdusmaisesti asemiaan tieteen kielenä. Myös monikieliset julkaisut ja tilaisuudet ovat käyneet harvinaisiksi: kun ennen vaikkapa taidehistorioitsijat osasivat tai pystyivät seuraamaan neljää kieltä, englanti on pyyhkäissyt paikalle ja alkanut omia ykkössijaa tai jopa monopoliasemaa kaikkein syvimmin humanistisimmilla aloillakin.

Ulkopuolista kuuntelijaa järkytti eniten se, miten syvälle tieteen anglisointi on kouraissut tuota tieteen aiempaa suurmahtia. On varsinkin luonnontieteellisiä aloja, joilla saksalaiset tutkijat eivät edes keskinäisissä tapaamisissaan käytä äidinkieltään ja joilla muuan osallistuja väitti saksan kielen jo kuolleen. Saksalaiset klassikkolähteet vaipuvat unohduksiin, ja saksaksi alkuaan kehitetyt termit kiertävät Kalifornian ja käännetään uusina englannista saksaan. Saksalaisetkin kustantajat kieltäytyvät julkaisemasta aikakauslehtiä maan kielellä, ja kun germanistit arvioivat toistensa saavutuksia, se tapahtuu – englanniksi.

Mutta vaikka saksalaistutkija julkaisisi niin sanotuilla arvostetuilla kansainvälisillä foorumeilla, häneen ei viitata yhtä usein kuin amerikkalaisiin kollegoihin – nämä kun viittaavat etupäässä toisiin anglosaksisiin tutkijoihin.

Sanalla ”Selbstkolonialisierung” puhujat tunnustivat tekevänsä itse itsestään marginaalisia luopumalla oman kielensä kehittämisestä tieteen kielenä. Tämän pesuveden mukana menee paitsi perspektiivien moninaisuus myös tieteellisen eliitin yhteys valtakunnan muuhun väestöön.

Englantilaiset puolestaan pitävät tarkoin kiinni monolingvaalista perinteestään: vain 1.5 % Britannian koululaisista opiskelee jotain vierasta kieltä. Mikään sopimus ei voi velvoittaa Britanniaa omaksumaan eurooppalaista kantaa monikielisyyteen.

Akateeminen englanti eli oikeastaan ole viaton ja vaaraton ”lingua franca”, siis tieteellisen viestinnän tasa-arvoinen yhteydenpitokieli, vaan englantia äidinkielenään puhuvien hegemoniaa ylläpitävä kieli. Vain he nauttivat tieteen vapaudesta siinä, että voivat koko ikänsä pelkällä omalla äidinkielellään julkaista ”kansainvälisesti”, muille englanti on pakkopaita vaikka siihen vapaaehtoisesti pukeudutaankin.

Kolonialismi tuli esiin anekdooteissa. Karmein kuulemani oli sellainen, että erään kansainvälisen luonnontieteellisen huippujulkaisun nuoret brittitoimittajat kehottivat saksalaista tutkijaa poistamaan lähteistään saksankieliset. (”Graeca sunt, non leguntur.”)

Tämä toi mieleeni suomalaisen kielitieteilijätoverin kokemukset. Joidenkin anglosaksisten julkaisujen toimittajat olivat ”ehdottaneet”, että tilan säästämiseksi kirjoittajan kannattaisi jättää pois suomenkieliset esimerkit – kyllähän lukijalle riittävät englanninkieliset käännökset.

Kaiken takana on raha: tieteen arvioinnissa käytettävät vaikuttavuusmittarit ja niiden perustana olevat ylikansalliset julkaisut ovat anglosaksisissa käsissä. Taloudellis-kulttuurinen hegemonia on kuin luonnonvoima, jota vastaan ei käy pullikoiminen. Lähivuosikymmenet näyttävät, johtaako se näkökulmien karsiutumiseen tai tutkimuksen yksipuolistumiseen, kuten jotkut saksalaisista pessimistisinä uumoilivat.

Pyrrhoksen voitolta ainakin tuntuu se, että missään ei ole niin paljon tietämättömiä ja tieteen tuloksia väheksyviä ihmisiä kuin tieteen ihmemaassa, yksikielisessä Yhdysvalloissa.


Palaa otsikoihin | 5 puheenvuoroa | Keskustele

18.1.2011 11.36
Erkki
Keskustelua saksan kielen asemasta
Mahtanevatko Kotus-blogilaiset lukea netin autokeskustelupalstoja, mutta VAGareenalla on tänä syksynä käyty vilkasta keskustelua saksan kielen asemasta:

http://www.vagarena.fi/index.php?topic=2927.msg66923#msg66923

Vilkaiskaapa linkkiä, jos kiinnostaa.
18.1.2011 22.49
Jukka K. Korpela
Yhteiskielen pelottavuus
Aluksi tekee mieli ihmetellä, ovatko ilmaukset ”monolingvaalinen” ja ”1.5 %” tarkoituksellisia, ironisia anglismeja. Jos ovat, niin ”monolinguaalinen” ja ”1.5%” olisivat olleet hiukan selvempiä.

”Lingua franca” tarkoitti alkujaan Välimeren alueella puhuttua sekakieltä, jota käyttivät varsinkin kauppiaat. Myöhemmin ilmauksella on tarkoitettu milloin minkäkinlaista yhteiskieltä aika epämääräisesti. Mutta määritelmään ei kai ole kuulunut eikä ole aiheellista sisällyttää sitä, että kyseessä olisi ”tasa-arvoinen yhteydenpitokieli”. Päinvastoin kyseessä on yleensä poliittisesti tai taloudellisesti hallitsevassa asemassa olevan ryhmän kieli, usein imperiumin kieli.

Tieteen kieli on yleensä ollut kansainvälinen ja vaihtunut melko harvoin, suurissa kulttuurisissa ja poliittisissa murroksissa. Tutkijat ovat kirjoittaneet esimerkiksi kreikaksi, arabiaksi tai latinaksi sen mukaan, mikä kulloinkin on ollut tieteen yleisin kieli. Jos katsomme vain uutta aikaa, tai oikeastaan vain uusinta aikaa, näkökulma muodostuu vinoksi. Tieteen kielen pirstoutuminen on ollut ominaista kulttuurisen hajaannuksen ja nationalismin ajalle, jolloin niin sanoakseni kielet ovat taistelleet valtioiden ja kansojen mukana.

Melko pitkälle tapahtunut siirtyminen yhden kielen hallitsevaan asemaan tieteessä on siis lähinnä paluuta normaalitilaan. Se johtuu maailmantilanteen poliittisista muutoksista ja elämän (kaupan, viestinnän, kulttuurin jne.) yleisestä globalisaatiota, jossa kielirajat ovat iso ongelma. Mitenkähän tehokkaasti sellaisia voimia voi vastustaa kielipoliittisilla seminaareilla ja julkilausumilla?

Miksi juuri tieteen kielessä pitäisi vastustaa yhteiskieltä ja palata Baabelin kieltensekaannukseen? Ainakin luonnontieteiden ja teknisten tieteiden alalla tieteen kieli on joka tapauksessa erittäin vahvasti termistynyttä – ja kieleilliseltä rakenteeltaan yksinkertaista, vaikka asiasisältö on haastava. Mukana on usein myös mutkikkaita merkintäjärjestelmiä. Tämän raskauden takia on suotavaa, että se luonnollinen kieli, joka on tavallaan ”kantajana”, on aina sama kieli. En usko, että on mitään hyötyä siitä, että vaikkapa orgaanisen kemian yhdisteiden ”systemaattisia nimiä” kirjoitetaan vähän eri tavoin ”kantajakielen” mukaan – siitä seuraa vain virheitä.

Onko jotenkin ihanteellista, että tutkijat joutuvat opettelemaan esimerkiksi neljää suurta kansainvälistä kieltä? Esimerkiksi suomalaiselle se merkitsisi, että pitäisi osata kuutta eri kieltä. Eiväthän kielet ole vaikeita, vain seitsemän ensimmäistä on vaikeaa, mutta millä ihmeen ajalla ja henkisellä kapasiteetilla ihmisten oletetaan lisäksi pääsevän kansainväliselle huipulle omalla alallaan?

Jos kansainvälinen yhteiskieli on jokin kansallinen kieli, se merkitsee tietenkin etua sen äidinkielisille puhujille. Entä sitten? Olisiko tekemällä tehty tai kuollut kieli parempi? Sitä paitsi etua helposti liioitellaan. Tieteessä käytetty englanti on vain yksi englannin muodoista, tai muotojen joukko, ja englantia äidinkielenään puhuvakin on joutunut sen erikseen opettelemaan.
19.1.2011 14.25
Kyllästynyt
"Olisiko tekemällä tehty tai kuollut kieli parempi?"

Virhetehtiin latinasta luovuttaessa ...

Latina olisi edelleen englantia parempi vaihtoehto, oikeastaan mikä tahansa muu kieli kuin englanti on englantia parempi vaihtoehto.
1.2.2011 22.48
H
Kielet ovat turhia
En pysty suomeksi ilmaisemaan tieteessä ja teknologiassa enkä kirjallisuudessa murto-osaa mitä englanniksi eikä ole kyse taidottomuudesta.

Ohjelmoin useilla kielillä. Haluaisin vain yhdellä, mutta assemblerista ei pääse eroon. Yksi tieteen kieli on kehitystä. Kansa solkatkoon omia merkityksettömyyksiään millä tahansa kielellä ja tutkikoon ketä kiinnostaa niitä. Ajatus on tärkein. Kieli on niin epäoleellinen tekijä että sitä ei pidä huomioida lainkaan kommunikoinnissa.
2.2.2011 10.04
Kyllästynyt
H, toivottavasti viestisi oli ironiaa.

Jos ei, sinun kannattaisi ottaa hieman vapaata ohjelmoinnista ja tietokoneista ja elää hieman myös normaalielämää.