Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Antti Leino. Kuva: Kotuksen arkisto.

Antti Leino on suomen kielen ja sovelletun tietojenkäsittelytieteen dosentti, sivutoiminen heraldikko ja muutenkin vähän mitä sattuu. Entinen kotuslainen vaikuttaa nykyisin yliopistonlehtorina Tampereella.

Antti Leino

5.9.2012 9.42

Kielioppi on tulkintaa

Otin junalukemiseksi väitöskirjan suomen sijamuodoista. Mainio valinta.

Kansalliskirjasto on digitoinut ja pannut verkkoon tarjolle ison joukon Turun akatemian väitöskirjoja. Lukaisin työmatkalla Esaias Hildeenin vuonna 1797 painetun opuksen De declinatione nominum, inprimis Fennicorum. Noihin aikoihin väitöskirjat olivat selvästi nykyistä lyhyempiä (tämäkin 24 sivua), niin että matkalla pääsee hyvin jo lukemisesta oman blogitekstin kirjoittamiseen. Täyttä asiaa tuo kyllä sitten olikin, ja mielenkiintoinen juttu.

Kuten tieteellisen kirjoittamisen käytäntöihin nykyisinkin kuuluu, Hildeen esittää aluksi katsauksen muiden eurooppalaisten kielten sijajärjestelmiin ja sen jälkeen suomalaiseen kielioppiperinteeseen. Työn loppupuoli onkin sitten itse asiaa, suomen substantiivitaivutuksen ja sijajärjestelmän kuvausta. Kerrassaan järkeenkäypää tekstiä, ja kun Iso suomen kielioppi luettelee 15 sijamuotoa, Hildeenillä niitä on 13. Listalta puuttuu komitatiivi (tuttuineni), akkusatiivi puolestaan on jaettu kahtia: totaaliakkusatiivi näyttää yksikössä genetiiviltä ja monikossa nominatiivilta ("teki työn" / "noucki marjat"), partiaaliakkusatiivi puolestaan on se, mitä nykyisin on tapana kutsua partitiiviksi ("söi leipää"). Valtaosa sijamuodoista on esitelty erinimisinä kuin nykyisin.

Jännintä väitöskirjassa on kuitenkin nykyisten ulkopaikallissijojen tulkinta. Hildeenin esityksessä nykyinen adessiivi on mediatiivi, jolla ensisijaisesti kuvataan tekemisen välinettä ("löi miekalla"). Nykyinen allatiivi puolestaan on esitetty datiivina, jonka käyttökohteista nostetaan paikallisuuden edelle sellaisia kuin "annan sinulle" tai "teille wahingoxi". Nykyinen ablatiivi puolestaan on privatiivi. Siinä Hildeen nostaa paikallissijakäytön ("otti pöydältä") kohtuullisen merkittävästi esiin, mutta mainitsee melko painokkaasti myös sellaiset käyttötapaukset kuin "warasti isältä", "kylä kyläldä" tai "Keisarilda annettu".

Kaiken kaikkiaan tällainen esitys on piristävää vaihtelua siihen jo koulussa opittuun kielioppiin, jossa paikallissijoja on kaksi kauniisti toisilleen rinnakkaista sarjaa. Hildeenin kuvaus seuraa luontevasti hänen valitsemistaan esimerkeistä, vaikka taustalla arvatenkin on myös vahvaa kielioppiperinteen vaikutusta. Kiinnostava kurkistus tämä joka tapauksessa oli siihen, miten tutkija alun kolmatta vuosisataa sitten näki suomen kielen. Joka vanhoja muistaa, sitä tikulla silmään – mutta joskus tuo tikku voi toimia myös puhdistuspuikkona.


Palaa otsikoihin | 8 puheenvuoroa | Keskustele

5.9.2012 19.15
Urpu
Siis joku on joskus käyttänyt järkeä! Hieno homma!

Kyllä korpesi lapsena koulussa, kun "(istun) tuolilla" ja "(kaivan) lapiolla" -ilmauksissa oli muka kyseessä sama paikallissija vaikka ääliökin näkee, että niillä on ihan eri tehtävä.
6.9.2012 20.38
Urputtamaton
Jännää
Joku siis on keksinyt jo satoja vuosia sitten, että "paikallissijat" on keinotekoinen ryhmitys.

Toisaalta nimim. Urpu on sikäli hakoteillä, että sijamuodot määritellään morfologisten, ei semanttisten kriteerien mukaan. Kouluopetus on tässä(kin) asiassa sekoittanut mieliä mm. kuvaamalla sijoja ensisijaisesti merkityksen mukaan.

Lapsikin huomaa, jos uskaltaa unohtaa koulussa tuputetun, että "paikallissijat" vain harvoin tarkoittavat paikallisuutta ja silloinkin usein vain kuvaannollista paikallisuutta. (Esimerkiksi "koulussa" ei viittaa paikkaan vaan kontekstiin.)
7.9.2012 10.40
Erkki (eka)
Sisäolento...
Paikallissijojen vanhoilla suomenkielisillä nimityksillä lienee lupa huvitella. Kai muistatte ja tiedätte esimerkiksi ”sisäolennon” ja ”ulkoeronnon”?

Ehkäpä joku osaisi luetella jopa kaikki 15 sijamuotoa ”nimennöstä” lähtien...
7.9.2012 21.41
Urpu
Urputtamattomalle
millään hakoteillä ole. Se, että sijamuodot määritellään morfoligisten eikä semanttisten kriteerien mukaan, oli korpeamisen aihe.
8.9.2012 0.19
Ville E.
Sijojen opetuksesta
Vaikuttaisi kyllä siltä, että sijojen yksioikoisella kouluopetuksella on saatu aikaan paljon liki peruuttamatonta tuhoa. Tästä hyvänä esimerkkinä toimii vaikkapa genetiivin ivaus aina silloin kun sija ei viittaa omistukseen.
10.9.2012 19.35
Erkki (eka)
Urpulle ja Ville E:lle
Tosiasiassa sijamuotoja ei ole aikoihin opetettu samanarvoisten sijojen luettelona. Jo pitkään on kysytty, mihin jotain tiettyä sijaa tarvitaan ja kuinka keskeinen se on kielen rakenteessa. Paikallissijoista on huomautettu, etteivät ne läheskään aina ilmaise konkreettista paikallisuutta vaan esimerkiksi aikaa (tunnissa, aamusta iltaan, talvella, kello yhdeksältä).

Genetiivistä on opetettu, että se ilmaisee useimmiten omistajaa, jollekin kuulumista tai alkuperää. Mutta lisäksi sitä käytetään subjektina lauseenvastikkeissa (esim. Talven tullessa maa jäätyy) ja täytymistä ilmaisevissa rakenteissa (esim. Minun oli pakko poistua) sekä monien postpositioiden yhteydessä (esim. pöydän alla, auton perässä, rahan vuoksi).

Erikoisasemassa genetiivi on ollut kouluopetuksessa paitsi yleisyytensä vuoksi myös vieraiden kielten opetuksen kannalta. Oppilaiden huomiota on kiinnitetty siihen, että vain genetiivillä on oma pääte esimerkiksi englannissa ja ruotsissa.
6.11.2012 1.37
Janne S
paikallissijat ja koulu
Sikäli kun muistan omia kouluvuosiani, sovimme ala-asteella luokanopettajan kanssa, että jätämme paikallissijat opettelematta. Yläasteella opettelin ne sitten - jopa suomenkielisillä vanhoilla nimillä. Tähän päivään mennessä en ole kuitenkaan oivaltanut, mitä järkeä latinaan pohjautuvien sijamuotolitanioiden ulkoa opettelulla on. Ovatko ne kenties muinaisjäännös siltä ajalta, kun kaikki vielä menivät klassilliseeen lyseoon, jossa latina oli pakollinen aine? Tunnettu tosiasia kai kuitenkin on, että indoeur. kielten genetiiveillä ja partitiiveilla ei ole suomen kielen sijojen kanssa juuri tekemistä. Optatiivin, jussiivin, taskulaskimen tai metron menestyksekkääseen käyttämiseen ei vaadita yleis- tai erikoissivistystä siitä, miten ne tarkalleen toimivat.
14.1.2013 15.33
Lapsenkieli
sijojen tehtävistä
Kiinnostavaa on sekin, että suomenkielinen lapsi käyttää mainituista sijoista juuri noita ei-paikallisia funktioita ensimmäiseksi, siis "mulle" ja "äidille" sekä "lusikalla" ja "bussilla" (ks. tarkemmin esim. Klaus Laalon kirjasta "Lapsen varhaiskielioppi ja miniparadigmat" 2011)