Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Oikeusasiamies valvoo hyvän kielenkäytön toteutumista

Oikeusasiamiehen näkökulma virkakieleen on oikeudellinen. Oikeusasiamiehen tehtävänä on paitsi valvoa, myös edistää perusoikeuksien toteutumista. Perusoikeuksiin kuuluu muun muassa oikeus omaan kieleen ja kulttuuriin sekä oikeusturva ja hyvä hallinto. Hyvän hallinnon sisältöä on täsmennetty erityisesti hallintolaissa.

Hallintolaissa on nimenomainen säännös hyvän kielenkäytön vaatimuksesta. Sen mukaan viranomaisen on käytettävä asiallista, selkeää ja ymmärrettävää kieltä. Säännöksen esitöiden mukaan näihin vaatimuksiin kuuluu sellainen ilmaisutapa, jonka perusteella hallinnon asiakkaan voidaan olettaa yksiselitteisesti ymmärtävän asian sisällön ja saavan siitä asian laatuun nähden riittävästi tietoa.

Säännös edellyttää esitystavalta sekä kielellistä selkeyttä että sisällöllistä ymmärrettävyyttä. Kielenkäytön asiallisuus merkitsee esimerkiksi sitä, ettei hallinnon asiakkaaseen kohdisteta loukkaavia tai väheksyviä sanontoja. Vaatimus hyvästä kielenkäytöstä koskee sekä kirjallista että suullista ilmaisutapaa.

Kaikkia näitä hyvän kielenkäytön vaatimuksia on arvioitu monissa oikeusasiamiehen ratkaisuissa. Kanteluasioissa on useimmiten ollut kysymys virkamiehen suullisen kielenkäytön asianmukaisuudesta taikka viranomaisten päätösten, ohjeiden tai lomakkeiden vaikeaselkoisuudesta. Myös viranomaisten nimistä tai oheisnimistä ja niiden lyhenteistä on kanneltu. Tunnetuimpia tapauksia lienevät Stoke Unit, Trafi ja Carea sekä ELY-central. Trafia ja Careaa koskevassa ratkaisussani peräänkuulutin Kotimaisten kielten keskuksen asiantuntemuksen hyödyntämistä nimistökysymyksissä.

Kieliasioita on seurattu ja tutkittu myös oikeusasiamiehen oma-aloitteisessa toiminnassa. Oikeusasiamiehen kansliassa on jo useiden vuosien ajan valittu vuosittainen perus- ja ihmisoikeusteema, joka otetaan esille muun muassa kaikkien tarkastuskäyntien yhteydessä. Vuosina 2010 ja 2011 teemana olivat kielelliset oikeudet ja hyvän kielenkäytön vaatimus.

Tänä vuonna teemana ovat vammaisten henkilöiden oikeudet. Teeman käsittelyssä olemme pitäneet silmällä muun muassa viranomaisten selkokielistä ja viittomakielistä tiedottamista.

PETRI JÄÄSKELÄINEN 31.3.2014