Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Virkakielen kehittäminen paraskin paradoksi?

Rakastan kieltä ja kielenkäyttöä.

Paras osa työstäni kaupungilla on asioiden ja ajatusten muotoilua tekstiksi. Kieli on kohtaamista, kosketusta ja vaikuttamista. Se on ehdottomasti ja erottamattomasti kaupungin perustehtävän ytimessä.

Kieleen saa suhtautua aidolla insinööriotteella: Parantaa mitä parannettavissa on, saada juttu jotenkuten kulkemaan. Mutta täsmälleen ja tarkalleen ei hienoimmallakaan hienomekaniikalla saa sanottavaansa täydesti jengoilleen.

Kieli on ihmisen mieli. Mieliä on monta kuin ihmistä. Kohdilleen sattuva virkakieli on siis mahdottomuus. Ihminen ei ole virka, eikä elämä taivu lomakkeeseen ja lakipykälään.

Kun sanat eivät usein sovi ihmisen kokoiseen mikromuottiin, on niitä myös entistä vaikeampaa sovittaa kulttuuriseen makromuottiin: Ennen peruna oli likimäärin peruna kaikille kyläläisille. Sellainen pottu, jota popsittiin arjet pyhät, kuorilla tai ilman. Nyt se on kaikenmaailman rosamundaa, ranskalaista, lohkoa, tikkua ja puikulaa, varhaista ja esikypsytettyä. Ja sitten on vielä niitä, jotka kuunaan ole perunaan koskeneetkaan.

Kielen inhimillisessä, monimuotoisessa ominaisluonteessa on jotakin syvästi ristiriitaista virkakoneiston yrityksiin saattaa asiat yksiselitteisesti ilmi.

Hyvä sauva julkisen sanoittajalle on muistaa: Inhimillinen tekijä on, ja aina. Siksi kirjoittajakin saa ja hänen pitää olla ihminen eikä virkabotti. Tämä ohje takaraivossa päästään jo pitkälle.

Liikenne pääsääntöisesti näyttää, että toimeen tullaan sentään. Kaduilla sompailu, osapuilleen ja useissa tapauksissa, sujuu. Siitä huolimatta, että meitä toopeja on joka ajopelissä. Luojalle kiitos säännöt on tehty sen verran simppeleiksi. Siksi sanoissakin pitäisi pyrkiä siunattuun selvyyteen, arkeen ja elämään. Etenkään ei pidä käyttää kieltä, ja varsinkaan virkakieltä, oman statuksen tai egon pönkkänä. 

Hyvää harjoittelua kielijumppaan ja kohtaamisiin saa sosiaalisessa mediassa. Ne opettavat sanoilla kohtaamiseen ja läsnäoloon, osallisuuteen ja elämään. Tässä ja nyt. Avoimesti, hyvää tarkoittaen.

Rohkaistutaan tekemään inhimillistä kieltä toisiinkin foorumeihin ja toisiin lajityyppeihin, yhtään vastuullisuudesta ja vastaanottajan arvostuksesta tinkimättä.

HANNELE MELLER 29.4.2015