Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Kekri ja pyhäinpäivä

Pyhäinpäivä on alkuaan yhdistelmä kahdesta varsinkin katolisen kirkon viettämästä juhlasta, kaikkien pyhien päivästä (1.11.) ja kaikkien uskovien vainajien muistopäivästä (2.11.). Alun perin kaikkien pyhien päivää alettiin viettää 300-luvulla Syyriassa ja kaikkien uskovien vainajien muistopäivää 900-luvulla Ranskassa.

Kekristä on mainintoja yli viiden sadan vuoden takaa, mutta sanan alkuperästä ei ole varmuutta. Agricola mainitsee kekrin karjalaisten palvomien jumalien joukossa, ja karjansuojelijana kekri tunnetaan monissa myöhemmissäkin kirjoituksissa. Kansan parista tehdyistä muistiinpanoista näkyy, että kekrin päivän vietto on liittynyt monella tapaa maanviljelykseen ja satokauden päättymiseen. Se on ollut toisaalta työnjuhla, toisaalta sadonjuhla, ja sen sijoittuminen kalenteriin on vaihdellut syyskesästä myöhäissyksyyn − sääolosuhteista ym. riippuen. Viimeistään 1800-luvulla kekri alkoi joillain tavoin liittyä myös vainajienjuhlaan, ja sen vietto siirtyi marraskuun 1. päivään. Nykyisin nimitämme päivää pyhäinpäiväksi, ja Suomessa se sijoittuu loka-marraskuun taitteeseen (31.10.−6.11.) sattuvaan lauantaihin.

Suomalaisessa maalaisyhteisössä kekri (keyri, köyri, köyry) oli tärkeä päivä 1800-luvulta aina 1900-luvun alkupuolelle: sato oli korjattu ja alkoi palvelusväen vapaaviikko, siis oikeastaan vuosiloma. Silloin piiat ja rengit saattoivat mennä lapsuudenkotiinsa, tai mikäli sellaista ei ollut, jäädä talon viettämään vapaa-aikaa. Talo antoi kummassakin tapaukseessa ruoan loma-ajaksi. Kekrinä oli mahdollisuus myös vaihtaa taloa, tai jos ei vielä ollut palveluspaikassa, hankkia sellainen. Syksyllä, usein Mikon päivän seutuun, oli tapana pitää pestuupäiviä tai pestuumarkkinoita, joilta talolliset hankkivat palkollisia seuraavaksi vuodeksi. Työsuhde alkoi marraskuussa, ja pestipiika tai -renki palkattiin koko vuodeksi. Pestatulle annettin kaupan vahvistukseksi pestiraha. Pestiraha kuului palkolliselle tietysti myös silloin, kun hän jatkoi samassa paikassa, pestautui myös seuraavaksi vuodeksi.

  • Savtaipalies ol oikie piikapäivät [jolloin pestattiin palvelusväki vuodeksi eteenpäin]. (Taipalsaari)

  • Ku [palvelija] otti [ennen runtuviikkoa] viis markkoo pestirahoo soli ku myyty mulli. (Parkano)

  • Höyli (’kohtelias, reilu’) se ol toi isäntä pestoopyhän, jyrkijän (jyrkeä ’kokonainen’) markan anto pestirahaa. Ny soon sellain mykky (’murjottaja’) ei puhu eikä pukahla. (Elimäki)

  • Jokka jatko vuotta niin sitte sai rahhaa, pestirahhaa. (Ruovesi)

Vanha palkollissääntö edellytti vuosipalvelijalle annettavaa työtodistusta eli erokirjaa, ulosseteliä, uolamia. Tiedämme siis, millainen oli piian vuosipalkka.

  • Ne kuulu sitte tilistä sillov vuom piästä niin sennip panneej jo lyhennykseksi sem pestirahan. (Juuka)

  • 1 päivän marraskuuta isäntä kuhtuu renkit ja piijat rätinkiin, miten vuojen mittaan ottoja on karttunu ja mitten paljo piika Leena ja renki Aappo saavat röppärahaa. Sittä ne lähtee röppään vieraampiin kyliin, lähtiissään juovat. Jokaiselle keitetty erikseen rätinkipannu. Siitä ne antaa vieraalle ja talon ihmisille, mutta jos renki ja piika pestataan taas tulevalle vuotelle annetaan pestirahaa 50 markkaa ja kaikkein ison pannu kahvija pestajaisista. Alkaa sinä päivänä jo näkyvä röppävieraita muistaki kylistä. (Pudasjärvi)

  • Ulossetelis vualelt 1897 piika H. H. on saanup palkkaa − pesti 10 mk − palkkaa koko vualelt 70 mk ja villaset yksinkertaset vaatteht valmihinah ja 24 kyynäröö tamestikkii (= damasti) ja 2 parii piaksui pualpohjat lisäks ale ja 2 naulaa villoi ja yks riamu (’pääliina, huivi’) ja yks esliina. (Iitti)

Palvelusvuoden aikana ei piioille enempää kuin rengeillekään vapaata juuri herunut, eikä heillä liioin ollut aikaa tehdä omia töitään. Vapaaviikolla oli toisin.

  • Piäsis keeriin (= pyhäinmiestenpäivään) niin piäsis sittä riiviikolle. (Sonkajärvi)

  • Kissavviikko om pyhäimpäiväj jälkie, kum palkolliiset o irrollaa. (Lammi)

  • Pyhämiehenä annettiin kissanviikoksi palvelijalle limppu, juusto ja lampaanjalka. (Nurmijärvi)

  • Friiviikol piikflika kutosiva kankast itteläs, jos ei menne omasias treffama. (Perniö)

  • Sit kissaviikolla, sit sai kehrätän nee villas ja kutoos sukat sit. (Loppi)

  • Piiat on ennen klihiranneet (= lihdanneet) pellovattensa (= pellavansa) irtaviikolla. (Ylihärmä)

  • Nuttuviikko kun palvelusväki korjaili nuttujansa kun oli aikaa. (Tyrvää)

  • No katos se sanotti ryysviikoks sen tähre, et nees sais sill aikka laitta niit vaattejas. (Taivassalo)

  • Pyhäjempäivän jälkeinen viikko oli runtuviikko, jolloin trenki herrasti ja isäntä teki töitä kuin hullu. (Tyrvää)

  • Kun oli keörivviikot niin ne oli melekkeimpä joka yö oli niitä mänöjä (tansseja tms.). (Juuka)

  • No römppäviikolla tanssivat ja laolovat [palkolliset]. (Juuka)

  • Joka syksyllä keyrinä kun palavelijat piäs lepoviikollen ne jaoho talakkunan. (Kerimäki)

Vapaaviikon merkitys on nähtävissä myös siitä, kuinka monenlaisia nimityksiä siitä voidaan käyttää. Edellisten lisäksi niitä ovat mm. itseviikko; mikkoviikko; omaviikko; pyhämistöviikko, pyhäinpäiväviikko; päänpitoviikko; runtuviikko; santtiviikko; savipäivät; vapaaviikko; vuoroviikko ja väliviikko.

Suunnilleen samaan ajankohtaan kekrin ja pyhäinpäivän kanssa sijoittuu kolmaskin vanha tärkeä päivä, ”oravan päivä”. Aikoinaan orava on ollut Suomessa nykyistä arvostetumpi eläin ja oravannahka sekä vientiartikkeli että arvonmitta. Kustaa Vilkuna mainitsee kirjassaan Vuotuinen ajantieto (Otava 1973), että oravan metsästystä on aiemmin säännöstelty niin, että sitä on saanut pyytää vasta sitten, kun sen turkki on ollut täysin harmaa. Rauhoitusaika on päättynyt eri puolilla Suomea eri aikaan. Murrearkistossa on Merijärveltä saatu tieto, jonka mukaan ”Oravan päivä oli enne vanhaan aikaan kekri. Vanhat metsän kävijät ei ruvenneet oravija ampumaa ennen kun kekri jälistä. Kekri on ollu oravan pyynti päivän määräpäivä silloin on ruvettu oravija ampumaa”. Vaikka ”oravan päivä” onkin osunut kekriin, ei sillä kuitenkaan ole mitään tekemistä syksyisten juhlapäivien kanssa.

ANNELI HÄNNINEN

3.11.2010