Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Käsikassara ja työrukkanen

Silloin tällöin kuulee jossakin tehtävässä välikappaleena toimivaa henkilöä – joskus järjestöäkin – sanottavan käsikassaraksi tai työrukkaseksi.

Työrukkanen vaikuttaa tällaisessa käytössä uudehkolta, sillä murteet tuntevat sen vain alkuperäisessä merkityksessään, eikä sille muuta merkitystä anna myöskään Nykysuomen sanakirja. Suomen kielen perussanakirja puolestaan tietää jo, että työrukkanen-sanaa voidaan käyttää kuvaannollisesti, ja tarjoaa sille synonyymit juoksupoika, käsikassara, sätkynukke. Silloin, kun apulaisena tai välikappaleena toimivaa kutsutaan työrukkaseksi, tuntuu kuin taustalla olisi ajatus, että tämä suojaa varsinaista toimijaa.

Toinen otsikon sanoista, käsikassara, viittaa puolestaan siihen, että apulainen toimii kuin työvälineenä. Tähän ryhmään kuuluu myös käsivasara samoin kuin joskus tässä yhteydessä käytetty käsiota ota ’piikki, (terä)ase’.

  • Eeva ol siihe aikaa Virtasten ainuva käsota. (Keuruu)
  • Tämä Ellihän se on vanahimpana näestä ollu tässä minun käsjkassarananj, kun ei kannata meikäläesen piikoo pittee. (Nilsiä)
  • Mie oli siit sellane käsvasara, mitä juoksutettii ain. (Valkjärvi)


Kaukana edellisestä ryhmästä ei ole myöskään kinttupiiska, jota on voitu Kerimäellä käyttää emännän apulaisesta. Lieneekö kinttupiiska sitten toiminut karjapaimenena, lasten kaitsijana vai jonain muuna.

Piiskana on voitu käyttää myös karasta: Pitäsik karaksella veilläp pinttaas niin uskosit (Pielisjärvi). Pohjois-Karjalasta sekä parista savolaispitäjästä karas-sanalle on kirjattu merkitys ’kuivunut (kuusen) oksa, karahka, risu’ tms., eikä tuntuisi mahdottomalta, että karaksellakin olisi hätistelty karjaa kotiin. Jos siis kinttupiiska olisi ollut karjapaimen, olisivat paimenen työt saattaneet olla myös käsikaraksen tai käsikarastin toimia – joskus silloin, kun nimitystä alettiin käyttää.

  • Olihan se meillä kesän naesten käsikaraksena. (Pielisjärvi)
  • Soattaahan tuommonen tyttö jo olla käsikarastina. (Nurmes)


Muitakin nimityksiä tällaiselle epäitsenäiselle toimijalle on. Aina ei ole tarvittu edes mitään kättä pitempää:

  • Lapsenmammana ja emännän etukäpälänä olin pahasesta tenavasta lähtien. (Virrat)
  • Taas toi pirun etukäpälä [= työnjohtajan apulainen] kytteä meittiä pensaan takana. (Padasjoki)


Käsi-sanan johdos on myös kätyri, jota käytetään urkkijasta tai hämäräperäisestä apurista.

Apu- on luonnollisesti myös käypä sanan osa:

  • [Tyttölapsesta:] Pittää olla isällej ja äitillen se apukaatter. (Kiihtelysvaara)
  • Minä olin sillä emännällä apulankarina. (Kauhajoki)
  • Siinä on äitillä pien apunikar. (Pälkjärvi)
  • Joka pittää semmosta apuraattalia. (Kangasniemi)


Juoksu- esiintyy paitsi yleiskielessä myös murteissa:

  • Siinä vähä emäntää häläppäsij [= autoin] ja puita toij ja lampahia veij ja sellaasta juoksuflikan työtä. (Jalasjärvi)
  • Oli juoksutyttökit talossa ja se teki kaikkee mitä emäntä tarvihti. (Keuruu)
  • Semmoset rikkaat ne pittää köyheä juoksupoekanaa. (Konginkangas)


Sätkynukke on murteissa tuntematon.


ANNELI HÄNNINEN

2005