Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Aurinko, päivä  ja loma

Aurinko on meille taivaankappaleen nimityksenä itsestään selvä, mutta vanhastaan se lienee ollut kansanomainen vain länsimurteissa. Itämurteissa sitä on vastannut päivä. Päivän ’aurinko’-merkitys on helppo havaita vaikkapa silloin, kun puhumme päivänpaisteesta tai päivettymisestä.

Joistakin käsitteistä on olemassa sekä aurinko- että päivä-variantti. Voimme esimerkiksi ottaa aurinkoa tai paistattaa päivää. Päivänpaistetta vastaa auringonpaiste sekä harvinaisemmat auringonliekkonen (Kylmäkoski) ja auringonpalo (Ruovesi).

Alkeellisena aurinkokellona on toiminut ikkunapenkki, johon on veistetty lovet esimerkiksi kello 12:n, kello 14:n (päivällisaika) ja kello 18:n (lypsyaika) kohdalle. Sen nimitys on ollut paitsi aurinkokello myös auringonmerkki (Padasjoki). Näitä vastaavia päivä-alkuisia sanoja ovat mm. päivänpiiru (Utajärvi, Vaala, Kuhmo, Rantsila, Nivala, Piippola), päivänpiirto (Pälkjärvi), päivä(n)pykälä (Nurmes, Ilomantsi) ja päiväsenmerkki (Padasjoki, Jämsä).

Loma on alkuaan tarkoittanut väliä, välipaikkaa. Vieläkin voimme laittaa sormet sormien lomaan, leikata heinät pensaiden lomista jne. Samasta sanasta on kyse myös silloin, kun puhutaan vaikkapa tiilien latomisesta lomittain. Seuraavissa esimerkeissä loma tarkoittaa jo väliaikaa:

Kyllä siinä on käilloimet [’kova homma’], kum pien laps hoijettaan töihel lomassa. (Kiihtelysvaara)

Maantiellä menee ja tulee autoja niim paljo ettei lapsilla ol lomaa siinä opetella polkupyörällä ajaan. (Hämeenkyrö)

Sato aluks aika romakasti, sitten pitj vähän lommoo, mutta tuasj alako uuvestaan. (Tuusniemi)

Harvaam [’harvoin’] pestii sielä [palveluspaikassa pyykki], ne pit kaovva sitä pyykkilommoo. (Jäppilä)

Mitäpä muuta meidänkään lomamme on kuin aikaa pitkien työrupeamien välissä.

ANNELI HÄNNINEN

Kirjoitus on julkaistu 27.6.2006.