Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Lonkutetaan lonkkarilla!

Rullalautailijat kuuluvat kesäiseen katukuvaan. Kaiteita pitkin liukuvien ja betoniporsaiden yli temppuilevien lautailijoiden lomassa kesäkadulla viilettävät longboard-lautoineen eli lonkkareineen myös mäkirullalautailijat eli lonkuttajat tai lonkkaroijat.

Mäkirullalautailu eli lonkutus, lonkkaaminen tai lonkkarointi, englanniksi longboard skateboarding tai longboarding, on eräs rullalautailun alalaji. Usein se on vain letkeää kruisailua kaupungilla, mutta se voi olla myös nimensä mukaisesti nopeuslaskua alamäessä tai pujottelua merkityllä radalla.

Lonkkari eli lonkku on tavallista rullalautaa suurempi ja painavampi. Dekki eli lauta on pidempi ja leveämpi kuin varta vasten temppuiluun suunnitelluissa rullalaudoissa. Myös pyörät ovat usein hieman suuremmat ja pehmeämmät. Tällaisilla renkailla vauhti on hurjaa ja kyyti pehmeää.

Kokonsa ja painonsa vuoksi lonkkari ei ole kovin ketterä kapistus. Erilaisten temppujen tekemisen eli neppailun sijaan lonkkaroinnin taika liittyykin ennen muuta rentoon menoon, vauhdin hurmaan ja sulaviin linjoihin.

RIINA KLEMETTINEN

Kielitoimiston sanakirjan toimitus

Julkaistu 6.7.2009