Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Cake pop ja cookie pop

Monet suomalaisetkin verkkosivustot ovat jo muutaman vuoden ajan tarjonneet herkkusuille erilaisia cake pop- ja cookie pop -reseptejä. Tikkukaramellia muistuttava cake pop on pieni makea, usein pallomaiseksi muotoiltu herkkupala, joka on tehty esimerkiksi kuivakakun tai kakkupohjan murusista sekä tuorejuuston tai muun tahnamaisen aineen seoksesta. Nämä pienet palloset koristellaan esimerkiksi sulatetulla suklaalla ja nonparelleilla tai muilla pienillä syötävillä koristeilla. Cake popit eivät välttämättä ole ulkonäöltään yksinkertaisia pikku palleroita, vaan ne voidaan muokata ja koristella tarjoilutilanteen teeman tai tunnelman mukaan vaikkapa hedelmiksi, lumiukoiksi, eläimiksi tai sarjakuvahahmoiksi.

Tällaista pikkuherkkua nimitetään cookie popiksi, jos sen valmistuksessa käytetään kakun murusten sijaan keksin murusia. Cookie pop tarkoittaa myös tikun päässä tarjottavaa, joskus mitä mielikuvituksellisimmin koristeltua keksiä, tai kahden toisiinsa seläkkäin kiinnitetyn keksin yhdistelmää.

Entä suomenkieliset vastineet, onko niitä? Cake pop on käännetty muun muassa leivostikkariksi, ja lopputuloshan todellakin usein näyttää tikkukaramellin eli tikkarin tapaan tarjottavalta leivokselta.  Myös nimitystä tikkarikakku on käytetty, mutta tikkarikakulla voidaan tarkoittaa myös aivan tavallista kakkua, jonka koristeena on käytetty tikkareita. Tavallisin käännös cake popille lienee kakkutikkari, jota on käytetty myös vuonna 2012 julkaistavan, englanninkielisestä alkuperäisteoksesta Cake Pops käännetyn Kakkutikkarit-kirjan nimessä. Vastaavasti cookie pop on yleensä käännetty keksitikkariksi.

Mikään näistä nimityksistä ei kuitenkaan aina kuvaa näitä makeita pallosia, sillä joskus murusista taiteillut herkut asetetaan tarjolle suoraan lautaselle tai jopa muffineiden tapaan pieniin paperivuokiin. 

MINNA HAAPANEN

Kielitoimiston sanakirjan toimitus

Julkaistu 23.1.2012