Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Paras nimi lapselle

Vanhemmat haluavat valita lapselleen sen kaikkein sopivimman nimen. Mistä tällainen nimi sitten löytyy? Nimen tulee tietenkin olla miellyttävä, ehkä kauniskin. Yhteensopivuus sukunimen tai perheen muiden jäsenten nimien kanssa on ehkä tärkeää. Käytännöllisyyskin voi tulla mieleen: onko nimi helppo taivuttaa ja yksiselitteinen ääntää? Moni toivoo nimen kantavan myös suvun perintöä.

Eri aikoina miellyttävät kuitenkin erilaiset nimet, ja etunimien suosio vaihtelee paljon. Lapselle ei valita sellaista nimeä, joka on yleinen lapsen vanhempien sukupolvella. Moni karttaa myös edellisen sukupolven nimiä. Näihin nimiin kun liittyy vahvoja mielikuvia niiden kantajista. Nimenantohetkellä tavalliset nimet tuntuvat lisäksi usein liian kuluneilta.

Nimenantajien isovanhempien ja näitä edeltäneiden sukupolvien nimet maistuvat monen suussa mukavilta: sopivan nostalgisilta mutta silti virkistäviltä ja omaperäisiltä. Nykyisin yleisimmistä lastennimistä valtaosa on tällaisia, noin sata vuotta sitten suosiossa olleita.

Tyttöjennimistä Emma, Iida ja Sofia olivat edellisen kerran suosionsa huipulla hieman yli sata vuotta sitten. Noin sata vuotta on puolestaan Annan, Sannin ja Vilman viime suosiosta. Noin 80–90 vuotta on kulunut siitä, kun Alisa, Anni, Emmi, Jenni ja Laura olivat viimeksi muodissa.

Nimien suosion sykli onkin tavallisimmin noin sata vuotta. Lyhin sykli naisten yleisimmissä nimissä lienee Maijalla, noin 50 vuotta. Maija oli suosionsa huipulla 1930-luvulla ja uudelleen jo 1980-luvulla.

Poikien nykyisin suosituimmista nimistä uusvanhoja ovat Lauri, Onni, Aleksi, Elias ja Juho. Kärkinimistä Veeti, Eetu ja Leevi ovat aiemmin olleet käytössä kutsumaniminä, eivät niinkään virallisina etuniminä.

Osa nimenantajista valitsee aivan uuden nimen. Tällaisia löydetään muiden maiden nimikulttuureista (Miska, Luka) ja luomalla uusia suomenkielisiä nimiä (Pinja, Havu, Omena, Karpalo, Nuppu, Tiuku). Lisäksi olemassa olevien nimien pohjalta voidaan muodostaa uusia yhdistämällä ja muuten muokkaamalla (Helmiina, Lumina, Lumi-Tuuli).

Kenen sana nimenvalinnassa painaa eniten, isän vai äidin? Tarkkaa tutkimustietoa asiasta ei ole, mutta äidin tahto tuntuu usein olevan vahvempi.

Kiinnostavaa vertailutietoa tarjoaa Minna Saarelman ja Gulbrand Alhaugin tutkimus nimenannosta Norjan suomalais-norjalaisissa perheissä, joissa nimenvalintaan vaikuttaa eniten äidin kansallisuus: perheissä, joissa äiti on suomalainen, nimenanto noudattaa useammin suomalaista mallia kuin perheissä, joissa äiti on norjalainen. Samoin, jos äiti on norjalainen, nimenanto on selvästi norjalaisempaa.

Jos isäni olisi saanut päättää, olisin Erja. Äiti kuitenkin piti päänsä ja minusta tuli Terhi. Hyvä niin. Sukunimihän on isältä, kuten useimpien suomalaislasten yhä.

TERHI AINIALA

Julkaistu Hiidenkivi-lehdessä 2/2009