Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Nimi ja identiteetti

Nimellään ihminen tunnetaan. Nimi on ihmisen ensimmäinen käyntikortti, ja lisäksi vaikutelmien, merkityksien ja mielikuvien luoja. Ei siis ole ollenkaan merkityksetöntä, mikä nimeni on. Ja vaikka nimeni ei ole yhtä kuin minä, on nimeni vahva minuuteni edustaja.

Nimi ja identiteetti kytkeytyvät yhteen. Voidaan puhua myös nimi-identiteetistä, jolla tarkoitetaan yksilön suhtautumista omaan nimeensä ja sitä, mikä merkitys nimellä on yksilön identiteetille. Useimmat meistä suhtautuvat nimeensä eri tavoin eri ikäkausina. Nuoruusvuosien kasvuun sisältyy oman identiteetin hakeminen, jolloin oma nimi voi tukea tätä tai olla ristiriidassa sen kanssa. Haluaisimme ehkä mieluummin olla toisennimisiä ja leikittelemme ajatuksella elämästä vaikkapa Susannana. Silloin olisimme ehkä muutenkin kauniimpia, suositumpia ja rohkeampia.

Minua otti oma nimeni päähän alle kouluikäisenä, ja vallankin koko etunimeni. Terhi Tuulikissa oli jotakin sellaista, joka ei miellyttänyt vaan kiukutti. Uhkailin kuulemma ihan pikkuisena heittää minut kastaneen papin jokeen, sillä luulin papin valinneen nimeni.

Kouluvuosina nimi kuitenkin jo tuntui omalta. Minulla ei ollut kaimoja, joten sain olla ainoa Terhi. Tai oikeastaan minulla oli kaupallinen kaima, sillä Terhi-veneet ja perämoottorit olivat melko tunnettuja. Minua taidettiin joskus nimitellä perämoottoriksi, mikä ei ymmärrettävästi ollut hauskaa. Suurempia traumoja ei kuitenkaan jäänyt.

Oma nimi on herkkä asia. Jos nimeni kirjoitetaan tai sanotaan väärin, se voi tuntua loukkaavalta. Joskus on tosin vain hupaisaa, jos nimi vääntyy tai kääntyy vallan toiseksi. Sain kerran postia Aini Ala-Terhinä. Se oli hauskasti sotkettu! Lapsuudestani muistan kaverini isoäidin kutsuneen minua Tertuksi. Hänelle Terhi oli kai uusi ja vieras nimi, jota hän ei tahtonut oppia. 

Joillekuille lapsena saatu virallinen nimi voi pysyä vieraana täysi-ikäiseksi asti. Tai sitten oma elämä kääntyy sellaiselle uralle, ettei nimi enää tunnu vastaavan omaa identiteettiä. Silloin voidaan päätyä vaihtamaan nimi. Uusi nimi voi olla jo vanhastaan käytetty lempinimi, jälkimmäinen etunimi tai vaikka kokonaan uusista aineksista ammennettu nimi. Kuinka helposti ja nopeasti muut silloin oppivat käyttämään tuota uutta nimeä?

Olisin oikeastaan voinut antaa tälle nimenpyöritykselleni tällä kertaa toisenkin otsikon. ”Elämäni Terhinä” olisi kelvannut mainiosti, sillä kuvasin paljolti omia nimikokemuksiani. Jokaisella on oma nimitarina, oma nimipolku, oma nimi-identiteetti. Mietitään ja ihmetellään niitä.

TERHI AINIALA

Julkaistu Hiidenkivi-lehdessä 5/12