Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Kepeästi Pilvilinnankadulla 

Olen asunut tiellä, kadulla ja kujalla. Ensimmäinen kotini kaupungissa oli keskustan liepeillä Museokadulla, myöhemmin asuin esikaupungeissa Viljelijäntiellä ja Sinettikujalla. Olen sattumalta osunut ”oikeaoppisille” teille, sillä katu-perusosa on yleensä varattu kantakaupungin kaduille.

Säännöstä on poikkeuksensa, kuten moni tietää. Keskustasta etäällekin rakennetut alueet ovat voineet saada teikseen katuja, kun suunnittelussa on korostettu urbaania kulttuuria ja tiivistä rakentamista. Kaupunkius on aina myös suhteellista: pienemmässä kaupungissa kaduksi kelvannee rauhallisempikin kulkuväylä kuin suurkaupungissa.

Tiedot maamme vanhimmista kadunnimistä ovat keskiaikaisesta Turusta. Hämeenkatu (Tavastgatan) mainitaan asiakirjoissa ensi kertaa vuonna 1426. Toinen tärkeimmistä kaduista oli Karjakatu (Fägatan) eli vanha Uudenmaan maantie. Nimi tulee siitä, että kaupunkilaiset ajoivat aikoinaan karjansa tietä myöten kaupungin ulkopuolisille laidunmaille.

Muut vanhat kadunnimet kertovat paikan sijainnista. Joen suuntaisesti kulki useampia katuja: alimpana Jokikatu (Ågatan), ylempänä Kirkkokatu (Kyrkogatan), Luostarin välikatu (Kloster mellangatan) ja ylimpänä Luostarin yläkatu (Kloster övergatan).

Tavallisia yleissuomalaisia kadunnimiä ovat Koulukatu, Kauppakatu, Torikatu ja Rantakatu. Suoran asiallisesti nimetyillä kaduilla kaupunkilainen on jämpti ja järjestelmällinen. Uudemman ajan Juhannusruusunkujat ja Iltaruskonkadut antavat puolestaan kulkijalle luvan romanttisiin kävelyihin. Ei kai kukaan voi pärryytellä pakoputki kolisten Pilvilinnankadulla?

Yleisimmät suomalaiset kadunnimet ovat kuitenkin teitä. Kärkijoukossa ovat Rantatie, Koulutie, Kirkkotie, Myllytie, Rinnetie ja Teollisuustie. Nimistä avautuu suomalainen taajamamaisema eriaikaisine kerroksineen. Osa esimerkiksi Rantateistä voi olla kovinkin vanhoja; Suurella Rantatielläkin on kuljettu jo keskiajalta. Tavallisia ovat ylipäänsä määränpäätä ilmaisevat tiennimet. Samalla tiellä voi silloin olla useita eri nimiä.

Jälkiosia nimiin riittää vielä paljon muitakin. On polkuja, rinteitä, väyliä, raitteja, esplanadeja – ja Helsingin Kallion kuuluisat linjat. Joskus katu on katu jo ilman perusosaa. Karhunkäpälä, Päivänsäde, Kuutamoinen ja Lintu Sininen ovat kadunnimiä nekin.

TERHI AINIALA

Julkaistu Hiidenkivi-lehdessä 4/2010