Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Ihan Aarre vaan?

Kävin elokuvissa. Työviikon jälkeen leppoisaan perjantai-iltaan sopi kevyt kotimainen Pihalla. Elokuvassa saksalainen Laura muuttaa suomalaissyntyisen miehensä Arton ja vauvansa Nellan kanssa miehen työn perässä Tampereelle. Mies on liki koko ajan työmatkoilla. Laura ikävystyy eikä tahdo löytää seuraa kulmiensa takaa kurtistelevista suomalaisista. Sääkin on harmaa ja kalsea.

Sattumalta Lauran tie vie yksinhuoltajaäitien kerhoon, jossa on samanhenkistä seuraa. Kaikkien äitien posket saa punoittamaan siviilipalvelusmies Tero, joka on paitsi vetävä rock-muusikko myös sympaattinen lasten leikittäjä.

Laura saa läheisimmän ystävän Riinasta, 6-vuotiaan Niklas-pojan äidistä. Isäänsä Niklas ei ole koskaan tavannut. Lauran rohkaisemana Riina kuitenkin lähtee Helsinkiin tapaamaan pojan isää, kuuden vuoden takaista yhden yön juttuaan. Kenties isä olisi vuosikausia kaivannut lasta? Ehkä isän ja pojan välille voisi vielä rakentaa suhteen?

Huonosti käy: isä ei halua tavata poikaansa ja kuittaa jutun rahalla. Modernissa lasisessa toimistossa työskentelevän bisnes-isän nimi paljastuu, kun hän signeeraa asianajajansa kirjoittaman paperin. Isä on nimeltään Aarre Laakso ja syntynyt vuonna 1972.

Viikonlopputunnelmiin siirtyneen nimistöntutkijan päässä kuohahti. Voiko joku 1970-luvun alussa syntynyt olla nimeltään Aarre? Aarre on 1900-luvun alkuvuosikymmeninä yleistynyt omakielinen nimi. Itsenäisyyden ajalla toiseen maailmansotaan asti omakielisten nimien suosio oli suurimmillaan; poikien nimistä omakielisiä oli noin neljännes. Aarren lisäksi muita suosittuja olivat muun muassa Veikko, Tauno, Kauko, Aulis ja Oiva.

Aikakauden omakieliset nimet ovat nousseet suosioon 2000-luvulla. Pieniä Aarreja on paljon. Koulussa ja päiväkodeissa kaverina on myös moni Onni, Toivo, Arvo ja Touko. Näiden lasten isien sukupolvella ja elokuvan 1970-luvulla syntyneellä antisankarilla Aarre on sitten perin harvinainen. Vuonna 1972 Aarren sai ensimmäiseksi etunimekseen vain neljä poikalasta ja näistäkin kaksi syntyi ulkomailla. Kun mukaan lasketaan myös nimen jälkimmäiseksi etunimeksi saaneet, oli Aarreja 22. Kaikkiaan 1960–1970-luvuilla Aarreja syntyi reilu 600, kun 1920–1930-luvuilla heitä tuli maailmaan yli 3 500.

Elokuvan henkilöt kantavat Aarrea lukuun ottamatta aika lailla aikakaudelleen sopivia nimiä. Täysi tilastollinen mahdottomuus ei Aarrekaan toki 1970-luvulla syntyneen nimenä ole. Mutta kuitenkin mietityttää. Onkohan käsikirjoittaja vain heittänyt nimet hatusta ja hepulle on sattunut nimeksi Aarre? Vai voisiko nimeen kytkeytyä syvempää symboliikkaa ja ikään kuin ironisointia? Mies kun on kaikkea muuta kuin aarre.

Tiedä häntä. Itse asiassa molemmat selitykset kelpaavat minulle. Ja katsoja saa kai sepittää omat tulkintansa. Joka tapauksessa nimillä on merkitystä, elokuvissakin!

TERHI AINIALA

Julkaistu Hiidenkivi-lehdessä 6/2009