Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Voittiko Eetu Aleksin?

Vuosittain Suomen Väestörekisterikeskus julkistaa maaliskuussa tilaston edellisen vuoden suosituimmista etunimistä. Listoissa on eriteltyinä suomen- ja ruotsinkieliset lapset, tytöt ja pojat, ensimmäiset etunimet ja kaikki nimet yhteensä (www.vaestorekisterikeskus.fi). Uusi tilasto kertoo, että vuonna 2004 annettiin suomenkielisille tytöille kaikkein useimmin ensimmäiseksi etunimeksi Emma ja pojille Eetu. Tarkoittaako se, että Emma on ”voittanut” jonkin kilpailun tai että Eetu on ”syrjäyttänyt” muut nimet? Näin näkee tilastoja tulkittavan julkisessa viestinnässä.

Ei ole kuitenkaan kyse mistään kilpailusta. Parempi olisi katsoa muutaman viimeksi kuluneen vuoden tilastoja ja vertailla niitä. Siten huomaisi, että jotkin nimet pysyvät usean vuoden ajan kärjen tuntumassa vaihdellen eri sijoilla, saattavat olla jonain vuonna ykkösenä, välillä käydä alemmilla sijoilla ja taas nousta ykköseksi. Vuoden 2004 suosituimmista Emma oli vuonna 2003 toiseksi suosituin ja vuonna 2002 kahdeksantena. Myös Eetu oli toiseksi suosituin vuonna 2003, mutta sitä edellisenä vuonna se oli jo käynyt ensimmäisenä. Todennäköisesti nämä nimet pysyvät tänäkin vuonna vähintään kymmenen suosituimman joukossa.

2000-luvulle on ominaista, että nimien suosion kärki on laveampi ja tasaisempi kuin viime vuosisadalla, jolloin suosiokäyrissä oli teräviä, korkeita huippuja, jyrkkiä nousuja ja laskuja. Enää ei ole sen tapaisia suursuosikkeja, kuin 1900-luvun jälkipuoliskolla olivat Ritva, Pirjo, Päivi, Sari ja Sanna, joista kukin suosituimmillaan kattoi 3–5 prosenttia tuona aikana annetuista tytönnimistä. Vastaavasti poikien nimistä Pentti, Matti, Kari, Jari ja Mika kukin omana huippukautenaan kattoi 4–5 prosenttia annetuista pojannimistä, Jari jopa yli viisi prosenttia. Sen sijaan esimerkiksi vuosina 2003 ja 2004 suosituimpien nimien osuus on ollut enimmillään 2 prosenttia.

Lapselle nimeä valitessaan nykyajan vanhemmat etsivät tietoja nimien taustoista ja yleisyydestä. Niin osataan välttää tilanne, että lapsen päiväkotiryhmässä on yllättäen monta samannimistä, vaikka vanhemmat olivat luulleet keksineensä yksilöllisen nimen. Nykyään ovat muotia 1800-luvun lopulla tai 1900-luvun alussa käytetyt nimet kuten Aleksandra, Fanny, Helmi, Iida, Siiri ja Sofia tai Aapo, Aleksanteri, Juho, Kalle, Niilo, Onni ja Ville. Toisaalta on muotia myös yrittää itse keksiä aivan uusia, ennen käyttämättömiä nimiä. Sopivien nimien sepittäminen ei kuitenkaan ole helppoa. Tilastojen kärjessä esiintyy yleensä vain almanakan nimiä. Niitä valitsemalla varmistetaan nimen hyväksyttävyys sekä lapselle nimipäivä. Sehän on meikäläisessä kulttuurissa tärkeä.

PIRJO MIKKONEN

huhtikuu 2005

Kuukauden kielijutut