Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

SEPA on eurooppalainen yhteismaksualue

Lähivuosina voidaan lähettää Euroopassa maksuja maasta toiseen samalla tavalla ja samalla hinnalla kuin kotimaahankin. Myös pankkikorttia voi silloin käyttää Euroopassa samalla tavalla kuin koti-Suomessa. Tämän tekee mahdolliseksi yhteisen maksualueen muodostaminen. Siinä ovat mukana EU-maiden lisäksi ETA-maat Islanti, Liechtenstein ja Norja, sekä vielä Sveitsi. Tästä alueesta käytetään lyhennettä SEPA, joka tulee sanoista Single Euro Payments Area, viralliselta nimitykseltään yhtenäinen euromaksualue.

SEPAa taivutetaan kuten Kepaa

SEPA luetaan tavallisesti sanana samaan tapaan kuin Kepa (Kehitysyhteistyön palvelukeskus).Tässä tapauksessa sanaan lisätään taivutuspääte suoraan ilman kaksoispistettä, esimerkiksi SEPAn (genetiivi), SEPAa (partitiivi) ja SEPAan (illatiivi). Yhdyssanojen osaksi lyhenne liitetään yhdysmerkin avulla: SEPA-palvelut, SEPA-tilisiirto, SEPA-kortti.

On mahdollista, että lyhenne SEPA aletaan myöhemmin kirjoittaa kokonaan pienin kirjaimin (sepa). Tällöin myös alkukirjain on pieni, koska kyseessä ei ole erisnimen vaan yleisnimen lyhenne. Vastaavia yleisnimiä ovat euroalue tai yhteismarkkina-alue. Pienikirjaimista lyhennesanaa taivutetaan kuten muitakin tavallisia lyhennesanoja (sepan, sepaa, sepaan kuten tupon, tupoa, tupoon). Yhdyssanoissa voidaan käyttää yhdysmerkkiä hahmotusapuna (sepa-palvelut, sepa-kortti). Sanat voidaan kirjoittaa myös ilman yhdysmerkkiä (sepakortti, sepamaksu).

Yhteismaksualue selittää SEPAa

SEPA-lyhenteen sijaan olisi alkuvaiheessa selvintä käyttää ilmausta, joka selittää jotain asian sisällöstä. Sellainen on esimerkiksi virallinen nimitys yhtenäinen euromaksualue, mutta nimitys on pitkähkö ja yhtenäisen merkitys voi tuntua epäselvältä. Tavallisille kuluttajille tiedotettaessa voitaisiin puhua yhteisestä eurooppalaisesta maksualueesta, ja lyhyemmäksi ilmaukseksi kävisi yhteismaksualue. Se tuntuisi varmasti järkeen käyvältä: yhteinen alue, jolla voimme maksaa yhteisten pelisääntöjen mukaan, olipa maan valuutta euro, kruunu tai frangi.

AINO PIEHL

heinäkuu 2007

Kuukauden kielijutut