Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Sehän on selvä!

Adjektiivit selvä ja selkeä ovat merkitykseltään läheiset mutta eivät kuitenkaan täydet synonyymit. Kummallakin on omat käyttöyhteytensä, mutta joissain tapauksissa ne lankeavat yhteen. Viime vuosina on kuitenkin alkanut näyttää siltä, että selkeä (ja selkeästi) on pikku hiljaa valtaamassa alaa: kun ennen tulos oli selvästi hyvä, on se nykyisin yhä useammin selkeästi hyvä.

Selkeäksi luonnehditaan vanhastaan asioita, joilla on joko aivan konkreettinen tai kuvallisesti miellettävä aistein havaittava rakenne tai koostumus. Synonyymiksi käy usein kirkas tai läpikuultava: selkeä taivas, selkeä vesi. Myös ohje, teos, puhetapa, vastaus, hintamerkintä tai vaikkapa www-sivusto voi olla selkeä – siis helposti hahmottuva tai ymmärrettävä, havainnollinen. Myös ajattelua tai älyä voi luonnehtia selkeäksi. Siinäkin voi ajatella olevan kyseessä jonkinlaisen rakenteen kirkkaus.

Selvää käytetään osittain samoissa tehtävissä kuin selkeää. Esimerkiksi käsiala tai ohje voi olla yhtä hyvin selkeä kuin selvä, siis helposti hahmotettava ja hyvin muotoiltu. Myös käsitys tai mielikuva voi olla selvä tai selkeä; merkitys on tällöin jotain sellaista kuin kirkas, terävä, yksityiskohtia myöten ajateltu, tajuttu. Vain selvä-sanaa käytetään sellaisissa yhteyksissä kuin kammata hiukset selviksi, peli on selvä (= asia on ratkennut), tehdä selväksi.

Selvä on siis näistä kahdesta yleensä abstraktimpi. Yksi sen tavallisista merkityksistä on ’ilmeinen, eittämätön, kiistaton, silkka’: selvä valhe, tosiasia, selvää huijausta, selvä enemmistö, selvästi huono tulos. Juuri tällaisissa yhteyksissä selkeä näyttää leviävän selvän alueelle. Seuraavassa muutama satunnaisesti poimittu esimerkki tästä: kansan selkeä enemmistö / Suomelle selkeä voitto Norjasta / selkeä puute laissa / osaan oireista löytyy selkeä syy / rahankäyttö oli selkeästi suurempaa / Itäväylä selkeästi Itä-Uudenmaan luetuin lehti.

On arveltu, että yksi syy selvän kartteluun liittyisi sellaisiin sanan käyttöyhteyksiin kuin vesiselvä, olla selvin päin. Humalassa oleminen tai olemattomuus on tunnepitoinen aihe, jota kuvaava sanasto leimautuu helposti. Ehkä tästä syystä eräs iltapäivälehden otsikko julisti taannoin ”lentäjä selkeästi juovuksissa”.

Vaikka selkeä on yleistynyt selvän kustannuksella, monen kielikorvassa sanoilla on kuitenkin vielä merkitysero. Oudolta kuulostaisi sellainen ilmaus kuin maksaa selkeällä rahalla. Ehkä tällaisiinkin vielä törmätään. Seuraava on aito esimerkki: Santanan Black Magic Woman soi selkeästi kuin pläkki.

SARI MAAMIES

joulukuu 2004

Kuukauden kielijutut