Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Poliittinen pilkkuvirhe

Julkisuudessa alkanut vilkas pilkkukeskustelu on tuonut esiin sen näkökulman, että sääntöjen mukainen pilkutus saattaa häiritä esimerkiksi kaunokirjallisen tekstin lukemista. Romaaneissa ja runoissa pilkkuja voidaankin käyttää toisin kuin vaikkapa lehtitekstissä. Tavallisessa asiatekstissä pilkkusääntöjä on syytä noudattaa, sillä väärin sijoitettu pilkku saattaa johtaa lukijan harhaan tai aiheuttaa vähintäänkin hämmennystä.

Kirjoitin joskus 70-luvulla alan tiedotuslehteen Petroskoissa pidetystä symposiumista. Lopetin kirjoituksen näin: ”Parhaat kiitokset neuvostoliittolaisille, virolaisille, vepsäläisille ja karjalaisille kollegoille.” Erinomaisesti suomea osaava virolainen ystäväni soitti kauhuissaan ensin esimiehelleni ja sitten minulle. Eivätkö virolaiset, vepsäläiset ja karjalaiset muka ole neuvostoliittolaisia? Olin mitättömän tuntuisella pilkkuvirheelläni aiheuttanut lähes ulkopoliittisen kriisin.

Tekstin kieliasun viimeistelyä kuulee joskus sanottavan pilkkujen paikalleenpanoksi. Puhutaan myös pilkunviilauksesta, jolla tarkoitetaan pieniin yksityiskohtiin takertumista. Pilkku ei kuitenkaan ole niin mitätön merkki, kuin jotkut kuvittelevat, eikä pilkkusääntöjä ole keksitty kirjoittajien kiusaamiseksi.

Pilkun päätehtävä on auttaa kirjoitetun tekstin rakenteen hahmottamisessa. Pilkun avulla virkkeen tai lauseen tekstivirtaa jäsennetään ymmärrettävämmäksi, osoitetaan kokonaisuuksia, yhteen tai erilleen kuuluvia osia. Kirjoittajalla on myös valinnan mahdollisuuksia, sillä kaikki pilkkusäännöt eivät ole ehdottomia.

Kaikkein tärkein pilkku on silloin, kun pilkuttomuus muuttaa lauseen merkityksen. Lauseet ”Joukkue saavutti toisenkin täpärän voiton” ja ”Joukkue saavutti toisenkin, täpärän voiton” merkitsevät eri asioita. Edellisessä tapauksessa myös aikaisempi voitto oli ollut täpärä, jälkimmäisessä tapauksessa ei. Virke ”Poliisi huomasi, että rikollinen tarttui aseeseen, ja ampui” tarkoittaa, että poliisi ampui. Jos ja-sanan edeltä puuttuu pilkku, ampujana on rikollinen.

Sanomalehden syntyneitä-palstalla oli kerran ilmoitus: ”Tyttäremme Oskarin pikkusisko syntyi 9.10. ja sai kasteessa 7.12. nimen Ella Elina.” Sama ilmoitus oli lehdessä uudelleen viikon kuluttua, eikä siinä enää ollut tulkinnanvaraa: ”Tyttäremme, Oskarin pikkusisko, syntyi 9.10. ja sai kasteessa 7.12. nimen Ella Elina.”

Mikä siis oli alussa mainitun lauseen poliittinen pilkkuvirhe? Karjalaisille-sanan jälkeen olisi pitänyt panna pilkku. Silloin ”virolaisille, vepsäläisille ja karjalaisille” olisi ollut lauseessa irrallinen lisä, ”neuvostoliittolaisille”-sanan täsmennys. Unohtaessani pilkun menin esittämään nämä neljä ihmisryhmää rinnasteisina, samanarvoisina!

Välimerkkien kannalta on siis oikein kirjoittaa: ”Parhaat kiitokset neuvostoliittolaisille, virolaisille, vepsäläisille ja karjalaisille, kollegoille.” On kuitenkin hyvä huomata, että ensimmäistä ja viimeistä pilkkua käytetään tässä eri tehtävään kuin keskimmäistä. Ensimmäinen ja viimeinen pilkku erottavat väliin jäävän osan muusta lauseesta, kun taas keskimmäistä pilkkua käytetään samassa tehtävässä kuin ja-sanaa. Lause hahmottuisikin paremmin, jos lisähuomautus osoitettaisiin ajatusviivoin: ”Parhaat kiitokset neuvostoliittolaisille – virolaisille, vepsäläisille ja karjalaisille – kollegoille.”

MAIJA LÄNSIMÄKI

helmikuu 2004

Kuukauden kielijutut