Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Pisteillä luku- ja kirjoitustaito

Nyt vietetään Braillen juhlavuotta: ranskalaisen Louis Braillen syntymästä tulee 4.1.2009  kuluneeksi 200 vuotta. Hän kehitti (vain 16-vuotiaana!) pistekirjoitusjärjestelmän, jota käytetään yhä ympäri maailmaa. Pistekirjoitusta kutsutaan kehittäjänsä mukaan myös braillekirjoitukseksi. Se on kohokirjoitusta, jota luetaan taktiilisti eli tuntoaistin varassa sormin koskettaen.

Mistä tahansa painetusta julkaisusta (ns. mustapainoksesta) voidaan toimittaa pisteversio, esimerkiksi pistelehti tai pistekirja. Tällöin tekstin jokainen kirjain ja kirjoituksessa tarvittava merkki tai numero muunnetaan pisteiksi noudattaen samoja oikeinkirjoituskäytäntöjä (alkukirjaimia, välimerkkejä) kuin muutenkin; kielenhuollon ohjeet ja suositukset koskevat myös pistekirjoitusta. Kun käyttöön tulee uusia merkkejä, ne suunnitellaan ja standardoidaan myös pistemerkeiksi.

Pistekirjoituksen peruskuviona on kuuden merkin tila, jota sanotaan suunnikkaaksi. Sen kullakin kolmella rivillä on paikka kahdelle pisteelle. Esimerkiksi ät-merkki, @, on pistemerkkinä suunnikkaan ylimmän rivin oikeanpuoleinen piste. Tietokoneen pistenäytössä on kuitenkin käytössä kahdeksan pisteen järjestelmä. Käytössä on myös kahden ja useamman suunnikkaan merkkejä, jollaisia ovat muun muassa euron ja sentin merkit.

Pistemerkeillä voidaan osoittaa myös kaikki matemaattiset merkit ja laskutoimitukset. Tärkeä alue, jota pisteillä kuvataan, on musiikki. Pistenuottikirjoituksella osoitetaan – kuten tavallisellakin nuottikirjoituksella – sävellajit, nuotit, nuottien aika-arvot jne.

Pistekirjoituksen käyttäjä voi nykyään lukea pistekirjoitusmuodossa (tai vaihtoehtoisesti kuunnella synteettisenä puheena) omalla tietokoneellaan lähes kaikkea tekstiä. Pistekirjaa lukiessaan saa (toisin kuin äänikirjaa kuunnellessaan) koko ajan malleja omalle kirjalliselle kielenkäytölleen, joka myös tapahtuu pistekirjoituksen avulla. Siksi on erittäin tärkeää, että jokainen sokea lapsi oppii pistekirjoituksen; vain sen avulla hän voi saavuttaa luku- ja kirjoitustaidon.

Näkövammaisten keskusliiton verkkosivuilla (www.nkl.fi) kerrotaan Braillen juhlavuodesta ja pistekirjoituksesta. Sivuilla on myös braille-grafiikkapalvelu (”pistekirjoitusgeneraattori”), joka muuntaa tavallista tekstiä pisteiksi – kannattaa käydä tutustumassa!

RIITTA ERONEN

tammikuu 2009

Kuukauden kielijutut