Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Läänit kuntien nimissä

Kuntien nimien muutosten, kuntaliitosten, läänien nimien muutosten ja lopulta läänien lakkauttamisen myötä ovat sellaiset kuntien nimet kuten Hl. Koski ja Tl. Lappi poistuneet käytöstä. Sen sijaan Tl. Koski on sinnikkäästi säilyttänyt vanhan nimensä.

Läänin nimi on yleensä näissä kuntien nimissä aina lyhennetty muotoon Tl. tai Hl. Lyhenne Tl. kertoo siis entisestä Turun läänistä, joka virallisesti oli Turun ja Porin lääni ennen kuin siitä tuli osa Länsi-Suomen lääniä vuonna 1997. Lyhenne Hl. taas viittasi entiseen Hämeen lääniin, joka 1997 jaettiin niin, että osa joutui Etelä-Suomen lääniin ja osa Länsi-Suomen lääniin. Vuoden 2010 alussa läänitkin lakkautettiin ja siirryttiin ”aluehallintovirastojen toimialueisiin”.

Satakuntalainen Lapin kunta joutui aiemmin selvyyden vuoksi käyttämään Turun läänin lyhennettä Tl. erotukseksi Lapin maakunnasta; toista Lappi-nimistä kuntaa ei ole ollut. Vuonna 2009 kunta yhdistettiin Raumaan, joten kunnannimenä Lappi lakkasi olemasta. Hämeen läänin Koski (Hl. Koski) taas muutti nimensä Hämeenkoskeksi vuonna 1995.

Turun läänin Koski on siis säilyttänyt virallisessa nimessään vanhan läänin nimen, vaikka sitä ei enää tarvittaisikaan erotukseksi Hämeen läänin Koskesta. Kuten muissakin, jo hävinneissä kunnannimissä, läänin nimi lyhennetään kaksikirjaimiseksi (Tl.). Kunnan nimessä lyhenne sijoitetaan kuitenkin yleensä nurinkurisesti: Kosken Tl kunta, Kosken Tl kunnassa, Koski Tl:ssä. Juoksevassa tekstissä tämä tuntuu kankealta, kun puhuja kuitenkin luontevasti sanoisi ”Turun läänin Koskella” tai ”Turun läänin Koski”. Lyhennettä käytettäessä nimi tulisi kirjoittaa: Tl. Koskella tai Tl. Kosken kunnassa. Aakkosjärjestyksessä olevassa kuntaluettelossa voi ilmaisua Koski Tl. käyttää. Epävirallisissa yhteyksissä pelkkä Koski riittänee.

Vaikka kuntien nimiä häviää kuntaliitosten yhteydessä, niitä tarvitaan yhä suurkuntien osien niminä sekä myös teksteissä, joissa käsitellään aikaa ennen nimenmuutoksia. Siksi on hyvä taas kerran palauttaa mieliin lyhenteiden käytöstä kunnan nimissä annettu ohje: tekstissä on parasta laittaa lyhenne ennen kunnan varsinaista nimeä ja käyttää lyhenteen perässä pistettä: Tl. Lappi, Tl. Lapissa, Tl. Koski, Tl. Koskella.

TIINA MANNI-LINDQVIST

huhtikuu 2011

Kuukauden kielijutut