Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Kolme piirrettä Aleksis Kiven kielestä

Lokakuisen Aleksis Kiven päivän kunniaksi otetaan lähikuvaan joitakin Aleksis Kiven kielen piirteistä. Jo yhteen lauseeseen saattaa sisältyä monta erilaista Kiven kielen tunnusmerkkiä. Esimerkki tällaisesta on vaikkapa ”Saloin tumma meri haamoittaa sun ympärilläs kaikkialla”, joka on Seitsemästä veljeksestä.

Lauseen ensimmäinen sana saloin on vanha yksikkövartalopohjainen monikon genetiivimuoto sanasta salo (nykykielessä salojen). Näitä muotoja on Kivellä paljon. Runo Suomenmaa alkaa: ”Maa kunnasten ja laaksoen”. Tämä genetiivi kuulostaa juhlalliselta, koska se on vanhemmassa kielessämme mm. kirkollisen kirjallisuuden muoto. Kirjakielemme alku on länsisuomalaisessa puheessa, joten genetiivityyppi oli Kivelle kansanomaisestikin tuttu. Se on monessa sanassa edelleen käypä muoto Nurmijärvellä. Runoja sävellettäessä on vanha genetiivimuoto usein muutettu nykyisemmäksi, laaksoen-muodosta on tullut laaksojen.

Esimerkkilauseessa kiinnittää huomiota myös verbi haamoittaa. Huomio ei johdu vain siitä, että nykyisin sanottaisiin häämöttää, vaan siitäkin, että sanassa on i, haamoittaa. Kielemme entisessä käytännössä i:llisyys tai i:ttömyys oli monentyyppisissä sanoissa ja muodoissa kova kysymys, ennen kuin päästiin nykyisiin sääntöihin. Aleksis Kivi kirjoitti tämän i-hapuilun aikaan. Onnelliset-runo alkaa näin: ”Jo valkenee kaukanen ranta – – ”. Toisaalla, toisenlaisessa sanassa on toisin; Nummisuutareissa sanoo Topias: ”Jospa pistouvaisimme heille hevoisen”.

Esimerkkilauseen sanonta ”sun ympärilläs” on hyvin puhekielistä. Näitä puhuttelukäänteitä romaanissa on muuallakin: kohdissa, joissa Kivi on halunnut osoittaa jotain erityisen havainnollisesti. Veljesten jouluolutta hän luonnehtii näin: ”Mustanpunaisena kuohui se kiulussa; ja jos kannullisen sitä nielaisit, tunsitpa hieman hämmennystä aivossas.” Mistähän Kivi oli tällaisen sinä-puhuttelun kehittänyt? Se muistuttaa hiukan nykypuhekielen ”sä-passiivia”. Sen sanotaan tulleen meille englannin kielestä, mutta sille on kyllä löydetty kansanomaisiakin juuria: ”Minkä teet, tee tervan kanssa.”

Toki voisi esimerkiksi ”sä-passiivin” tilalla käyttää yleiskielisemmin kolmatta persoonaa, mutta juuri kansanomaiset sävyt yhdistettyinä juhlaviin tekevät Kiven kielestä niin vaikuttavaa: se on toisaalta väkevää, toisaalta runollista – ja aina tunnistettavaa.

JAAKKO YLI-PAAVOLA

lokakuu 2006

Kirjoitus on osa laajempaa artikkelia Mies kunnasten ja laaksoen – piirteitä Aleksis Kiven kielestä (Kielikello 3/2006).

Kuukauden kielijutut