Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Suomen kielen kauneimmat sanat

Mikä on kaunista, mikä rumaa – kielessä? Kysyin muutamalta kollegalta, mikä on heidän mielestään suomen kielen kaunein ja mikä rumin sana. Kauniiksi mainittiin sanat lilja, helmi, pilvi, vadelma ja suudelma. Monet totesivat, että kauniissa sanoissa yhdistyvät kauniiksi koetut äänteet ja kaunis merkitys. Rumiksi esimerkkisanoiksi taas valittiin merkitykseltäänkin rumat yrjö, pieru ja köyriä. Eräs työtoveri kertoi, että rumia sanoja kysyttäessä hänelle tulevat heti mieleen tautien nimet, sotaan ja tappamiseen viittaava kielenkäyttö sekä sovinistinen, rasistinen ja alistava kieli. Rumat asiat, rumat sanat.

Kaikki suomalaiset saivat äänestää kielemme kauneinta sanaa viime vuonna kilpailussa, joka järjestettiin Agricolan juhlavuoden kunniaksi. Eri sanaehdotuksia tuli kilpailuun noin 1 400. Kauneus oli tässä kilpailussa kuulijan korvassa ─ yhden mielestä kaunis sana oli toiselle kauhistus. Tällainen mielipiteitä jakava sana on varmasti kirosana perkele, joka sai kauneusäänestyksessä 15 ääntä. Minkä sinä, hyvä kuulija, valitsisit kielemme kauneimmaksi sanaksi?

Sitten äänestyksen voittajiin: kauneimmaksi sanaksi valittiin ylivoimaisesti äiti. Perintöprinsessoiksi – tai -prinsseiksi – tulivat rakkaus ja rakas.

Mistä nämä sanat sitten ovat peräisin?

Todennäköisesti kaikki kolme suosikkisanaamme, äiti, rakkaus ja rakas, ovat lainaa muista kielistä. Suomihan on aikojen kuluessa saanut paljon aineksia vieraista kielistä. Vierasperäisiä sanoja ei aina ole helppo erottaa omaperäisistä ilmauksista. Niinpä lainoiksi ovatkin osoittautuneet monet sanat, joita on pitkään pidetty vanhoina ja omina.

Kilpailun voittaja siis oli sana äiti. Se on germaaninen laina, joka on omittu kieleemme varhain. Vanhat germaaniset lainat on nimittäin saatu kantagermaanista tai kantaskandinaavista vähintään 1 500 vuotta sitten. Äiti-sanan lainaamista on käytetty todisteena suomalaisten ja naapureiden rauhanomaisista suhteista. Uralilaisissa kielissä, joihin suomikin kuuluu, vanha oma äitiä tarkoittava sana on ollut emä, josta on johdettu emo. Emo esiintyy muun muassa Kalevalassa. Yleiskielessä emon merkitys on kuitenkin kaventunut, ja se tarkoittaa nykyään pelkästään eläinemoa. Suomen kirjakielessä äitiä on käytetty Agricolan ajasta lähtien.

Äiti on menestynyt myös ulkomaiden kauneuskilpailuissa. Esimerkiksi Britanniassa äänestyksen voitti sana mother. Äiti ja mother merkitsevät samaa, mutta ovat äänteellisesti täysin erilaisia. Tietenkin eri kielissä äänteiden kauneuskäsitykset vaihtelevat. Mutta varmasti tässä näkyy taas se, että sanojen ohella äänestetään nimenomaan asioista: merkityksen ja sanan ulkoasun kauneus nivoutuvat erottamattomasti yhteen.

Ismo Alanko väittää laulussaan rakkauden olevan ruma sana. Rakas ja rakkaus valittiin silti suomen toiseksi ja kolmanneksi kauneimmaksi sanaksi.

Rakas-sanaa on pidetty vanhana omaperäisenä sanana. Sen vastineet kuitenkin puuttuvat läheisimmistä sukukielistä, joten kyseessä on ilmeisesti lainasana. Uusimman käsityksen mukaan rakas juontuisikin merkitykseltään melko negatiivisesta sanasta, eli ahnetta tai himokasta tarkoittavasta kantagermaanin sanasta *frakaz. Voi olla, että tässä merkitys on kehittynyt konkreettisesta lihan himosta abstraktimpaan ja hillitympään rakastamiseen. Suomen kirjakielessä rakas on oleillut Agricolasta ja hänen aikalaisistaan lähtien, samoin kuin siitä johdettu verbi rakastaa.

On aina hieman uskaliasta puhua sanojen ja kielen kauneudesta ja rumuudesta. Tuskin kukaan kielenkäyttäjä ajattelee, että oma kieli on rumaa. Sen sijaan muiden kieli saattaa kuulostaa korvaan vähintäänkin oudolta. Sanojen kauneuskilpailun suosio osoittaa, että sanat ja kieli herättävät paljon tunteita. Kieli on asia, josta kaikilla on mielipide. Mielipiteet ovat entistä vahvempia, kun ruvetaan valitsemaan kauneimman sijasta kielemme ärsyttävintä sanaa.

MINNA PYHÄLAHTI

Esitetty Ylen Radio 1:ssä 8.8.2008