Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Substantiivitaudin oireita

Mitä se on, kun urheilija ei päätä jatkaa uraansa vaan tekee päätöksen uransa jatkamisesta tai hintoja ei koroteta vaan toteutetaan hintojen korotus?

Kuulostaa substantiivitaudilta. Se oirehtii yleensä kirjoitetuissa teksteissä mutta tarttuu joskus myös puheeseen.

Kun tekoja ei ilmaista verbillä, kuten päättää ja korottaa, vaan niistä muodostetaan teonnimi päätös tai korotus, lauseet alkavat osoittaa substantiivitaudin merkkejä.

Substantiivitaudin vaivaamassa tekstissä verbi ei ole lauseen ydin vaan pelkkä välttämätön paha. Lauseen pääsisältö on pakattu substantiiviin. Täyteen tietoa ahdetut substantiivit houkuttelevat seuraansa sellaisia verbejä, jotka ilmaisevat asioiden välistä suhdetta, kuten aiheuttaa, edellyttää, vaikuttaa, tai pelkkää olemassaoloa (ilmenee, on, tapahtuu) tai vain pitävät verbin paikkaa (tekee, suorittaa, toteuttaa).

Kullakin sanaluokalla on kielessä oma tyypillinen tehtävänsä: verbit kuvaavat tekemistä (puuttuu, ei pystytä selvittämään), substantiivit nimeävät asioita (vertailuryhmä, hanke, edullisuus), ja konjunktiot osoittavat suhteita (koska). Yleensä teksti on sitä havainnollisempaa, mitä useampi sana on omassa perustehtävässään, kuten lauseessa

Koska sopiva vertailuryhmä puuttuu, hankkeen edullisuutta ei pystytä selvittämään luotettavasti.

Substantiivitauti itää, kun kirjoittaja alkaa kuvata tekemistä verbien sijaan substantiiveilla: puuttuminen, selvittäminen. Tällöin kokonainen lause saattaa muuttaa muotoaan ja tiivistyä määritteillä höystetyksi substantiiviksi: sopivan vertailuryhmän puuttuminen, hankkeen edullisuuden luotettava selvittäminen. Korvataan vielä konjunktio koska verbillä estää, niin saadaan uusi lause:

Sopivan vertailuryhmän puuttuminen estää hankkeen edullisuuden luotettavan selvittämisen.

Ainakin osa kirjoittajista ja puhujista varmaan viljelee substantiivivaltaista kieltä aivan tietoisesti. Varsinkin silloin, kun on puhe kiistanalaisesta tai epämieluisasta aiheesta, sen paketoiminen substantiiveihin jättää turvallisen etäisen vaikutelman: asiakaspalvelumme perustuu puhelinneuvontaan – meitä ei siis voi tulla tapaamaan.

Ja eikö kuulostakin paljon neutraalimmalta todeta, että ympäristönsuojelutavoitteiden toteuttaminen edellyttää kunnilta investointeja jätteenkäsittelylaitokseen kuin vaatia suoraviivaisesti, että kuntien on investoitava jätteenkäsittelylaitokseen, jotta ympäristönsuojelun tavoitteet toteutuvat? Persoonamuotoiset verbit vaativat kiusallisella tavalla myös ilmaisemaan tekijän sille tekemiselle, jota kukaan ei ole hanakka toteuttamaan.

Toisinaan substantiivivaltainen kieli kertoo pyrkimyksestä maailman ammatilliseen haltuunottoon. Ilmiö tai työprosessi otetaan haltuun luomalla ensin yläkäsite, kuten palaminen, joka sitten pilkotaan tarkemmiksi alakäsitteiksi.

Ammattitermien luomisessa ei sinänsä ole mitään pahaa. Kannattaa kuitenkin miettiä, miten asioista kertoo muille kuin oman alan asiantuntijoille. Jos palopäällikkö hahmottaa tilanteen niin, että palokunnan ehtiessä paikalle talo oli täyden palamisen vaiheessa, maallikko sanoisi samassa tilanteessa, että talo oli ilmiliekeissä.

Substantiivivaltainen kieli luo kuvaa maailmasta, jota eivät kansoita ihmiset vaan sellaiset abstraktit oliot kuin harjoittelijoiden työsuhteiden koordinaatio.

Tässä maailmassa asiat tapahtuvat lähes itsestään, kuten harjoittelijoiden työsuhteiden koordinaatio tapahtuu hallintotiimissä. Hallintotiimi muodostuu kuitenkin elävistä ihmisistä, joten miksei sanoisi suoraan, että harjoittelijoiden työsuhteita koordinoi hallintotiimi?

Substantiivisuma myös pysäyttää teot ja toiminnan silkaksi olemassaoloksi. On outoa, että muutoin tehokasta toimintaa ihannoivassa nykykulttuurissamme halutaan kertoa teoista ja tapahtumista, ikään kuin ne vain olla lilluttelisivat aika-avaruudessa.

ELINA HEIKKILÄ

Esitetty Ylen Radio 1:ssä 8.6.2007