Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Näkökulma Mikael Agricolan teksteihin: omaa ja yhteistä

”Siis salaa ja julki näitä hoe, ettäs saisit sen armon kokee”

Joka paikka on nykyään pullollaan tekstejä. Tekstit tunkeutuvat silmiin ja tietoisuuteen julkisilla paikoilla ja kotioloissa: mainoksista, lööpeistä, ohjeista, opasteista. Ne ovat niin luonnolliseksi tullut osa maailmaa, ettei niiden merkitystä enää ajattele sen tarkemmin. Kun on maassa, jonka kieltä ei ymmärrä, teksteihin kiinnittää huomiota toisella tavalla. Mainoksista arvaa usein kuvan perusteella, mitä tekstissä tarjotaan, mutta dupattu elokuva vailla tekstitystä on jo tuskallista seurattavaa. Opasteiden viestin voi tulkita väärin, ja tilatun ruoka-annoksen koostumus jää yllätykseksi. Yhteys ympäröivään elämänmenoon ja kulttuuriin on äkkiä kovin ohut.

Suomenkielistä tekstiä alkoi ilmestyä painettuna noin neljä sataa kuusikymmentä vuotta sitten. Mikael Agricola toteutti kirkkopoliittista ohjelmaa, jonka tarkoituksena oli saada kristinuskon keskeiset tekstit kansankielelle ja lopulta opettaa kansa lukemaan noita tekstejä. Ensimmäinen teos oli aapinen, ABC-kirja, joka varmaankin tähtäsi ensi sijassa siihen, että papit oppisivat ja tottuisivat lukemaan suomea. Kirja sisälsi mm. käskyt, Isä meidän -rukouksen, kaste- ja rippi-sanoja, ensiapua kirkollisten tekstien tarpeeseen. Seuraava painettu teos oli erittäin laaja Rukouskirja. Se sisälsi nimensä mukaisesti rukouksia, niin kirkollisiin tilanteisiin kuin yksityiseenkin hartaudenharjoitukseen. Kokonaisuudessaan Agricolan tuotanto toteuttaa ohjelman hyvin pitkälle: kirkolliset tekstit ja suuri osa raamattua ilmestyivät suomeksi, Uusi testamentti kokonaan, Vanhasta testamentista mm. psalmit ja monia profeettojen kirjoja.

Oli tärkeää saada kristinuskon riitit ja tekstit samanlaisina, samoja sanamuotoja noudattavina kaikkien suomenkielisten Ruotsin alamaisten ulottuville. Tämä sopi yhteen sen kanssa, että valtaa keskitettiin valtiolle. Yhdenmukainen liturgia ja aina samoin sanoin tekstitetyt sakramentit yhtenäistivät kulttuuria ja ihmisten ajattelua - varsinkin kun niiden kieli oli tuttua ja ymmärrettävää.

Agricola kehottaa Rukouskirjan alussa: ”Siis salaa ja julki näitä hoe, ettäs saisit sen armon kokee.” Kristittynä oleminen ja taivaaseen pääsy edellytti paitsi julkista myös yksityistä uskomista. Oli luvallista puhua jumalalle suomea, mutta oli myös tärkeää puhua oikeista asioista oikealla tavalla. Rukouskirjan rukoukset koskettelivat monia ihmiselämän keskeisiä asioita; syömistä, nukkumista, työntekoa, sairautta, kuolemaa, matkustamista, tuskaa, iloa, päivän kiertoa, vuodenaikoja.

Tekstit ympärillämme sitovat meidät nykyhetkeen, meitä ympäröivään kulttuuriin tai jokapäiväiseen touhotukseen. Jotkut tekstit voivat puhutella meitä yksilöinä ja jopa suoda kuvitteellisen juttutuokion tai yhteisen kokemuksen vuosisatojakin sitten eläneen kirjoittajan kanssa, kun vain kieli on tarpeeksi tuttua.

Kesän rukous Agricolan Rukouskirjassa on käännös Erasmus Rotterdamilaisen tekstistä. Se vie meidät ajassa sekä kauas että lähelle, sekä omakohtaiseen että monille ihmisille nyt ja muinoin yhteiseen kokemukseen kesän runsaudesta ja lämmöstä: Kesän eli suven ajalla rukous. Oo, kaikkein pyhin hallitsija ja kaiken asettaja, Jesu Kriste, katsos kuinka ajastaika sinun käskyis totteleepi, sinun aurinkoises paisteilla lämmittääpi, aikojen tuoreet hedelmät sinun palvelijas varaksi kantaa. Sinua me nöyrästi rukoilemma, että jokas olet meidän totinen aurinko. Paitsi sinua ei ole meidän mielissämme mitäkään valkeutta, eikä sikii eikä hedelmöitse mitäkään. Tarkoita sinun armos huout meidän sydämehen maan sisälle, että hän joka päivä enemmän ja enemmän sinun rakkautes tulella palais ja tuottais moninaiset hyväin töiden hedelmät.

PIRKKO KUUTTI

Esitetty Ylen Radio 1:ssä 15.6.2007