Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Mikäs kieli se ruotsin kieli oikein on?

Suomessa on ollut ruotsinkielistä väestöä yli 800 vuotta. 1600-luvulla ruotsinkielisiä oli jopa 17 prosenttia koko väestöstä. Nykyään maamme ruotsinkielisten määrä on noin kaksisataayhdeksänkymmentä tuhatta. Vaikka koko väestön määrästä tämä on vain viisi ja puoli prosenttia, absoluuttisesti suomenruotsalaisia on suurin piirtein yhtä paljon kuin islantilaisia. Suurin osa Suomen ruotsinkielisistä on maahamme kautta aikojen muuttaneiden ruotsalaisten jälkeläisiä, mutta varsinkin kaupunkien ruotsinkielisistä monella on myös balttilainen, saksalainen tai täysin suomenkielinen tausta.

Lähes puolet suomenruotsalaisista asuu kunnissa, joissa enemmistön kieli on ruotsi ja joissa elämä eletään miltei kokonaan ruotsiksi: Pohjanmaan rannikolla, Ahvenanmaalla, Turun saaristossa, läntisellä ja itäisellä Uudellamaalla. Runsas neljäsosa ruotsinkielisistä sen sijaan asuu kunnissa, joissa he muodostavat alle 10 prosentin vähemmistön, muun muassa pääkaupunkiseudulla. Nämä asiat vaikuttavat tietysti kieleen: suomen kielen vaikutus varsinkin puhuttuun ruotsiin on paljon suurempi pääkaupunkiseudulla kuin esimerkiksi Pohjanmaalla.

Perustuslain mukaan ruotsi on Suomen toinen kansalliskieli, ja ruotsia voi periaatteessa käyttää kaikilla yhteiskunnan aloilla. Esimerkiksi se, että lakimme ja muut säädöksemme käännetään ruotsiksi, vaikuttaa luonnollisesti myös kieleen ja sen kehitykseen. Vieläkin tärkeämpää on se, että ruotsiksi voi käydä koulua ja opiskella myös korkeakoulutasolla. Myös ruotsinkielisten viestimien ja muun kulttuurielämän merkitys on suuri.

Suomeen 1200- ja 1300-luvulla lähinnä Keski-Ruotsista muuttaneet uudisasukkaat toivat mukanaan sen ajan ruotsalaismurteita. Niistä ovat sitten kehittyneet tämän päivän suomenruotsalaiset murteet, jotka edustavat monessa suhteessa hyvinkin vanhaa ruotsia.

Vanhoista murrepiirteistä voin mainita muutaman. Lähes kaikissa suomenruotsin murteissa on säilynyt vanha ei-diftongi, eli sanotaan veit, stein ja meinar kuten islanniksi eikä vet, sten ja menar niin kuin yleiskielessä. Samoin on g säilynyt sellaisenaan r:n jälkeen sanan lopussa, kuten berg, borg ja varg, yleiskielessa berj, borj ja varj. Tästä syystä Porvoon ruotsalainen nimi Borgå lausutaan näin, eikä borjå. Eräissä Turunmaan ja Keski-Uudenmaan murteissa k ja g lausutaan sellaisinaan myös etuvokaalien edessä niin kuin tanskassakin, eli sanotaan köra ja ge eikä tsjöra ja je.

Kaikissa Suomen ruotsalaismurteissa on muinaisruotsista säilynyt se piirre, että painollisessakin tavussa voi olla lyhyt vokaali ja lyhyt konsonantti, eli sanotaan fara, läsa, fågel ja ströming eikä faara, lääsa, fåågel ja strömming. Tällaisia lyhyitä painollisia tavuja esiintyy tietyntyyppisissä sanoissa myös suomenruotsin yleispuhekielessä, vaikka niitä periaatteessa vältetään muodollisessa puheessa.

Myös suomenruotsin yleiskieli vaihtelee jonkin verran, varsinkin puhuttu kielimuoto. Silti haluan korostaa, että suomenruotsi on nimenomaan ruotsia. Se kyllä eroaa monessa suhteessa ruotsinruotsista, mutta erot ovat aika pinnallisia ja koskevat lähinnä ääntämystä ja tiettyjä sanoja ja sanontoja, niin sanottuja finlandismeja, joista enemmän myöhemmin.

Suomenruotsin yleiskielellä on eri tausta kuin murteilla. Se on kehittynyt jatkuvassa vuorovaikutuksessa ruotsinruotsin kanssa. Kun Suomi oli osa Ruotsin valtakuntaa, Turku kuului valtakunnan sivistyskeskuksiin. Ruotsista tuli tänne muun muassa virkamiehiä, pappeja ja opettajia, ja Suomesta mentiin Ruotsiin opiskelemaan tai töihin ja palattiin takaisin. Varsinkin kirjakielen vaikutus on myös Ruotsin ajan jälkeen ollut suuri: onhan meillä yhteinen kirjallisuus. Tämän päivän liikenneyhteydet, sekä fyysiset että virtuaaliset, luovat ennennäkemättömiä mahdollisuuksia kommunikointiin.

Suomenruotsin yleiskieli perustuu lähinnä Keski-Ruotsin puhekieleen, mutta se on saanut runsaasti vaikutteita muualta, eniten suomen kielestä ja suomenruotsalaisista murteista.

Ääntämys eroaa melko lailla ruotsinruotsista, mutta eipä tukholmalaisten ja skoonelaistenkaan puhe kuulosta samalta. Merkittävin ero on intonaatio eli sävelkulku: suomenruotsin sävelkulku muistuttaa suuressa määrin suomen intonaatiota. Toinen ero on jo mainitsemani lyhyttavuisuus, eli se että suomenruotsalaiset yleensä vapaamuotoisessa puheessa sanovat esimerkiksi du, föredrag, foto ja kamera eikä du, föredrag, foto ja kamera. Vain suomenruotsissa on säilynyt d:n ääntäminen ennen j:tä sellaisissa sanoissa kuin djur, djup ja djärv, jotka äännetään ruotsinruotsissa ja monesti myös suomenruotsissa jur, jup ja järv.

Yleisesti ottaen kirjakielen vaikutus puhekieleen on suomenruotsissa pienempi kuin ruotsinruotsissa. Aika harvoin käytetään arkikielessä kirjakielen muotoja talade, kommit ja huset, jotka ovat viime vuosikymmeninä yleistyneet Ruotsissa. Niiden sijaan sanotaan tala’, kommi’ ja huse’. Samoin sanotaan yleensä sku’ eikä skulle ja int’ eikä inte. – Pronominit de ja dem lausutaan sen sijaan suomenruotsissa usein kirjakielen mukaan di ja dem, kun taas ruotsinruotsissa, Ahvenanmaalla – ja sinänsä usein myös suomenruotsissa – käytetään pelkästään muotoa dom.

Suomenruotsin kirjakielen oikeinkirjoitus on samanlainen kuin ruotsinruotsin. Svenska Akademiens ordlista eli Ruotsin akatemian sanaluettelo on se ohjenuora, jota noudatetaan sekä Ruotsissa että Suomessa. Tämä koskee periaatteessa myös muoto-oppia, vaikka muutamissa sanoissa on eroja. Suomenruotsissa sanotaan esimerkiksi usein en nummer, flera numror, standardiruotsissa taas ett nummer, flera nummer.

Myöskään lauseopissa ei ole merkittäviä eroja suomenruotsin ja ruotsinruotsin välillä. Silmiinpistävimmät erot syntyvät suomen kielen vaikutuksesta, esimerkiksi kun kopioidaan suoraan suomen genetiivirakenteita, niin että puhelimen siirtomaksut käännetään ruotsiksi telefonens flyttningsavgifter eikä avgifter för flyttning av telefon.

Suurimmat erot suomenruotsin ja ruotsinruotsin välillä varsinkin kirjakielessä näkyvät lähinnä yksittäisissä sanoissa ja ilmaisuissa, niin kutsutuissa finlandismeissa. Usein on kyse siitä, että tarvitsemme omia sanoja kuvaamaan suomalaista yhteiskuntaamme ja kulttuuriamme. Lisäksi finlandismien joukossa on niin sanottuja arkaismeja eli Ruotsissa vanhentuneita sanoja kuten barberare ’parturi’, nykyruotsissa herrfrisör, suomenruotsalaisista murteista yleiskieleen tulleita sanoja kuten råddig ’sekava’, sekä suomesta tulleita lainasanoja tai käännöslainoja. Lainoja on tullut myös venäjän ja saksan kielestä.

Finlandismien määrää ei kuitenkaan ole syytä liioitella. Karkeasti arvioiden niitä sanoja ja ilmauksia, joita käytetään ainoastaan suomenruotsissa tai joita käytetään eri tavalla suomenruotsissa kuin ruotsinruotsissa, on ehkä prosentin verran sanastosta. Tällöinkin on useimmiten kyse sanoista ja ilmauksista, joita käytetään vain arkipuheessa tai muuten rajatusti. Tavallisessa suomenruotsalaisessa sanomalehtiartikkelissa on tuhatta juoksevaa sanaa kohden ehkä viitisen piirrettä, jotka paljastavat kirjoittajan suomenruotsalaiseksi.

On myös tärkeää muistaa, että finlandismien ruotsinruotsalaiset vastineet ovat lähes aina täysin käypiä myös Suomessa, usein jopa finlandismeja tavallisempia. Poikkeuksena ovat viralliset sanat kuten förskottsskatt ’ennakkovero’ (Ruotsissa preliminär skatt) ja ämbetsbetyg ’virkatodistus’ (Ruotsissa personbevis) ja tietyt suomalaisia ilmiöitä kuvaavat sanat kuten abiturient, medborgarinstitut ’kansalaisopisto’ ja samkommun ’kuntayhtymä’. Hyvin vakiintuneita suomenruotsalaisessa kielenkäytössä ovat myös sellaiset sanat kuin småkusin ’pikkuserkku’ (Ruotsissa syssling) ja talko ’talkoot’ (josta Ruotsissa ei ole täsmällistä vastinetta).

Suuri osa finlandismeista on säilynyt tai syntynyt suomen kielen vaikutuksesta. Ruotsinruotsissa vanhentuneita sanoja, joita suomenkielisten vastineiden tukemina käytetään vielä suomenruotsissa, ovat esimerkiksi gårdskarl ’talonmies’ ( Ruotsissa fastighetsskötare) ja pulpet ’pulpetti’ (skolbänk). Sana semla tarkoittaa suomenruotsissa sämpylää samoin kuin saksan sana Semmel, vaikka se ruotsinruotsissa merkitsee laskiaispullaa. Saksan sanasta Maschinengewehr on tullut – varmaan jääkäreiden välityksellä – suomenruotsin maskingevär ja kaiketi suomen konekivääri; ruotsinruotsiksi se on kulspruta eli ”kuularuisku”. Batteri tarkoittaa ruotsinruotsissa paristoa tai akkua, mutta suomenruotsissa sitä käytetään suomen tai alun perin venäjän vaikutuksesta myös merkityksessä ’lämpöpatteri’. Farmare voi vain suomenruotsissa tarkoittaa farmarihousuja tai farmariautoa.

Käännöslainoja suomesta on runsaasti, esimerkiksi mellantak ’välikatto’ (yleisruotsissa innertak), skyddsväg ’suojatie’ (övergångsställe) ja taltur ’puheenvuoro’ (anförande tai inlägg). Suorat lainat kuten juttu, kiva, kännykkä ja tarra kuuluvat lähinnä arkikieleen, mutta esimerkiksi edellä mainittu talko esiintyy myös kirjakielessä.

Suomenruotsalaisen kielenhuollon tavoitteena on aina ollut, että Suomessa puhuttava ruotsi myös tulevaisuudessa säilyy osana ruotsin yleiskieltä. Siksi on tärkeää tehdä työtä sen hyväksi, että erot pysyvät mahdollisimman pieninä, ja siinä on toistaiseksi onnistuttu melko hyvin. Kielenhuoltajat suosittelevatkin, että finlandismeja vältetään mahdollisuuksien mukaan, varsinkin kirjakielessä ja muodollisessa puhekielessä. Poikkeuksena ovat tietysti viralliset sanat ja sellaiset sanat, joita tarvitaan kuvaamaan yhteiskuntaamme ja kulttuuriamme.

Monet seikat osoittavat tällaisen kielipolitiikan oikeellisuuden. Se, että suomenruotsi on osa suurta ruotsin kielialuetta, mahdollistaa yhteisen kirjallisuuden hyödyntämisen (lastenkirjallisuudesta ja kaunokirjallisuudesta aina viestimiin, tietokirjallisuuteen ja oppaisiin) sekä esimerkiksi yhteisten sanakirjojen ja hakuteosten käytön. Suomessa ruotsia opiskelleen on mahdollista opiskella ja työskennellä Ruotsissa, ja lukuisat suomalaiset ovatkin luoneet uraa naapurimaassamme jopa korkean tason journalisteina. Ruotsi on myös yksi Euroopan unionin virallisista kielistä, ja EU:ssa tehdäänkin paljon yhteistyötä ruotsinmaalaisten kanssa myös kieliasioissa.

Entäs pitäisikö sitten suomenkielisissä kouluissa opettaa ”suomenruotsia” vai ”ruotsinruotsia”? Vastaus on mielestäni yksinkertainen: kouluissa opetetaan ruotsia. Oppilaiden tulee oppia ymmärtämään ruotsinruotsia, mutta heille helpointa on käyttää lähinnä suomenruotsalaista ääntämystä. Opittavan sanaston on tietysti oltava yleisruotsalaista vailla turhia finlandismeja.

Samat yleisperiaatteet pätevät muutenkin Suomessa käytettävään ruotsiin.

Suomenruotsi on siis ruotsia, vaikka käytämme sitä osaksi hieman eri tavalla kuin ruotsinruotsalaiset.

MIKAEL REUTER

Viikon esitelmä Ylen Radio 1:ssä 17.7.2006