Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Kansallisesti merkittävät sanakirjat

Alussa oli sana, ja sana oli ihmisen ajatus ja teko, jonka toinen ihminen ymmärsi.

Sana on sellainen kielen yksikkö, joka jokaisen on helppo erottaa ja ymmärtää. Sanalla on muoto ja sillä on merkitys, jota lause- ja asiayhteys sävyttää ja muuntelee. Puhutaan sanallisesta ja sanattomasta viestinnästä, ajatusten pukemisesta sanoiksi ja niin edelleen. Sana on ilmaisun, viestinnän, ymmärretyksi tulemisen perusyksikkö.

Ei ole ihme, että esimerkiksi vieraaseen kieleen tutustumisessa sanakirja on keskeinen väline. Sanakirjan hakusanasta käsin avautuvat paitsi sanan perusmerkitykset, hyvässä tapauksessa myös sanan käyttöyhteydet ja merkitykset, joita sen kylkeen liimautuneet toiset sanat tai sijamuodot sen kanssa muodostavat.

Sanakirjoista tutuimpia ovat meille kaksikieliset sanakirjat, joiden avulla haemme toisen kielen vastineita puhumamme kielen sanoille tai yritämme löytää ymmärrettävän merkityksen meille vieraan kielen ilmaukselle. Sana on ikkuna, jonka kautta avautuu maisema uuteen kieleen.

Sana on myös oivallinen ikkuna omaan kieleen ja kulttuuriin, joka elää kietoutuneena kieleen ja välittyy kielen avulla. Tänä päivänä puhumamme ja kirjoittamamme kielen sanoilla voi olla takanaan pitkä historia, niillä on voitu tarkoittaa jotakin aivan muuta kuin nykyään, ne ovat voineet saada lisää merkityksiä, menettää tarkkuuttaan tai siirtyä elämänalalta toiseen.

Sanakirjat, jotka kuvaavat kattavasti oman kielen sanojen merkityksiä, ovat yleensä yksikielisiä sanakirjoja, joissa sanojen merkityksiä kuvataan hakusanojen kanssa samalla kielellä. Monissa Euroopan maissa on tehty valtavia sanakirjoja – esimerkiksi vaikkapa Oxford English Dictionary – joissa on kuvattu sanojen merkitykset ja käyttö niin nykykielen eri variaatioissa kuin historiankin aikana.

Meillä Suomessa on erikseen nykykieltä kuvaava Kielitoimiston sanakirja ja erikseen suomalaismurteiden sanat esittävä Suomen murteiden sanakirja ja vanhimpien suomenkielisten tekstien sanat selittävä Vanhan kirjasuomen sanakirja. Näiden lisäksi on  Suomen ruotsalaismurteiden sanaston kuvaava Ordbok över Finlands svenska folkmål. Näitä sanakirjoja toimitetaan Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksessa. Kielitoimiston sanakirjaa pidetään jatkuvasti ajan tasalla. Muut mainitut sanakirjahankkeet ovat ainutkertaisia eivätkä vielä lähelläkään Ö:tä.

Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen tehtävänä on ollut myös joidenkin suomen sukukielten sanakirjojen tekeminen, mm. jo valmis Karjalan kielen sanakirja kuuluu näihin, samon eräät lähellä valmistumista olevat etäsukukieliä kuvaavat sanakirjat. Myös etymologinen Suomen sanojen alkuperä on valmistunut tutkimuskeskuksen suojissa.

Mitä siis ovat kansallisesti merkittävät sanakirjat? Niillä tunnutaan usein viittaavaan sanakirjoihin, jotka eivät ole kaupallisesti kovin tai lainkaan kannattavia. Ne ovat kuitenkin kulttuurin kannalta merkittäviä ja ikään kuin kuuluvat sivistysvaltion tunnusmerkkeihin. Sanakirjat välittävät tietoa sanojen merkityksistä tutkimukseen perustuen ja neutraalisti, niin että lukija voi vapaasti vaeltaa nykyiseen tai menneeseen kielimuotoon ja maailmaan, jonka osana tuo kielimuoto on tai on ollut.

Emme elä enää aikaa, jolloin yhteiskunta haluttiin muottiin yksi valtio, yksi kansa, yksi kieli. Elämme monikulttuurisuuteen totuttelun ja opettelun aikaa. Erityisesti tällaisena aikana on tärkeää, että oma itsetunto on vahva, että oman kulttuurisen taustansa voi kokea mielenkiintoiseksi ja voimaa antavaksi.

Sana avaa yhteyden muihin kieliin, mutta se avaa myös mahdollisuuden aikamatkaan oman kulttuurin eri vaiheisiin, ajatustapoihin ja elämänpiireihin.

PIRKKO KUUTTI

Esitetty Ylen Radio 1:ssä 11.7.2008